Wednesday, March 16, 2011

Ongelmia & ratkaisuja



Ajatukset ovat kohtuullisessa järjestyksessä. Pientä laittoa toki, mutta uskon kaikken epätietoisuuden ennättävän ratketa ennen kesää. On monia tapoja jatkaa eteenpäin, yllättäviä tai tuttuja ja turvallisia, mutta minä en usko vääriin ratkaisuihin. On työläitä ja hankaliakin tapoja edetä elämässä, mutta valittamisen kehää yritän karttaa viimeiseen saakka. Sellainen on rasittavaa, etenkin jos kyse on yksilön omista valinnoista.



Mutta kroppani kenkkuilusta valitan. On mielestäni suoranainen vääryys ja luonnon piruilua vaivata ihmisiä välilevyjen puristuksilla ja ties millä omituisuuksilla. Sellaista en tarvitse, edes lievänä. Juuri kun löysin lempeän, tyynen ja todella rentouttavan tavan liikkua katkesi joogan treenirytmi selkävaivoihin. Onneksi on pelastavia enkeleitä, tällä kerralla kaksin kappalein. Ensimmäinen on internetti, josta opin vaivani olevan mitä tavallisin ja yleensä muutamassa kuukaudessa paraneva. Ja toinen enkeli on akupunktiotohtori, jonka ihmekäsittelyissä on sivutuotteena kesästä asti vaivannut olkapään jännetupentulehdus parantunut. Sen karkottamiseen ei länsimainen lääketiede pystynytkään. Joten luottamukseni on vankka myös selän paranemisen suhteen.

Se on hip hei - lähdenpä tästä taas piikeille ja paineltavaksi.

9 comments:

  1. Loistavia piuhoja! Ja olisipa mielenkiintoista kokeilla joskus akupunktiota.

    ReplyDelete
  2. Intiassa on sähkötyöt yhtä hyvin hallussa! Luulisi että henki menee, jos noita pitää kiivetä korjaanaan.

    Akupunktioon minäkin luottaisin noissa molemmissa vaivoissa. Parane pian! Eikai se vaan siellä joogassa pullahtanut se välilevy?

    ReplyDelete
  3. Valinnoista valittamista pyrin minäkin välttämään.
    Voi, näitä terveysvaivoja - täällä päin myös, nimittäin yhä kovaa yskää, tällä kertaa allergian aiheuttamaa. Enkä valita tämän enempää, sillä viikonloppuna pääsen vuorille.
    Suukkoja sinne & toipumisia selälle. Toivottavasti akupunktio auttaa!

    ReplyDelete
  4. Tierteen kuvalehdessä tai sen jostain vuosikirjassa on artikkeli, jossa selitettiin, miten akupuktio toimii. ELi se ioekasti toimii ja vaikuttaa kipuun eikä vaan sillä että se uskoo vaikuttavan, vaan neulat saa jotain rektioita tapahtumaan kehossa. Hyvä että se auttaa sinua.

    ReplyDelete
  5. Mää luin että lähdenpä tästä taas pilkille :-o :)
    t. Maija

    ReplyDelete
  6. No hö, nyt ne kaikki hienot vastaukset katosivat. Uusi, lyhyempi yritys.

    Thilda, joku päivä vielä nappaan pari valokuvaa!

    Eilen tänään huomenna, alun pitäen varmaan tein yhden liikeen selällläni vatsalihaksien sijaan, mutta lopullisen virheliikkeen tein pestessäni hiuksia lavuaarissa. Ei kannattaisi.

    Kaisa, vuoristoilma auttaa varmasti, ainakin jos niin uskoo. Keuhkokuumeen jälkeen muistan minäkin yskineeni kuukauden tai kaksi. Piti ravata jatkuvasti ulkona luentosaleista.

    Morso, kivut puolittuivat taas tänään. Ja ei ole kuvittelua se!

    Maija, voi nyt ovat jo jäät sulaneet. Mutta lähistöllä on oikei suosittu nökötyslampi, aina joku ukko siellä kalassa.

    ReplyDelete
  7. Noita johtovyyhtejä kun katsoo, niin ihan pelottaa ajatella montako ydinvoimalaa siellä Kiinassa mahtaa olla...

    En malta olla sanomatta tuohon selkäasiaan, että itse sain avun täällä kotimaassa eräältä vanhalta papalta, joka kutsui itseään kansanparantajaksi, varsinaiset koulutuksen saaneet ovat kai niitä nikamanniksauttajia tai jäsenkorjaajia. Pappa vielä neuvoi miten saan nikamat kohilleen kotikonstein, aikamoinen poppamies. Luulisi kiinalaisen lääketieteen tuntevan myöskin nämä salat, jos osuu oikea ihminen kohdalle. Onnea matkaan!

    ReplyDelete
  8. Hei, näin kyselit 7.3. jutussasi Sanan voima: "Muistatko minkä nimisessä sairaalassa olet täällä ollut hoidettavana?"
    No niin, löysinhän käyntikortin etsiskelyjen jälkeen klinikasta, josta sain apua. Kävin siellä 2 kk:n aikana kolme x/viikko. Lääkäri ei aloittanut hoitoja ennenkuin olin otattanut sikäläisessä sairaalassa RTG-kuvat, mikä heti toi luottamusta.
    Siis, : GuangMing Yikang Clinic of Traditional Chinese Medical,
    Yan Xi-huan, Practitioner.
    Add: Rm 107 Building 6, Yonghejiayuan Yard, No.3 Andingmen Dongbinhelu, Dongcheng District, Beijing. Tel: 51026016, fax: (010)51026015, Zipcode: 100013.
    Ja sama kiinaksi käyntikortin toisella puolen, koneessani ei vaan ole niitä merkkejä!
    Klinikalla oli oma apteekki, kolme eri lääkäriä eri vaivoihin. Omani oli erikoistunut luiden ja nivelten sekä pehmytosien hoitoon. Tulkki, joka hallitsee lääketieteelisen kiinasanaston, oli ehdottoman tarpeen, englanninkieltä ei lääkäri osannut muuta kuin Hello.
    Mutta hoito ja erilaiset itsehoito-ohjeet olivat ehdottomasti hyviä, länsimaalaiselle ei edes kallista, lääkkeitäkin sain kolmeksi kuukaudeksi ja oli pitkään ilman länsimaisia lääkkeitä.
    Sitä en tiedä, vieläkö klinikka toimii samalla paikalla.
    Tiedon paikasta sain eri kanavien kautta, ja Tätä Lääkäriä (nainen) kiinalaiset monet kehuivat ehdottomasti parhaaksi. Mene ja tiedä. Kokeile, jos et jo olekin samalla hoidossa käynyt.
    Voimia kaikenlaisten vaivojen ja kipujen kanssa.

    ReplyDelete
  9. Anonymous, lämmin kiitos tiedoista! Kuulostaapa hyvältä paikalta. Laitan ehdottomasti yhteystiedot muistiin. Juuri nyt olen erittäin tyytyväinen tähän amerikkalaiseen (englanninkieliseen!) kiinalaisen lääketieteen lääkäriin, mutta hänpä kertoi eilen olevansa palaamassa ensi kuussa kotimaahansa 13 Kiina-vuoden jälkeen. Nyyh. Kroppani tuntien minulla on aina jotain kremppaa ja täytyy löytää uusi lääkäri syksyksi, mikäi siis täällä jatketaan. Siis kiitos!

    ReplyDelete