Saturday, December 27, 2014

Hyyvää-ää ii-iltaa




Viimeistään vuosikertatiernapojan henkiin heräämisen myötä tuntui joulu joululta. Yli 20 vuotta sitten väsäsin melkoisella kiireellä nuo rekvisiitat, enkä silloin olisi uskonut niiden palvelevan yhä 2010-luvulla tuota tiernapoikaa. Kertonee jotain sesongin pituudesta. Esityskin on vuosien mittaa jonkin verran lyhentynyt pojan vetäessä mutkat suoriksi sekä laulaessa vain parhaat ja mieluisimmat laulut!

Ja mee-ee toivoo-otam... 


Saturday, December 6, 2014

hYvÄä



iTseNäIsYySpÄiVäÄ!

Meillä päivää vietetään liikunnan parissa. Ja illalla syödään pitkän pöydän ääressä samojen ihmisten kanssa kuin jo 23 vuotta sitten. Mutta kahdeksan sijaan meitä onkin jo 17 ja entinen 25-vuoden keski-ikä pysyy vielä pitkään entisellään! 

Pitkästä aikaa kaapista hieno mekko päälle ja plingiä kaulaan. Ystävien kanssa on hyvä olla. 

(Olenpa tunteellinen heti aamusta... No, mitäpä muutakaan tässä voisai olla kun monsieur on soittattanut levyltä jo kolmatta tuntia isänmaallisia lauluja ja itse olen innokas mukanalaulaja.)

Sunday, November 23, 2014

Missä meni vikaan?




Olen tässä pohtinut, välillä lipsahtanut ihmettelyn ja murehtimisenkin puolelle. Nyt haluan kirjata muistiin näitä ajatuksia, sillä siinä samalla saattaa käydä niinkin, että ne hieman selkenevätkin. Tai sitten ei.

Ennen ulkomaille lähtöä olin 100% työelämässä oleva kolmekymppinen, kaikkeen ryhtymässäni ja hakemassani onnistunut. Taskussa oli 230 opintoviikkoa sisältävät taiteen maisterin paperit, olin useamman vuoden pyörittänyt omaa taidekäsityöyritystä pikkukaupungin keskustassa, minut oli valittu hoitamaan ammattikoulun lehtorin virkaa, opetin kansalaisopistossa, olin odotettu vieraileva opettaja toisissa ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Vaikka lapset olivat ihan pieniä, vaikka työkokemusta ei cv:ssä vielä ollut montaakaan riviä, vaikka valmistumisestani oli vain muutama vuosi. Oli vauhtia ja palkkakin nousi joka vuosi työmäärän ja vastuun kasvaessa.

Keväällä 2004 puolisolle tarjottu työ ulkomailta tuntui tulevan täydelliseen saumaan kolmannen lapsen ilmoitellessa samanaikaisesti tulostaan. Äitiys- ja vanhempainvapaan voisi yhtä hyvin viettää Pariisissakin ja tarvittaessa hoitovapaallakin voisi olla, ensimmäistä kertaa! Suuri maailma olikin niin kiehtova, että siellä vierähti loppujen lopuksi yli kahdeksan vuotta. Vaihdoin Suomen virkani tuntiopettajuuteen Pariisin ja Pekingin ruotsalaisissa kouluissa, sijaishommiin kansainvälisissä kouluissa, yli kymmeneen omaan taidenäyttelyyni ja opettajuuteen Pekingin Suomi-koulussa. Siinä ohessa olin päivittäin tekemisissä jopa kymmenien eri kansalaisuuksien kanssa ja puhuin neljää kieltä lennosta vaihtaen.

Nyt syksyllä 2014 olen neljäkymppinen ja omasta mielestäni paljon kokenut, kansainvälisyyteen suuntautunut, kieli- ja ammattitaitoinen opettaja. Lapset ovat jo isoja ja eivätkä aiheuttaisi sairastumisineen poissaoloja. Olen ottanut vanhoihin yhteistyökumppaneihin yhteyttä. Olen hakenut kaikkia mahdollisia lukioiden ja ammattikoulujen opettajapaikkoja, joihin pätevyyteni virallisestikin on riittänyt: työkokemusta yli 10 vuotta, opetettavat aineet kuvataide ja tekstiilikäsityö, opetuskielet suomi, ruotsi ja englanti, opetuskokemusta 4-vuotiaista aikuisiin, hallinnollista kokemusta, yrittäjyystuntemusta, suositukset vanhalta Suomen pomolta. Parinkymmenen lähettämäni työhakemuksen tulos on ollut mielestäni laiha, sillä minut on kutsuttu kahteen haastatteluun ja neljästä on ilmoitettu kuukauden kuluttua, ettei minua ole valittu. Lopuista ei ole kuulunut mitään. Tuttavan kautta sain yhden peruskoulun kuvataideopettajan äitiyslomasijaisuuden. Tuon 13 kk:n kokemuksen perusteella nirsoilen työnhaussa sen verran, etten enää hae yläkoulun paikkoja, sillä sosiaalityöntekijänkoulutushan minulta puuttuu!

Paluumuutostamme Suomeen ja työnetsinnän aloittamisesta on nyt kulunut kaksi vuotta. Olen ihmeissäni, sillä minusta olen huomattavasti monipuolisempi, kokeneempi ja parempi ammattilainen kuin vuosikymmen sitten. Olen saanut yhteiskunnaltamme mahtavan ja ilmaisen koulutuksen ja olen halukas antamaan nyt työpanokseni vastineeksi, laittamaan oppimiani asioita jakoon. Mutta missä olen tehnyt virheen, olenko täyttänyt työhakemukseni väärin, olenko jo liian vanha, oliko sittenkin erehdys hankkia kansainvälistä kokemusta jättäen samalla perisuomalaisen uraputken kesken? Kun ei herätä edes haastattelun vertaa mielenkiintoa työnantajissa. Kun ei kelpaa. Kunpa joku hakemukseni lukenut työnantaja kertoisi!




Friday, October 10, 2014

Siivousta




Nyt seuraa tunnustus. Olen tullut "uskoon". Kaikki alkoi oikeastaan jo kesällä, kun keksin pitää kirpputoria mökillä. Siivouksen nimissä. Syksyn tultua myyntipöytäni muutti itsepalvelukirppikselle, jonka pitäjä muistaa minut nähdessäni pöytänumeroni usean sadan joukosta, sillä onhan miellyttävä suhteemme on jatkunut jo yli kuukauden. Olen luopunut ja siivonnut elämästäni pois tavaroita, jotka huolella pakattiin mukaan Porvoosta, Pariisista ja Pekingistä. Silkkaa roinaa, kenties kaunista tai mielenkiintoista mutta turhaa kodissamme. Kuinka paljon vähemmällä pärjäisimmekään?

Olen tullut tulokseen, että vähemmän tavaraa on enemmän elämää. Sen ovat monet muut ymmärtäneet jo kauan sitten, minä vasta nyt.


Tähän samaan kulutustottumusanalyysiin kuuluu toinen puoli, jonka mieheni on sisäistänyt ehkä liiankin hyvin eli käytetään loppuun se mitä jo on: Monsieur aamusella nosteli yöpaitana toiminutta Marimekkoaan arvioiva katse silmissään: "Voisikohan tästä luopua?". Joku toinen olisi laittanut paidan lumppukeräykseen jo kaksi vuotta sitten, mutta hyvinpä tuo on toiminut. Tai mistäpä tuota tietää kun yöunien laita on viime vuosina ollut vähän niin ja näin. Reikiä oli laskujeni mukaan 63...

Karsiminen jatkuu ja on leviämässä hyvää vauhtia  monsieurin Marimekosta rutkasti suurempiin kohteisiin. 

Hyvä olo.






Sunday, September 28, 2014

Nesun tärkeys





Kissa- ja vauvaperheen elämää. Siitä arki nyt muodostuu, vaikka en olisi mitenkään moista vielä kolme kuukautta sitten uskonut! 

Kasvatustyö Nesun kanssa on vielä hieman kesken. Mm. sääntö "kissa pois ruokapöydältä" aiheuttaa edelleen hämmenystä, kuten myös "terraario on kilpikonnan omaa yksityistä aluetta", mutta sopii muistaa hänen olevan vasta nelikuinen poikanen. 

Jännä tällaisen kissan tuoma paijausmahdollisuus, sehän on kuin terapiaa! Sopii erinomaisesti elämäntilanteeseen, jossa muutenkin yrittää miettiiä syntyjä syviä: mikä on elämässä tärkeää, mihin energiani ja taitoni haluan kohdistaa. Nesulle lelua heilutellessa ja toisaalta sohvalla halaillessa on hyvää aikaa näitä miettiä. Usein meditatiivinen kehräys päättyy yllättäen kesken ajatusten ja  silittelyn syvään huokaisuun ja kisun vaipumiseen syvään uneen. Silloin mietin vapautuneesti, että kyllä tämä tästä, niin työ kuin muukin elämä. 

Tuesday, September 16, 2014

Miau sanoo mau


Tähän pisteeseen ollaan tultu, että Nesu muutti taloon. Aluksi piti hakea turvaa sohvanaluspölyistä, mutta pian uteliaisuus voitti ja muutaman minuutin päästä oli jo olohuone kokonaan otettu haltuun ja muutamaa tuntia myöhemmin loputkin huoneet.



Vuorokaudessa hän on valloittanut koko kodin ja meidät kaikki! Kuinka voikaan 14-viikkoinen Egyptin mau olla näin luottavainen, oppivainen ja kertakaikkisen suloinen. Ihan paras. No joo, onhan nuo kaksi viimeistä yötä olleet hieman rauhattomia, mutta mitäpä muuta ne vauvaperheessä voisivat ollakaan!

Sunday, September 7, 2014

The Bricklady is back!




Aijaijai, mikä herkkuläjä! Vieläpä ihan kotinurkilla. Vanhat "hyvät" ajat Kiinassa muistuivat mieleen...  Kuten niin monesti muutenkin tuli rakasta lavamopoani Punaista ikävä lastatessani tiiliä Minin takakontiin ja jalkatiloihin - kovin epäkäytännöllistä ja hankalaa. Mutta tiilien pelastusoperaatio kotiin kuitenkin onnistui ja aamuyön tunteina syntynyt kuvateemaidea on vain toteutusta vaille valmis. Ja sitten tiilien kuuraus, kuvien liimaus ja näyttely pystyyn. Kiitos kouluremontille, olen intoa täynnä!

Saturday, September 6, 2014

Olohuonematkailua

Tulee toisinaan suorastaan ahdistus omista höpinöistä. Että juu, bloggaan muka. Onko sellainen  bloggaamista, että kerran kuussa vaivaudutaan naputtamaan muutama minuutti... 

Samaten muutama vuosi sitten täälläkin reteesti latelin, että seuraavassa asuinpaikassani laitan Bed & Breakfastin pystyyn. Ei ole ihan tapahtunut, ei. Mutta yritystä sentään hieman löytyi, toki pienen ja oikeastaan säälittävän pelkuruuden saattelemana. Muutaman viikon takainen tarina kuuluu näin:


Tuttu Porvoossa oli pelastanut kylmyydestä hytisevät ja märät Moskovasta Amsterdamiin matkaavat polkupyöräilijät Porvoon torilta sohvalleen yöpymään. Yön pikkutunteina oli Faceen ilmestynyt kysely Helsingin kavereiden sohvatilanteesta ja minä tartuin aamusta oikeastaan sen kummemmin miettimättä luuriin ja tarjouduin majoittamaan seikkailijat seuraavaksi yöksi kotiimme. 


Päivän hieman pelkäsin, vievät muka rojumme tai vaikka himoitsevat. Mielikuvitus teki salakavalaa työtänsä, kunnes tapasimme Dimitrin ja kaverin kasvotusten - ja sydämeni suli. Harmittaa oma ennakkoluuloisuuteni, mutta olen onnellinen uteliaisuudestani! Sain tarjota ihanille nuorukaisille "tsaijua" ja iltapalaa, rupateltiin mukavia banjoista ja elämästä, patjat pedattiin olohuoneen lattialle ja litimärät tennarit aukaistiin rikkinäisen termostaatin vuoksi hyvin kuumalle kylpyhuoneen lattialle kuivumaan.


Seuraavan päivän turisteiltuaan Olympiastadionilta Suomenlinnaan kiittivät pojat vieraanvaraisuudestani, pakkasivat nyssäkkänsä kiinni pyöriin ja jatkoivat kohti länttä. Sydämestäni toivon heidän matkansa  sujuneen hyvin ja löytäneen muitakin olohuoneita märän teltan sijaan yövyttäväksi. 

Tämä oli kuulkaa aivan luksusta saada "maailma" omaan olohuoneeseen aikana, jolloin itsellä ole aikaa, energiaa ja taloutta lähteä omaa kaupunkiaan pidemmälle retkeilemään. Suosittelen!

Monday, August 11, 2014

Hurjaa meininkiä Ankkalinnassa




Olimme valmistautuneet Aku Ankan 10-vuotissyntymäpäivään tekemällä limonaatia, ostamalla hotdog-ainekset ja kutsumalla juhliin kaikki Roope-sedästä pieneen sudenpentuun ja Minnistä Hessu Hopoon. Mutta myös kutsumattomia vieraita saapui Karhukoplan muodossa! 


Tilanne kärjistyi 176-671:n isotellessa Kulta Into Piille,


ja kuumeni entisestään konnan vietellessä Neiti Näpsän...


Kerrankin Akun tempperamentista oli hyötyä - tilanne laukesi ankan antaessa lurjukselle köniin.  


Ja niin pääsivät juhlat jatkumaan. Sudenpentu sai herkutellakseen,


Ankalliskirjaston lukupiiri kokoontui aurinkoon,


eikä sisällä viihtynyt kuin yksi pieni veljenpoika. 

Wednesday, July 30, 2014

Tarina kesävalosta...






ja aurinkolaseista!

Kesää on vietetty niin, ettei blogikaan ole päivittynyt. Lämpö syleilee ja metsähiiri on pelastatutunut läkähtymiseltä viileään makuuhuoneeseemme. Lapset ovat hajaantuneet kukin omille teilleen, esikoinen rilluttelee ystävättärineen kaupungissa, kuopus lomailee mökillä ja keskimmäinen on kuudetta päivää merenrannalla partioleirillä. Merivesi kimmeltää ja keskimmäinen on varmasti ulkoillut enemmän kuin tavallisesti. Ja kokenut koviakin.

Tänään aamuyöstä mies lähti ajamaan kohti Kemiön saarta viedäkseen keskimmäisen partioleiriltä lähimpään keskussairaalaan silmäpoliklinikalle, sillä lapsen silmä oli jälleen alkanut oireilla kivuliaasti. Tyksin uskomattoman nopean hoidon ja miellyttävän lääkärikohtaamisen tuloksena lapsen taskuissa pullotta nyt monenlaisia tippoja ja salvoja, mutta tyystin uudenlaisen vaivan vuoksi. Kivun, valonarkuuden, vetistämisen ja punoittavuuden syy ei ollutkaan kumpikaan häntä yleensä silmälääkärille pakottavista sairauksista, vaan lumisokeus! Kyllä vain.

Aina kuulee paasausta UV-valosta ja siltä suojautumisen tärkeydestä. Kuuliaisesti olemme hankkineet koko perheelle aurinkolasitkin, keskimmäisellä oikein vahvuuksilla, mutta niiden käyttö miestä lukuunottamatta on hyvin vähäistä. Mutta nyt saimme opetuksen... Lumisokeus on ohimenevä ja paraneva sairaus, mutta kokemuksena turha ja epämiellyttävä.

Hyvät lukijat, laittakaahan tummat kakkulat päähän näillä keleillä kimaltelevan veden ääressä pulatessanne! Kannattaa.


Wednesday, July 9, 2014

Vilijonkan luontopalsta




Kertokaa oi hyvät lukijat mikä tämä narunen on? Noukittu rantavedestä. Pituutta Hemmolla oli alunpitäen 30cm, kunnes lapset leikkelivät kolmeen osaan. Eli nyt heitä on Hemmon seurana myös Hemmi ja Hemmu, ja he kaikki voivat hyvin. Ovat jänteviä, viihtyvät vedessä, ilmassakin jaksavat luikerrella. Ei päätä eikä häntää. Eläin.


Tämä suloinen on sentään kaikkien vanha tuttu, säyseä tarkkailija.

Lettitytöt




Elämme mitä parhainta lettiaikaa. Esikoinen letittää keskimmäisen pitkiä kutreja, kuopus tutkii empiirisesti kuinka monta päivää voi pulikoida samoilla leteillä päätymättä rastoihin. Minä puolestani ilahduin aamulla huomatessani voivani jälleen letittää koko tukkani. Edellisestä kerrasta onkin kulunut kokonainen vuosikymmen, mutta letti oli silloin ruskea. Aika aikaansa kutakin.

Friday, July 4, 2014

Postparty





Tiedättehän, sen raukean olon juhlien jälkeen? Kun vapauttaa jalat kengistä, mies istahtaa soittelemaan tajunnanvirtaa, lapset hajaantuvat kukin omaan koloonsa, tiskikone tekee työtään ja kaikki ovat tyytyväisiä. Pidän juhlista, mutta myös hetkistä niiden jälkeen.

Charlestonin tahtiin 16 v.







16 vuotta ovat hujahtaneet vauhdilla ja ihmeen hyvin ollaan vanhempina pärjätty. Nykyisin myös esikoinen pärjäilee kohtuullisen hyvin meidän kanssamme... Juhlat vietettiin Charlestonin tahdissa, kaikin asiaankuuluvin herkuin, vieraita taaperosta tätiin. Ystävien kanssa ihmettelimme miksemme useammin pukeutuisi charlestonilaisittain, kun oli niin kaunis olo ja iloinen mielikin. Mutta ei, vanhaan tapaan tänään taas löysin itseni retkut niskassa kottikärryn jatkeena. Ihan tylsä tapa. Huomenna kyllä palaan takaisin kauneuteen. Kajalit luomiin, sulka päähän ja mekon helmat heilumaan. Heilunnee se harava niinkin.