Keskustelimme viihtymisestä. Totesin toivovani ympärilleni lisää kauneutta. Keksimmäinen tarjosi minulle ratkaisuksi uudenlaisen lähestymistavan asiaan. "Valokuvaa maisema ja maalaa se sitten kauniimmaksi." Harkitsen asiaa, valokuvasinkin jo. Mutta maalaamisessa riittää haastetta useammaksi hetkeksi.
Samainen tyllerö aiheutti tänään koulun henkilökunnalle sydämentykytyksiä. Kas, lapsi luuli tuntia liian aikaisin koulun jo loppuneen, ilmestyi kotiin ja ihmetteli miksen ollut tavalliseen tapaan vastassa. Nopean tilannekatsauksen tuloksena tajusimme lapsen vahingossa karanneen kesken koulupäivän ja menettäneen jo 10 minuuttia lempiaineensa eli kuvaamataidon tunnista. Pettymyksen kyyneleet kuivuivat nopeasti viilettäessämme mopolla takaisin koululle. Ja silloin soikin puhelimeni, jossa kanslisti vaivaantuneena ja hermostuneena kertoi lapseni kadonneen...
Tässä pienessä seikkailussa en yhtään ihmettele a) että lapsi sekoili lukujärjestyksen kanssa tai b) suuren koulun käytävillä ei kukaan huomannut lapsen lähtevän väärään suuntaan, mutta mitä ihmettä varten ei kouluportin kolme (3!)) vartijaa kyenneet pysäyttämään yhtä pientä tyttöä? Kanslistille vahdit sanoivat päästäneensä tytön menemään, täysin sääntöjen vastaisesti, koska tyttö ei ollut vastannut heille mitään. Lapsi puolestaan ei ollut edes tajunnut vartijoiden puhutelleen häntä, koska olivat pulisseet vain kiinaa, hänen käsityksensä mukaan keskenään.
Tarina kuvastaa mielestäni loistavasti paikallisten työntekijöiden pelkosuhdetta ulkomaalaisia kohtaan. Edes lapselle ei uskalleta sanoa vastaan. Myös käsitys työmoraalista selventyi jälleen kerran: "Ei minun mitään vastuuta tarvitse ottaa, olen vain töissä täällä." Sellainen päivä.
Voi ei! Harmittaa tytön puolesta ja todella ihmetyttää niiden kolmen vartijan puolesta. Siis miten voi olla, että lapsen annetaan vaan mennä...vaikka niin se kai täälläkin olisi. Jos ei ymmärtäisi mitä toiset sanoo, eikä edes sitä että ne puhuttelee (olen varmasti useasti vaan ignoorannut yritykset ja ihmetellyt jälkeen päin). Toisaalta täällä ei ehkä kenellekään opettajalle tai koulukaverille tulisi edes mieleen, että joku voisi kääntyä siellä koulun käytävällä väärään suuntaan, koska siihen suuntaan ei olisi käsketty mennä. Tarkoitan tällä sitä että joskus ihmisen oma, vapaa ajattelu vaan hämmästyttää näitä ihmisiä niin kovasti, että ne eivät sitä itse varmastikaan harrasta. Ja onhan täällä kaikkialla opasteet/opastajat miten tehdä.
ReplyDeleteToivottavasti ne vartijat hiukan ryhdistäytyy tästä eteenpäin!
Uusi Aamu, koomisen tästä tekee se, että jos vaikka minä menen hakemaan lasta koulusta 5 minuuttia ennen koulun virallista loppumisaikaa täytyy portilla vartijalle luovuttaa kansliasta saatu lupalappu, jotta avaavat rautaportit! Mutta pienen tytön annetaan lähteä tuntia liian aikaisin. Ja sekin on mielenkiintoista, etteivät he osaa sanaakaan englantia, vaikka työskentelevät 1800 oppilaan kansainvälisessä koulussa, joiden joukossa on satoja kiinaa vain heikosti taitavia. Minua koko juttu lähinnä huvittaa, mutta kyse on, kuten monesti elämässä, periaatteesta. Miksi on vahdit, jollei he hoida tehtäviään.
ReplyDeleteMeidän porttivahti ei muuten myöskään puhu kunnon englantia, toiset eivät sanaakaan ja välillä kukaan ei ole edes portilla. Hhmm..Lupalapun kanssa meilläkin poistutaan mutta mielenkiintoista olisi testata miten meillä kävisi. Varmaan juuri samoin kuin siellä.Sitten vaan syyteltäisiin toinen toistaan kun kukaan ei ottaisi vastuuta.
ReplyDeleteOho, no hyvä ettei oikeasti käynyt mitään. Tämä kertomus valaisi myös hieman miksi aikoinaan eräs jenkki-äiti oli kovin tyytyväinen siihen miten olin heidän loma-lapsenlikkana saanut varsin pippurisen kuusivuotiaan aisoihin, tyttö kun kuulema onnistuneesti pomputteli perheen kiinalaista ayia (? tai miten se nyt kirjoitettiinkaan) ihan täysillä. Asuivat siis Kiinassa.
ReplyDeleteKäyn täällä aina ihastelemassa kuviasi ja haikailemassa matkasta Kiinaan. Pistin siulle Neljäskuva-haasteen blogiini. Ota vastaan jos haluat :)
ReplyDeletePikkujutut, tänään selvisi vartiojoiden olleen sitä mieltä, että tyttö oli ollut hyvin vihainen. Ja tytön mielestä hän vain oli lompsotellut kotiin, puikkelehtinut vartiojoiden ohitse, jotka olivat keskustelleet vain keskenään. Kommuunikointiongelmiako, heh? Tyypillistä.
ReplyDeleteMartta, juu, toi on tosi tuttua kaikissa perheissä. Ayit ovat puun ja kaarnan välissä. Haluavat olla mieliksi lapsille, jotta nämä tykkäisivät ja jotta lapset eivät puhuisi pahaa heistä emännälle... Ja vajotaan koko ajan syvemmälle suohon - tai jäihin kuten meillä kävi. Kuopus oli kävelemässä edellisenä päivänä jäätyneen lammen ohi ja halusi mennä leikkimään luistelua. Ayi sanoi, ettei nyt vaan että mennään kotiin. Lapsi kinusi, että ihan vähän vain eikä ayi sanonut enempää vastaan. Sillä seurauksella tietenkin, että lapsi tippui vyötäröä myöten jääkylmään veteen. "mutta kun lapsi halusi..." Juu, se ayi sai muutaman muun tapahtuman jälkeen potkut. Ja näitä tarinoita riittää loputtomiin. Uusi ayi ei puutu lasten elämään lainkaan, niin on helpompaa meille kaikille.
Peppi, tervetuloa haikailemaan jatkossakin! Ja kiitos haasteesta. Olen vähän laiska niiden toteutuksen suhteen, mutta katsotaanpa mitä kansiosta löytyy.