Vuh.

Koirien ja minun suhdetta kuvattakoot sanalla asiallinen, ja minun taholtani suhtautuminen lienee hieman pelokasta johtuen menneiden vuosien muutamasta ikävästä kohtaamisesta. Mutta Kiinassa on koiriin ollut pakko tottua, alkaa luottaa, etteivät ne kaikki halua minulle pahaa tai ole mista edes yhtään kiinnostuneita. Kulkukoirien luvattussa maassa kylien kujilla viilettää vapaita koiria lähes yhtä paljon kuin ihmisiä. Niihin on yksinkertaisesti ollut pakko tottua.

Ja myönnettäkööt, että tunnen nykyisin näitä pieniä hölkkääjiä kohtaan jopa jonkin moista hellyyttä. Katsokaa nyt näitä! Toisella hampaat viskottu suuhun yhtä sekaisin kuin yhdelle tyttäristäni ja toisen kroppa kolme numeroa liian pieni. Eivät ehkä voittaisi blogistanian hauvakauneuskilpailua, mutta koiria nämäkin. Eivät edes pahasti kapisia.