Wednesday, July 30, 2014

Tarina kesävalosta...






ja aurinkolaseista!

Kesää on vietetty niin, ettei blogikaan ole päivittynyt. Lämpö syleilee ja metsähiiri on pelastatutunut läkähtymiseltä viileään makuuhuoneeseemme. Lapset ovat hajaantuneet kukin omille teilleen, esikoinen rilluttelee ystävättärineen kaupungissa, kuopus lomailee mökillä ja keskimmäinen on kuudetta päivää merenrannalla partioleirillä. Merivesi kimmeltää ja keskimmäinen on varmasti ulkoillut enemmän kuin tavallisesti. Ja kokenut koviakin.

Tänään aamuyöstä mies lähti ajamaan kohti Kemiön saarta viedäkseen keskimmäisen partioleiriltä lähimpään keskussairaalaan silmäpoliklinikalle, sillä lapsen silmä oli jälleen alkanut oireilla kivuliaasti. Tyksin uskomattoman nopean hoidon ja miellyttävän lääkärikohtaamisen tuloksena lapsen taskuissa pullotta nyt monenlaisia tippoja ja salvoja, mutta tyystin uudenlaisen vaivan vuoksi. Kivun, valonarkuuden, vetistämisen ja punoittavuuden syy ei ollutkaan kumpikaan häntä yleensä silmälääkärille pakottavista sairauksista, vaan lumisokeus! Kyllä vain.

Aina kuulee paasausta UV-valosta ja siltä suojautumisen tärkeydestä. Kuuliaisesti olemme hankkineet koko perheelle aurinkolasitkin, keskimmäisellä oikein vahvuuksilla, mutta niiden käyttö miestä lukuunottamatta on hyvin vähäistä. Mutta nyt saimme opetuksen... Lumisokeus on ohimenevä ja paraneva sairaus, mutta kokemuksena turha ja epämiellyttävä.

Hyvät lukijat, laittakaahan tummat kakkulat päähän näillä keleillä kimaltelevan veden ääressä pulatessanne! Kannattaa.


Wednesday, July 9, 2014

Vilijonkan luontopalsta




Kertokaa oi hyvät lukijat mikä tämä narunen on? Noukittu rantavedestä. Pituutta Hemmolla oli alunpitäen 30cm, kunnes lapset leikkelivät kolmeen osaan. Eli nyt heitä on Hemmon seurana myös Hemmi ja Hemmu, ja he kaikki voivat hyvin. Ovat jänteviä, viihtyvät vedessä, ilmassakin jaksavat luikerrella. Ei päätä eikä häntää. Eläin.


Tämä suloinen on sentään kaikkien vanha tuttu, säyseä tarkkailija.

Lettitytöt




Elämme mitä parhainta lettiaikaa. Esikoinen letittää keskimmäisen pitkiä kutreja, kuopus tutkii empiirisesti kuinka monta päivää voi pulikoida samoilla leteillä päätymättä rastoihin. Minä puolestani ilahduin aamulla huomatessani voivani jälleen letittää koko tukkani. Edellisestä kerrasta onkin kulunut kokonainen vuosikymmen, mutta letti oli silloin ruskea. Aika aikaansa kutakin.

Friday, July 4, 2014

Postparty





Tiedättehän, sen raukean olon juhlien jälkeen? Kun vapauttaa jalat kengistä, mies istahtaa soittelemaan tajunnanvirtaa, lapset hajaantuvat kukin omaan koloonsa, tiskikone tekee työtään ja kaikki ovat tyytyväisiä. Pidän juhlista, mutta myös hetkistä niiden jälkeen.

Charlestonin tahtiin 16 v.







16 vuotta ovat hujahtaneet vauhdilla ja ihmeen hyvin ollaan vanhempina pärjätty. Nykyisin myös esikoinen pärjäilee kohtuullisen hyvin meidän kanssamme... Juhlat vietettiin Charlestonin tahdissa, kaikin asiaankuuluvin herkuin, vieraita taaperosta tätiin. Ystävien kanssa ihmettelimme miksemme useammin pukeutuisi charlestonilaisittain, kun oli niin kaunis olo ja iloinen mielikin. Mutta ei, vanhaan tapaan tänään taas löysin itseni retkut niskassa kottikärryn jatkeena. Ihan tylsä tapa. Huomenna kyllä palaan takaisin kauneuteen. Kajalit luomiin, sulka päähän ja mekon helmat heilumaan. Heilunnee se harava niinkin.