Friday, May 11, 2012

Kuinka sattuikaan

että juuri kun aloin päästä vauhtiin Japani-hehkutuksessani, niin paikalliset korjailivat palomuuriaan. Niinpä en ole päässyt blogeihin sitten tiistain laisinkaan, enkä muihinkaan "turhiin" sosiaalisiin medioihin. Mutta nyt näyttää hetkellisesti toimivan. Pian pian naputtelemaan lisää ylistyssanoja.
Ja kuinka sattuikaan, että kaikki matkamme ravintolat olivat Tokion, kulmakunnan tai ainakin korttelin parhaita! Myös majapaikkamme olivat maailman puhtaimpia ja harmonisesti aavistuksen rustiikkisia. Jokaisessa kaupassa, puutarhassa ja kaikilla kujilla oli viehättävä tunnelma. Vai olikohan minulla vain hurjan positiiviset lasit nenälläni? Ei jokainen talo suinkaan kaunis ollut, mutta sopivat kummasti paikkaansa. Niin, sopivatpa hyvinkin, olivat näet monet aika pieniä...

Tuesday, May 8, 2012

Pieniä ihmeitä

Näin Kiinasta käsin matkustettaessa ei väenpaljous sinäänsä ollut suuri ihmetys, mutta sen erilaisuus hämmästytti sitäkin enemmän. Kukaan ei tyrkkinyt, sylkenyt, puskenut, huutanut, haissut... Massa vain velloi eteenpäin ja me sen mukana, kaikki oli hyvin.
Lastenvaunuissa istua näkötti koira, vauvaa en havainnut viiden metrin säteellä, että oliko luksuskoiralla ikioma ajopeli? Toisella näytti ainakin olevan ikioma kassi ja korvatulehdus. Tapasimme samaisen koiran myöhemmin lojumassa keskellä suurta kauppahallia, laukun oli jo jättänyt sivuun eikä omistajaparka saanut koiraa inahtamaankaan. Sääliksi kävi niin hauvaa kuin pientä rouvaakin.
Hieman säälitti myös tuo jalankulkukäytävän pientareella asustava muhkea mutta ujo citykäärme. Verkkaisesti se mateli kotikoloonsa ihmisten tuijottaessa ympärillä. Silloin taisi joku (ehkä turisti) vallan hihkaista!

Monday, May 7, 2012

Firenzen syndrooma

Henki tuntui pian salpaantuvan, huimasi hieman, kädet vapisivat. Kaikki nämä värit, muodot, tuoksut ja materiaalit tuntuivat olevan ensimmäisenä aamuna melkein liikaa. Onneksi viilipyttymieheni veti minut takaisin maanpinnalle sanomalla, ettei tämä nyt "niin" ihmeellistä ole ja pystyimme hourulakäynnin sijaan jatkamaan turistin matkaa.
Mutta silti jäin epäilemään päätyneeni viideksi päiväksi elokuvaan. Tai vähintään teatterikatsomoon, jossa minulle esitettiin Nykypäivän Japani -näytelmää. Sen niminen oli myös kirja, jonka Japanin suurlähetystö minulle vuonna 1982 lähetti.

Ryokanin rauhassa

Yövyimme ryokaneissa eli japanilaisissa majataloissa. Varpaat tallustamassa pehmeällä heinikolta tuoksuvalla tatamilattialla oli minulle suuri elämys. Ja kuinka tatami antoi futonille juuri oikeanlaisen jouston levollisten yöunien takaamiseksi. Aamusella riisipaperi-ikkunoista siilautuva valo herätti uniset lempeästi. Tai no, meidät aikuiset ainakin. Lapset olisivat nukkuneet kaiken kävelemisen uuvuttamina majataloaamiaisen ohi, jollemme olisi heitä väkisin herättäneet. Ei sitä sentään Tokioon asti vain nukkumaan oltu tultu.

Friday, May 4, 2012

Tokion hämmentämä

Tokiossa oli kaunista, puhdasta, herkullista, sivistynyttä, toimivaa, ihmisen kokoista, hallittavissa olevaa. Ihanaa! Huomasin vertaavani kaikkea jatkuvasti Pekingiin, vaikkei sellainen ole ollenkaan reilua, luohan paikkojen historia ja maantieteellinen sijaintikin jo tietyt rajoitteet ja mahdollisuudet. Haluaisin näiden seuraavien postauksieni olevan yhtä kauniita kuin Tokio minulle esittäytyi, mutten löydä tästä uudistuneesta(?) bloggerista vanhoja tuttuja säätöjä. Esimerkiksi tuon ihmeellisen vajaan raamin voisi poistaa. Ja teksti olisi mukavaa saada kappaleiksi, mutta eihän tämä mitään kappalejakojani usko. Blogger ei taida olla japanilainen.