Päivän taittuessa nyt jo illaksi voin todeta retken onnistuneen ja hyvä mieli jatkuu vain. Heti ensimmäiseksi tapasimme tädin, jonka hersyvästä naurusta ja paijailusta ei loppua tullut. Moneen kertaan kuulimme kujilla lapsien laskemista, tiedusteluja kotimaasta, kauppias tarttui tilaisuuteen harjoitellakseen englantia. Osuipa taidekirjakaupan kulmalla kohdalle vanhempi herra, joka kertoi käyneensä Helsingissä ja risteilleensä Viking linellä Ruotsiin...
Sellaista on elämä hutongissa: välitöntä ja uteliasta. Kaikki mahtuvat mukaan, niin pyjamaviuhahtelijat, rastakoirat kuin korttia pelaavat riksakuskitkin, ja me! Taisipa jopa kuopus pitää päivästä, sittenkin.
Meilläkään lapsi ei halua mihinkään. Nyt jo on alöoittanut huudon siitä, että tahtoo olla koko syysloman kotona ja silloin meitä odotettais kummilapsikierrokselle pääkaupunkiin ym ym.
ReplyDeleteMutta sitten kun hänet saa kammettua matkan päälle, niin tykkää kyllä. Ellei olsa liian montaa päivää...alkaa koti-ikäväulvonta.
Nää oli taas niin hienoja fotoja että!
Meillä se on mies joka tahtoo kotona kökkiä lomat. Ymmärrän 100%. Hänhän ei juuri kotona ehdi olla, kun maailmaa kiertää. Minä tahtoisin kurkistella kaikki hutongit ja ihmetellä kotimaatakin.
ReplyDeleteHyvä silti että raahasit kuusivuotiasta!
Meillä löytyy kökkijöitä kanssa. Ajattelinkin että samperi sentään, syyslomaviikolla saavat kyytiä, ajellaan kaikki naapurikunnat läpi :)
ReplyDeleteHutonkikujat oli minusta kauneinta Pekingiä kun siellä olin.
Kiitos jälleen ihanista kuvista, jotka saivat kaipuun kyyneleet silmiin. Hyvällä tavalla. =)
ReplyDeleteRakastuin Pekingiin reilu vuosi sitten viettäessämme häämatkaamme kaupungissa. Mies istui hotellilla ja minä kiersin yksin hutongeja ja tutustuin paikallisiin ihmisiin. Olin onnellinen, tunsin paikan kodiksi, vaikka vietimme siellä vain muutaman viikon.
Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, ihastellut kuviasi, tarinoitasi ja tapaasi kirjoittaa. Kuinka kateellinen olenkaan sinulle, kun saat kokea pieniä seikkailuja tuossa upeassa kaupungissa. Toisaalta, mitä tekisinkään ilman tarinoitasi? Kuka minulle kertoisi paremmin noista hetkistä ja tapahtumista paikasta, jonne tulen vielä jonain päivänä palaamaan...
Kiitos blogistasi ja lämpimiä ajatuksia Sinulle ja perheellesi.
Mikä se hutonki on?
ReplyDeleteMinä olen kotihiiri, vaikka teen töitä kotona. Lapsiinkin se on tarttunut. He ovatkin aika tynnyrissä kasvaneita, eivät ole päässeet ulkomaillekaan Tallinnaa pidemmälle.
Hyvä että raahasit kuopuksen mukaan, näitä hutong-vierailuja he taatusti muistelevat aikuisina!
ReplyDeleteLiivia, tavallaanhan sitä ymmärtää lapsia, joutuvat varhain aamulla kouluun ja kun vihdoin on vapaata niin leikki kotosalla on takuuvarmasti hauskaa, matkoista ei koskaan voi tietää! Mutta silti...
ReplyDeleteEilen tänään huomenna, meillä oli ennen myös hieman noin, mutta nykyisin mies matkustaa sen verran vähän, että alkaa jo hänellekin retket maistua. Olen kiitollinen työnantajan säästötoimille!
Merja, teillä riittääkin paljon kierrettävää uudella kotiseudulla, varmasti kivaa. Hutongit ovat ehdottomasti parasta minustakin, nuo uudet kolosseumit taas oksettavat. Ja sitä on nykyisin 95% kaupungista, valitettavasti. Mutta jonnekinhan ne kaupunkiin tulvivat uudet asukkaat on sijoitettava. Ei ne hutonkeihin mahtuisi.
Timjamix, kiitos lämmittävästä kommentistasi! Ja oikein hauskaa kuulla että olet löytänyt lyhyessä ajassa kaupungin parhaat puolet. Peking muuttuu valtavaa vauhtia, joten kipin kapin uudestaan tänne, jos haluat löytää uudelleen vanhat tutut paikat.
Matroskin, Huotonki (hutong) on on perinteinen kaupunkirakenne, jossa kaduilta pujahdetaan portista sisäpihakujalle, jonka varressa on joko yksi tai useampia asuntoja, suljettu sisäpiha ja rakennusten ikkunat aukeavat ainoastaan sisäpihalle. Säilyneiden vanhojen korttelien katujen nimet ovat hutong kadun, kujan tai tien sijaan.
Matroskin, niin sehän piti sanoa, etteivät meidänkään lapset olleet käyneet ulkomailla ennen Ranskaan muuttoa, paitsi esikoinen kerran mummin mukana Tukholmassa. Ei sitä kaikkea ennätä. Nyt taas ulkomaanmatkoiksi tuntuu riittävän joulu- ja kesälomamatkat Suomeen.
ReplyDeletePandice, niin toivon.
Ihana kuva tädistä. Mahtavia tuollaiset sydämellisesti nauravat ihmiset, sellaisesta ilo leviää!
ReplyDelete