"Jumankekka" huudahti hän 40-vuotislahjansa nähdessään. Niin, vaikkei heti uskoisi, ovat tämän instrumentin tahdissa tuhannet kiinalaislapset laulunsa oppineet. Tuosta läheisestä vanhan rojun kaupasta sen löysin, verstaan puolelta tosin, neljän vuoden puupölyt päälleen keränneenä, kaappipinon päälimmäisenä keikkumassa. Shanghai nro 652:sta tuli Monsieurin tämän hetkisen kokoelman kuudes kosketinsoitin. Kaikilla on hetkensä ja tilanteensa, laittavat soittajansa tyystin eri melodioita soittamaan.
Pienistä asioista, kuten surkuharmooneista, saatta olla suurta iloa: yksilötasolla musiikillista irrottelua milloin Abban milloin Paciuksen tahdissa ja perhetasolla iltajammailun merkeissä. Ehkäpä vielä ennen joulua saamme järjestettyä suomalaisyhteisön veisuuillan - mitenpä muuten lapsemme enkelitaivaat, maaonniinkauniit ja suvivirret oppisivat? Sitä paitsi viimeisistä koti-ikävän kyyneleistä on vierähtänyt jo liian pitkään.
Miltä kuulostaa Pekingin suomalaiset?
Onnittelut 40-vuotiaalle Monsieurille! Nyt sitten vaan soittelemaan!
ReplyDeleteLuin viikonloppuna loppuun kirjan Haudankaivajan tytär. Kirjan tapahtumiin liittyi oleellisesti lapsi, josta kasvoi taitava pianisti. Välistä tuntui, että taustalla soi piano. Hieno, paksu kirja, kannatti lukea kaikki lähes 700 sivua.
Monissa kaupungeissa maailmalla on suomalaisyhteisöjä, eri kokoisia Suomi-seuroja ja suomalaisia kouluja. Hyvä niin. Ne ovat tärkeitä perheille ja usein henkireikiä kotona olevalle puolisolle.
Pekingin suomalaiset? Katsoin googlen kautta sivustoja ja sieltä löytyi monenlaista tietoa. Hyödyllistä ja mielenkiintoista, hyvältä kuulostaa.
Hyvä idea, veisatkaa sekä hartaasti että hillittömästi!
ReplyDeleteMinulla on kaksi viikkoa aikaa tempaista miehelle 40-vuotispäivälahja. Ajatukseni ovat jumissa. Kohta alkaa hirvittää.
Marjatta, meitä suomalaisia on Pekingissä pienen kylän verran! Suomi-koulussa lapsia liki 90, on rock-bändiä, mahjonkipeluita, pikkujouluja ja kesäjuhlia, pienten lasten kerhoa, retkiä. Kaikki toimii (pääasiallisesti) vapaaehtoisvoimin ja ovat todellinen "tuki ja turva". On hienoa saada mahdollisuus tutustua uuteen kotimaahan, sen kulttuuriin ja suurkaupungin kansainväliseen yhteisöön, mutta kummasti sitä tuntee vapautuvansa ja nauttivansa suomalaisten tapahtumista! Tekee terää kerran kuussa tai jopa useammin.
ReplyDeleteOnnittelut miehelle!
ReplyDeleteEi kun lauluiltamat pystyyn.
Eilen tänään huomenna, nimenomaan hillittömästi pruukaa menemään, ainakin täällä kotona. Myös virsien tahdissa voi tanssia! Me oltiin sovittu ettei toisiamme tänä vuonna lahjota, Suomessa kun on käynnissä suuri rakennusprojekti. Mutta tuo mokoma suorastaan hyppäsi syliini ja Monsieurin luokse, joten pakkohan se oli kotiin tuoda.
ReplyDeleteOnnittelut täältäkin hälle!
ReplyDeleteKylläpä lahjan osasit antaa. Mulla nykyään aina se villasukt+kalsarit tai vaihtoehtoisesti villtakki...ovat toki olleet mieluisia.
Pikkujutut, juu laulettu jo on, nyt keskimmäinen & isänsä saoittavat piano-harmoniduona. Ennenkuulumatonta, lähes kaunista...
ReplyDeleteLiivia, kerrankin osui naulankantaan!
Onnittelut mösjöölle!
ReplyDeleteIhanaa jos on perheessä joku joka osaa soittaa!
Onnea Monsieurille täältä meiltäkin!! Hieno soitin. Me ollaan soitinköyhiä, vain akustinen kitara sekä sähköpiano pölyyntymässä autotallissa.
ReplyDeleteBisous!
miehen silmät oikein loistavat! meillä on jossain vanha urkuharmooni mutta kukaan ei osaa soittaa. siksi vien kaikkia lapsia ahkeraan muskariin ja siitä jatketaan soittotunneille, jotta edes seuraava sukupolvi oppisi soiton hyödyllisen ja viihdyttävän taidon. onnea!
ReplyDeleteJuuu!!! Suomalaisyhteisön veisuuilta. Ei muuta kuin iltamia virittelemään. Nostatellaan koti-ikävää vallan harmoonisesti. ;D
ReplyDeleteJa onneksi olkoon urkusankarille! Lahja tosiaankin osui kuin nenä päähän.