Sunday, March 1, 2009

Kolmen etuanasian päivä

Kiina on maailman suurin ja vanhin kultakalojenjalostusmaa. Jälleenmyyjiäkin riittää joka lähtöön: kukkamarkkinoilla suurista akvaarioista myyviä, eläintoreilla matalista laareista kaupustelevia ja hutongin kadunkulmassa emalikulhosta tarjoavia. Kaikkien heidän asiakkaana olen ollut viimeisten kymmenen kuukauden aikana, keskimääri joka toinen kuukausi. Hintahaitari on huima, 30 sentistä 5 euroon, mutta laatu on ollut sama.


Eivät ole kalat kestäneet uuden veden laittoa, eivät liikaruokintaa tai stressiä, saati parasiittejänsä. Toissailtaisen nettisurffailun tuloksena saatu tautimääritys ajoi minut jälleen armokuoleman kannalle. Tänään, muun siivouksen ohella, suoritin akvaarion muodonmuutoksen. Lapsetkin tuntuivat helpottuneilta harrastuksemme päättymisestä: "Huh, ei enää kaloja." ja kuopus omi tyytyväisenä pohjan koristesimpukat leikkeihinsä.

Tästä päivästä lähtien kulhossa asustavat pienet orkideat. Ne ainakin ilmoittavat hyvissä ajoin kukkimisestaan tai kuolemastaan, eivätkä aiheuta turhia yllätyksiä arkiaamujen minuuttiaikatauluun.

Näin kalakauppiaat uupuvat yhden tunnollisen asiakkaan... pieni pettymys kaihertaa sisuskaluissani. Sellainen oli kolmen eutanasian päivä.

5 comments:

  1. Siis vitsi! Tuollainen lasimalja pitää ehdottomasti käydä ostamassa muuttokonttiin. Siihenhän saa laitettua vaikka mitä! Tosi hieno idea tuo orcidea!

    ReplyDelete
  2. Ymmärrän yskän; minulla oli nuoruudessani akvaario ja kaloihin (varsinkin kultakaloihin) iski joskus tauteja. Näen joskus vieläkin painajaisia sairastuneista kaloista, kun niitä ei voi hoitaa antamalla aspiriinia...

    Kaunis malja ja hyvä idea laittaa orkideoita siihen. Paljonko Kiinassa maksaa yksi orkidea?

    ReplyDelete
  3. Juu, voisin kuvitella surua ja murhetta täälläkin jos lemmikit kupsahtelisivat tuon tuostakin.. Parempi idea nuo orkideat, vaikkakin minun hoidossa nekään tuskin pitkään elelisi.

    ReplyDelete
  4. mullakin ollut maljassa kultakaloja pari.Niitä ei kuulemma saa pitää pyöreässä maljassa,tulevat hulluiksi ja uupuvat happea...
    herkkiä ovat kyllä juu...
    hyvä idea tuo...

    ReplyDelete
  5. Akvaario on mukava laitos, niin kauan kun kaikki on kunnossa. Sitten kun kalat sairastavat ja liete kasvaa, niin mikään ei ole enää mukavaa. Eräästä akvaariostani eräs kalalaji teki aina itsareita hyppäämällä ulos lattialle öisin. Aamulla jalan alle jäi sitten kuivaksi kopertunut entinen lemmikki.
    Orkidea on huomattavasti vähemmän stressiä aiheuttava sisustuselementti kuin akvaario.

    ReplyDelete