Tässä tulee rajuja yleistyksiä kiinalaisten suhtautumisesta valokuvaukseen: keski-ikäiset naiset eivät pidä kuvatuksi tulemisesta, nuorista naisista on ihastuttavaa päästä tähtäimeen vaaleiden lasten kanssa. Lapsia saa kuvata aina ja heitä jopa komennetaan poseeraamaan jos huomataan kuvausyritys. Nuoret miehet vaivaantuvat, vanhat herrat ovat kuin mitään ei tapahtuisi. Pikkupojat äimistelevät ihastuneina suurta mustaa vekotinta, kuten missä päin maailmaa tahansa.
Meidän tytöt puolestaan ovat alkuihmetyksen jälkeen ruvenneet ilmaisemaan näkemyksiään vieraiden kameroiden liian lähelle tunkemisesta. Heidän reviirinsä tuntuu kasvavan kuukausi kuukaudelta ja erityisesti kuopus vaaleimpana kärsii yleisestikin kadulla liikkumisesta eniten ("kiinalaiset katsovat"), puhumattakaan vieraiden toimesta valokuvatuksi tulemisen piinasta.
Art District 798:ssa törmäsimme kokonaiseen bussilastilliseen kuvausfriikkejä. En ole niin montaa pitkää putkea kaikkia erilaisia jalustoa ja kameraviritelmiä sen kummemmin erittelemättä varmasti koskaan nähnyt. Vaikka kuljimme kadulla vain pienen hetken pääsimme kokemaan julkkisolon. Meidät piiritti pieni mutta tehokas ikuistajien joukko, mutta minäpä en jäänyt hiljaiseksi. Räväytin laukusta esille kamerani ja annoin sen laulaa. Pelastin lapseni pahimmalta piinalta samalla kohdaten hengenheimolaisiani, linssin läpi luonnollisesti.
Rohkeutta ei puuttunut yhdeltäkään ja sen pienen ohikiitävän hetken meillä oli varsin hauskaa. Olisiko ilmassa ollut kevään lisäksi ripaus huumoria?
Hi-hii! Pientä kujeilevaa kilpailumeininkiä. Sinulla oli osuva vastaiskumeininki :)
ReplyDeleteOhops. Onpas ollut keväthuumoria ilmassa :D
ReplyDeleteKuvat kertovat paljon! Hurmaava idea tehdä ikävästä hetkestä virnistelevä. Se on taitolaji se.
ReplyDeleteSamaa olen kuullut muiltakin Kiinassa asuvilta tuttavilta. Että pikkuhiljaa alkaa ympärillä pyörivien uteliaiden joukko kyllästyttää..
ReplyDeleteMutta joo, suuntaa sinä kamera sitten heihin!
Hienoa höpinää!Mahtava tarina...
ReplyDeletesun pitää kirjoittaa joku kirja nimeltä 'pieniä tarinoita Kiinasta' =D
Tosi kiva postaus! Ensin mietin, miten olet saanut noin ihmiset itsellesi poseraamaan, mutta selvisihän se ;-D
ReplyDeleteMeillä 5v on totaalisen kyllästynyt liian tunkeileviin kiinalaisiin. Laittaa käden kameran eteen, tai jos tulevat koskemaan, huitaisee käden pois.
Kun tänne muutettiin, pojan ollessa 2½-vuotta, suorastaan nautti siitä huomiosta, mitä jokapaikassa jaettiin.
2v ei tykkää koskettelusta. Menee piiloon ja jos syliin väkisin nostavat, tulee itku, ja paikallinen nauraa... muut ei.
Taitaa suomalaisen reviiri olla kirjoitettu geeneihin...
Himalainen, vastaisku oli lyhyt, ytimekäs ja tehokas. Elämässä ihan yleisesti monet tilanteet menevät ohi ja sitten jälkikäteen ihmettelee miksei toiminut. Nyt kerrankin ehdin tilanteen tasalle ja rytkäisin.
ReplyDeleteElinam, keväthuumori kuulostaa kivalta sanalta. Sitä saisi jatkua aina vappuun saakka.
Marguetta, täytyy muistaa vaan jatkossakin.
Merja, mitä vaaleampi sen enemmän saa sietää. Toisaalta ole yrittänyt selittää lapsille, että erilaisuus kiinnostaa ja paikallisessa kulttuurissa tuijottamista ei pidetä ilmeisesti niin epäkohteliaana. Ei kukaan pahaa tarkoita. Muistan lapsuudesta kun muutaman kilometrin päähän kodistamme majoitettiin 70-luvun lopulla Suomen ensimmäiset venepakolaiset, niin kyllä heitä tuli tuijotettua kun joskus merketissa tuli nähtyä. Muista yhden tuokion edelleen kun äiti ja poika valitsivat kielipuolina pesuaineita - ja minä tuijotin vierssä.
Aurinko ja Kuu, tässähän tuota tulee koko ajan kirjoitettua! Jospa saisinkin organisoitua itseni kirjan julkaisun asteelle. Kerran jo surffasin kustannustoimittajia, mutta enpä tiedä...
Nina, sen tosiaan täytyy olla geeneissä jos täällä koko ikänsä asunut lapsikin häiriintyy!