Vielä vuosi sitten mainitsin dyykkauksen harrastuksekseni, mutten enää. En kyllästynyt tai kokenut saavuttaneeni harrastuksessani sellaista pistettä, etten enää muka oppisi uutta. Ykinkertaisesti muutin yltäkylläisestä ja katukierrättämiseen erikoistuneesta Pariisista huomattavasti vaatimattomampaan ja kädestä käteen kierrättämiseen erikoistuneeseen Pekingiin.
Kyllä on kaihoista tunne, kun ojista ei koskaan löydy mitään ja kunnon kirpputoreja ei ole tai en ole niitä vielä löytänyt. Maassa ja tienvarsilla lojuu vaan roskaa... toki paljon ja vaikka mitä, muttei mitään kunnostettavaa, maalattavaa saati jännittävää.
Kyllä on asiat huonosti! Toisaalta kökköä on niin paljon, ettei Roska päivässä - kampanjaan osallistumisessa ole mitään järkeä. Ei, vaikka kaikki muutkin 1,3 miljardia maassa asuvaa osallistuisivat. Valitettavasti.
Jos minulle olisi suotu runosuoni, pulpauttaisin tähän väliin yhden aarian dyykkauksen jaloudesta.
(Tämän reportaasin kuvat ovat kukkatorin parkkipaikalta, 1,5 neliömetrin alueelta.)
Edit: Pillin runosuoni pulppusi mahtavasti kommenttilootaan:
Luo kirpparipöydän
helposti löydän.
Kun kasoja kaivan
ja näen pienen vaivan,
teen löydön taas oivan
ja hienosti soivan
mä grammarin harmaan
vien kotiini varmaan.
Mekon jollekin ahtaan
mä tangolta jahtaan
ja veikeä nalle
ei kai ahtaammalle
mun taloutta vie
niin halpa se lie.
Roskalavalta pihan
kuin uutena ihan
löydän koivuisen hyllyn
ja naapurin myllyn
jolla aikoinaan ennen
tullen ja mennen
kahvipaketin pavut
saivat jauhamisavut.
Oli melkein kuin taivas,
kun tuttuni raivas
vanhaa mökkiä suvun.
Sieltä muutaman puvun
kera kolhuisen pannun
ja posliinikannun
sain mukaani viedä.
En vieläkään tiedä,
kenen veistämää laivaa
sain itsellein kaivaa
piirongin alta.
Sen kauniimmalta
ei lelu voi näyttää
siis tahdonkin käyttää
sitä mallina taulun.
Tämähän näyttää jo enemmän täkäläisestä tarjonnasta, jos lähtisin dyykkauskierrokselle.
ReplyDeleteAi että sinulla ei runosuonta?! Minusta kaikisissa näissä teksteissäsi, olkoon kuinka dokumentaarisia hyvänsä, on runollinen joku...en osaa selittää.
Tämähän näyttää jo enemmän täkäläisestä tarjonnasta, jos lähtisin dyykkauskierrokselle.
ReplyDeleteAi että sinulla ei runosuonta?! Minusta kaikisissa näissä teksteissäsi, olkoon kuinka dokumentaarisia hyvänsä, on runollinen joku...en osaa selittää.
nojopas...kamalaa,että joutuu kaiken ostamaan uutena...
ReplyDeletesiis en tiedä miksi meni anonyymiksi tuo kommentti...se olin minä ,aurinko ja kuu .
ReplyDeleteVakea vahemman mutta samanlaista.Jokapuolella.Lisana kuolleita rottia ja kissoja.
ReplyDeleteJa se uusikin mita joutuu ostamaan kestaa vain hetken, paasee roskaksi ja joutuu hankkimaan uutta. Turhauttaa.
Liivia, joo, perusroska muistuttaa sikäläistä, mutta sitä on vain tuhat kertaa enemmän! Kiitos kauniista sanoista.
ReplyDeleteAurinko ja kuu, joo, tälläiselle kirpparifriikille harmittava takaisku.
Pikkujutut, niinpä. 99% on karseaa kamaa mitä paikallisille myydään. Itse voin toki mennä länkkärikauppoihin ja ostaa laatutavaraa, jos raaskin (30% kalliimmalla kuin Euroopassa), mutta välillä haluaisin elää enemmän paikallisesti, joka on osoittautunut todella haastavaksi. Emaliastioiden pelti on niin ohutta että pienimmästä kolauksesta tulee iso lommo, kärpäslätkät niin lötköjä ettei saa banaanikärpästä isompaa hengiltä, aivan kaikki vaatteet polyesteriä, kankaiden painoväreistä lähtee ensimmäisessä pesussa puolet jne. jne. Eihän niissä paljoa kierrätettävää ole!
Tässä sinulle aarian alkua. Laadusta ei ole takeita, koska aikaa oli vain pieni hetki. Olkoon tämä omistettu sinulle kiitokseksi blogista, joka tuo tuulahduksia muista maailmoista!
ReplyDeleteLuo kirpparipöydän
helposti löydän.
Kun kasoja kaivan
ja näen pienen vaivan,
teen löydön taas oivan
ja hienosti soivan
mä grammarin harmaan
vien kotiini varmaan.
Mekon jollekin ahtaan
mä tangolta jahtaan
ja veikeä nalle
ei kai ahtaammalle
mun taloutta vie
niin halpa se lie.
Roskalavalta pihan
kuin uutena ihan
löydän koivuisen hyllyn
ja naapurin myllyn
jolla aikoinaan ennen
tullen ja mennen
kahvipaketin pavut
saivat jauhamisavut.
Oli melkein kuin taivas,
kun tuttuni raivas
vanhaa mökkiä suvun.
Sieltä muutaman puvun
kera kolhuisen pannun
ja posliinikannun
sain mukaani viedä.
En vieläkään tiedä,
kenen veistämää laivaa
sain itsellein kaivaa
piirongin alta.
Sen kauniimmalta
ei lelu voi näyttää
siis tahdonkin käyttää
sitä mallina taulun.
Pilli,
ReplyDeleteOOOO, KIITOS, KÄSITTÄMÄTTÖMÄN HIENO. Muutama kohta osui aivan nappiin, kuten grammari (on on, kirpparilta!) ja kahvimylly mummilan jäämistöstä, liekö ollut sellainen ettei muille kelvannut, ja miehenukin posliinivaraston epämääräisyysosaston luonnollisestikin kaappasimme. Eihän tässä kaikessa ole mitään tolkkua, mutta sympaattinen roju saattaa tehdä ihmisen jopa onnelliseksi.
Kiitos vielä kerran!
Totta, Pariisi on dyykkaajan taivas: siellä muuttuu kyllä helposti dyykkaajaksi sekin, joka ei ennen sitä ole ollut. Siinä kierrätystavassa on jotain hauskaa: kadulta voi löytää tulostimen, jonka päällä ystävällisesti lukee "toimii". Sellaista kaipaisin Suomeenkin, vaikka täällä ei varmaan hetkeäkään siedettäisi hylättyjä romuja kadulla ;)
ReplyDeleteKahvimylly olisi muillekin kelvannut vaan minä ehdin ensin. Sinulle annoin sen, koska ostitte sen vanhan talon,jonka keittiöön se sopi paremmin kuin meille. Toivoin sen muistuttavan Sinua mummilastasi. Se on muuten evakkoreissutkin kestänyt ja on pian varmaankin 70-80 vuotta vanha.
ReplyDeleteNuttu, seurasin Pariisissa mielenkiinnolla tavaroiden kierrätystä. Etenkin oman muuton lähestyessä tuli roudattua tavaraa kadulle, eikä mikään lojunut kadulla kahta tuntia pidempää!
ReplyDeleteÄiti, muistuttaa mummilasta ja Tuusulasta ja myös Porvoomme keittiöstä sekä mökistä eli kaikista niistä paikoista joissa kahvimylly on asunut.
Aurinkoisia terveisia Lontoosta. Uudistelin tanaan blogrolliani ja lisasin sinut sinne, toivottavasti se sopii. :)
ReplyDelete