Yö:
Heräsin neljästi, joista kaksi kertaa painajaiseen (yhdessä painajaisessa mökin huussissa oli poro ja sisälle loikkivat kolme villiä pikkupeuraa, ihan vain minua kiusatakseen).
Aamupäivä:
Mietin töissä vakavasti paluuta aikuiskoulutuksen pariin, sillä lapsia on todella vaikeaa opettaa. Olen minä sen ennenkin todennut, mutta aina unohdan kun töitä tarjotaan. Milloin opin sen muistamaan tai opettamaan lapsia?
Iltapäivä:
Kiinantunnilla opettaja laittoi minut laskemaan päärynöiden 1/2 kilon hintaa aiempien käsiteltyjen lukujen perusteella (29.95 - 11.95 : 3) ja sanomaan se lopuksi mandariiniksi. Suutun, sillä haluan oppia kiinaa enkä käyttää oppitunnistani minuuttiakaan laskentoon, antaisi numerot niin kyllä minä mielelläni niitä sanon. Hänkin suuttui. Tunnin jälkeen ryhdyin etsimään opettajaa nr.4.
Myöhemmin iltapäivällä:
Sain esimakua siitä, kuinka suuret kansainväliset koulut todellakin valitsevat oppilaansa, hyväksytään, ehkä ei, kenties luokkaa alemmalle jos menisi, katsotaan nyt, analysoimme vielä papereita... Kysessä on siis 7-vuotias pikkuinen, ei lukioon saati ammattikoulutukseen pyrkivä, vaikka siltä se kuulosti.
Illansuussa:
Kotiapulainen ei edelleenkään muista, kuuden kuukauden rutiinin jälkeen, että tiistaisin syömme puolta tuntia aiemmin, ennen esikoisen viulutuntia. Joten ruoka (onneksi herkullinen sellainen) oli vasta matkalla uuniin kun piti jo istua pöytään. Esikoisparka sai illalliseksi pikanuudeleita, jottei vallan pyörry kesken veivauksen.
Ilta on vielä nuori, tässä ennättää vielä tapahtua kaikenmoista. Maltan tuskin odottaa...
On kaupungissa muutakin rähjäistä kuin vain minä. Kuvat todisteena.
Voi ystäväiseni, mitä vuoristorataa, mutta tuttua on täälläkin! Välillä sitä ihan tuntee liitävänsä, kun arki soljuu niin mukavasti, mutta sitten mäiskis - pamahtaa suoraan vasten seinää. Täällä juuri nyt sellaista puoliliitoa - vain puolikasta sen takia, että pikkumies ollut kipeänä ja olen jumissa sisätiloissa toista päivää. Onneksi illalla ulos syömään! Toi kouluasia on ihan totta! Ala-asteikäisistä kyse ja jo niin kova kova kilpailu.
ReplyDeleteHyvän arjen halauksia!
Kaisa, kiitos! Ja lämpimät terveiset pikkumiehelle. Mihinkäs meinaatte syömään?
ReplyDeleteNyt on ilmassa jotain negatiivisia väreilyjä, ne tuntuvat täällä Belgiassakin. Ei meinaa mistään hommista tulla mitään. Minäkin näin ihan omituisia painajaisia viime yönä. Parasta alkaa suunnitella seuraavaa lomaa, siitä saa yleensä positiivista energiaa. Innostusta sinne Kiinaan!
ReplyDeleteNäkyy olevan päivän karma täälläkin. Tulin juuri (pakko)pilkiltä, joka kesti 4 tuntia. Siinä välissä lättyjenpaistoa nuotiolla, ja nyt on silmät kuin särjellä ja kaikki vaatteet roikkuu sankassa lumipyryssä ulkona, jos vaikka savunhaju vähän hälvenisi.
ReplyDeleteEi oikein mun päivä. Varpaatkaan ei meinaa sulaa millään.
Tuon aamupaivan tunnelmat koin tanaan ja vahvasti.Tajusin etta minun on muutettava metodia tai lyotava hanskat tiskiin..
ReplyDeleteJa voi etta, en ymmarra mika noita kansainvalisia kouluja oikein riipoo.Sitten kun siihen lisaa esim.takalaisen kulttuurin niin siinahan se sitten on...
Niin, Kiinassa mikään ei ole yhtä varmaa kuin epävarma. Huonoina päivinä ne vain tuntuvat kassaantuvan kaikki samalle päivälle. Tuttu tunne, mutta kyllä se siitä taas iloksi muuttuu :-D
ReplyDeleteIhan tänne kotikaupunkiin koulun mamojen kanssa. Mutta paikka on sellainen ihanan peri-ranskalainen, menusta löytyvät takuuvarmasti chèvre chaud, confit de canard ja créme brûlée. Njams! Toivottavasti ilta sujui seesteisemmin!Bisous!
ReplyDeleteNo kylläpä on sattunut yhdelle päivälle!
ReplyDeleteParempi fiilis huomenna!
Ehkäpä tuossa olikin kuukauden annos sattumia samalle päivälle. Tiedä sitten onko se parempi rypeä kerralla vai pitkin kuukautta ;o)
ReplyDeleteOlen herännyt (05.30) lähes levänneenä uuteen päivään ja strategia alkaa kehittyä. Varaan "keskusteluajan" pomon kanssa, annan potkut kiinanopettajalleni, menen kansainväliseen kouluun visiitille, sitten jumppaan ja lopuksi vielä hierontaan. Eiköhän tämä siis tästä.
ReplyDeletekuulostaa minulta. mina vain olisin sina samana paivana halunnut antaa potkut apulaiselle, vaihtaa koulua, lopettaa kiinankurssin, sanonut itseni irti ja mitas viela?
ReplyDeleteja olen joskus toiminut akkipikaisuuksissani juuri nain.
aika huono luonteenpiirre.
ehka mennyt myos hierontaan!
Mina tein vissiin pahimman etikettimokan kiinalaiselle kun paukaisin opettajalle etta Kiinan kieli ei kiinnosta, ei innosta ei yhtaan mittaan ( tiedan, pitaisi kiinnostaa edes yleissivistyksen vuoksi ) Opettaja hyva ettei pillahtanut itkuun. Minua yritettiin myos vaantamaan noita laskutehtavia ja kiinalaisia alennusprosentteja...NO WAY, mullon kutosen matikkapaa ja koneet on keksitty.
ReplyDeleteLapsiraukan kouluun hyvaksyminen...tiedan...olen tapellut koko viikon niiden samplarin hakemusten ja kasialanaytteiden takia ja saan aina vaan lisapyyntoja hyva ettei kohta sormenpaanaytteesta.
Hyva etta joku pukee naita Kiinalaisia outouksia blogin muotoon. Itse olen vaan silla arsyasteella.
T. Satsu naapurista
Kerran tein kuvissijaisuuden yläasteella puoli vuotta ja se riitti. Olen sittemmin pysyttäytynyt aikuisten parissa, he kun oppivat mielellään eivätkä enimmäkseen vastustele tehtäviä:-)
ReplyDeleteAina välillä huomaan toivoskelevani lasten kuviskoululta varmaa leipää, mutta karistelen sen kuvitelman äkkiä päältäni...
MInkämaalaisia lapsia opetat siellä kaukana?
Aurinko, jarrut päälle!
ReplyDeleteSatu, tsemppiä sullekin! Ja poikkeapa kahville, kun pännii. Lapset paijatkoon marsuja.
Soli, opetan ruotsalaisessa koulussa, jonka oppilaat ovat vähintään puoliksi skandinaaveja. Juuri nyt on siis ruotsalaisia, suomenruotsalaisia, tanskalaiskiinalaisia, ruotsalaiskanadalaisia, kiinalaisruotsalaisia ja varmasti joitain muitakin, mutten muista. Opetuskieli on ruotsi, opettajakunta muodostuu ruotsalaisista, norjalaisesta, suomalaisesta (minä) sekä kiinalaisista (jotka siis mys ovat opetelleet ruotsin) ja englanninkielen puhetta opettavat ameriikkalaiset.
No huh huh, siis kaikenmaailman erilaistenkulttuurien lapsukaisia, joitten ainoa yhdistävä tekijä on ruotsin kieli. (Toki englantikin on useimmiten ainoa yhdistävä tekijä.)Siis kaksinverroin haasteellista. Kuviskoululaisten ainakin itse kuvittelen olevan hieman kiitolliesmpia kuin peruskoululaisten, sillä he ovat lähes itse sinne oppiin tahtoneet. Se ajatus ei välttämättä rankkaa oppituntia pelasta kuitenkaan...
ReplyDelete