Tuulettamista

Lähdimme eilen metsäretkelle. Sunnuntai verratoman kuulaassa ilmassa syksyisen luonnon keskellä on parasta vaihtelua kaupunkiarjelle. Vain iltapäivä puiden alla ja koko sielu on ladattu päiviksi eteenpäin.


Parasta on tuoksu. Kevyesti kompostoituneiden lehtien ominaishaju, sateista pehmenneet polut sekä tuulen katkomien oksien viidakko luovat täydellisen syysidyllin.


Luonnossa kävellessäänkään ei voi välttyä törmäämästä vanhan kulttuurin läsnäoloon. Kohdallemme osui hylätty linna. Sen muutamia satoja vuosia vanha, osittain jo romahtanut talli sai mielikuvituksen riistäytymään vallan käsistä. Tallimenninkäiset siellä juhli syysaurinkoa, kuulin.


Alva oli vauhdissa, riehui energiaansa pois, keräsi keppejä, leikki piilosta ja juoksi. Cilla keskittyi ratsastamaan joko kepillä, äidillä tai isällä, kunnes kakkasi housuunsa ja oli surkea... Kaikkein onnettomin oli kuitenkin Inna, sillä häneen iski kesken ulkoilun vatsatauti. Kalpenemisen ja yökkäilyn jälkeen hän muistutti mahdollisesta kotiinpaluusta sekä laulun sanoista: "...lepo paras lääke on..." Lopulta kotiin palattuamme oli kuumetta yli 39.

Se oli vaihteeksi sellainen lapsiperheen sunnuntairetki. Aamupäivällä lähtiessä ei voi laisinkaan tietää, onneksi, mitä ollaan iltaan mennessä koettu. Illalliseksi kaivoimme repusta aamulla tehdyt eväsleivät ja limonaatit. Ei ehkä kovin monipuolinen ateria, mutta nopea ja helppo. Kenties eväisiin oli tarttunut pieni syksyinen tuoksu.