Mutta onni on kuitenkin potkinut, olen saanut kotiini ikioman mölyapinalauman! Koska sukujuuret ovat identiteetin muodostumisen kannalta tärkeitä, raamitin hieman retusoimani valokuvat muinaisista sukulaisistamme kultakehyksiin. Nuo veikeät kuvat on julkaistu oikein kirjassa, 200 muun sukka-apinan kanssa (Svensson & Warren: Sock monkeys).
Seuraava toiveammattini oli Suoman suurlähettiläs Japanissa. Sekään ei toteutunut. Toisaalta, nykyisin puhutaan paljon elämän pituisesta oppimisesta, että kai tässä vielä on mahdollisuuksia.
Täällä se apinatutkijan korvaton Eemeli-apina odottaa hoitajaansa.
ReplyDeleteTytöt varmaankin kesällä halivat perintö apinaa. Onneksi Eemelin sielunelämä on tasaista laatua eikä ole muuttunut vuosien aikana. Kohta hän täyttää 30 vuotta. Onneksi olkoon vain Eemelille!
Pitäisi varmaan järjestää synttäritjuhlat! Banaaninkakkua ja -karkkeja pöytään. Ja kesällä muistaa valokuvata Eemeli, niin saan hänet mukaan apinagalleriaan. Ja Apuna on myös kaivettava esiin vintiltä juhliin ja kuvattavaksi.
ReplyDeleteMinä olisin halunnut olla juustotiskin myyjä Stockmannilla. Siinä oli minusta jotakin valtavan kiehtovaa miten ne rouvat käärivät palaset suit sait sukkelaan hienosti muovikelmuun..ja miten he osasivat leikata juuri oikean painoisen palan, ja elleivät osanneet, ne sanoivat isälle "herra J, meni hiukan yli, sopiiko Teille että on 220 grammaa?".
ReplyDeleteSilloin ennen osattiin vielä olla sukkelia ja kohteliaitakin...
Ja minä halusin perustaa oman naistenlehden, jonka nimi olisi ollut Mona-Carita. Ja perustinkin, olin 10 v ja lehteä ilmestyi oikein kaksi numeroa.
ReplyDeleteIhanat nuo apinataulut!! Tein itse joskus tytön sängyn päälle vähän vastaavat, täytyykin kuvata ne blogiini, ei ne kyllä ihan noin hienot ole.