Sunday, May 20, 2007

Sukulaisrakkautta

Ensimmäinen muistamistani lapsuuden toiveammateista oli apinatutkija. Unelmoin viidakkoelämästä simpanssien kanssa, banaania kasvavista palmuista, mullistavista havainnoista ja safarivaatteista. Haavekuvat särkyivät peruskoulun kolmannella luokalla huomatessani biologian olevan hankala oppiaine, en ikinä oppinut kokeisiin kuinka monta poikasta mäyrä tai banaanikärpänen saa puolivuosittain. Minusta ei siis tulisi koskaan simpanssibiologia tahi apinasosiologia.


Mutta onni on kuitenkin potkinut, olen saanut kotiini ikioman mölyapinalauman! Koska sukujuuret ovat identiteetin muodostumisen kannalta tärkeitä, raamitin hieman retusoimani valokuvat muinaisista sukulaisistamme kultakehyksiin. Nuo veikeät kuvat on julkaistu oikein kirjassa, 200 muun sukka-apinan kanssa (Svensson & Warren: Sock monkeys).

Seuraava toiveammattini oli Suoman suurlähettiläs Japanissa. Sekään ei toteutunut. Toisaalta, nykyisin puhutaan paljon elämän pituisesta oppimisesta, että kai tässä vielä on mahdollisuuksia.

4 comments:

  1. Täällä se apinatutkijan korvaton Eemeli-apina odottaa hoitajaansa.
    Tytöt varmaankin kesällä halivat perintö apinaa. Onneksi Eemelin sielunelämä on tasaista laatua eikä ole muuttunut vuosien aikana. Kohta hän täyttää 30 vuotta. Onneksi olkoon vain Eemelille!

    ReplyDelete
  2. Pitäisi varmaan järjestää synttäritjuhlat! Banaaninkakkua ja -karkkeja pöytään. Ja kesällä muistaa valokuvata Eemeli, niin saan hänet mukaan apinagalleriaan. Ja Apuna on myös kaivettava esiin vintiltä juhliin ja kuvattavaksi.

    ReplyDelete
  3. Minä olisin halunnut olla juustotiskin myyjä Stockmannilla. Siinä oli minusta jotakin valtavan kiehtovaa miten ne rouvat käärivät palaset suit sait sukkelaan hienosti muovikelmuun..ja miten he osasivat leikata juuri oikean painoisen palan, ja elleivät osanneet, ne sanoivat isälle "herra J, meni hiukan yli, sopiiko Teille että on 220 grammaa?".
    Silloin ennen osattiin vielä olla sukkelia ja kohteliaitakin...

    ReplyDelete
  4. Ja minä halusin perustaa oman naistenlehden, jonka nimi olisi ollut Mona-Carita. Ja perustinkin, olin 10 v ja lehteä ilmestyi oikein kaksi numeroa.
    Ihanat nuo apinataulut!! Tein itse joskus tytön sängyn päälle vähän vastaavat, täytyykin kuvata ne blogiini, ei ne kyllä ihan noin hienot ole.

    ReplyDelete