Puistosta aamuleikeistä palatessamme piipahdamme usein leipomoon. Se on hienoa, sillä tuo vielä lämmin patonki useinmiten sujautetaan pitkulaiseen paperipussiin. Kullankeltainen patonki, tuo ranskalaisuuden symboli, yhdistettynä suomalaiseen metsäteollisuuteen. Kuulin nimittäin hiljattain, että suomalainen paperi hallitsee ranskalaisia patonkipussimarkkinoita. Ja se ei ole vähän!
"Konsikentti" ja patonki, totta kai. Toisinaan lapsia hemmotellakseni valitsen myös suklaapatongin. Älkää tuomitko terveysintoilijat, kaikkeen tottuu. Lisäksi ajatelkaa kuinka kätevää, leipä ja suklaakeksi yhdistettynä, sujuu välipalatuokio hujauksessa eikä menetä niin paljoa leikkiaikaa.
Vesi kielellä odottelen kesäistä matkaamme Pariisiin, jossa ensimmäistä kertaa meillä on oma keittiö. Suklaapatonki tekee taatusti kauppansa meilläkin!
ReplyDeleteLiivia
Terveisiä Suomesta!
ReplyDeleteKäyn välillä kurkistelemassa blogiasi, ihania kuvia! Meillä on ymmärtääkseni Outin lisäksi muita yhteisiä tuttuja, kuulun nimittäin ompelukerhoon, jossa ennen itse olit! Maailma on niin pieni.
Laura
Laura, kiitos vierailusta! Silloin muinoin ompeluseura-aikoina mulla tuuppas itse asia jäädä vähän väliin kun oli aina joku vaavi mukana "häiritsemässä", nyt olisi toisin... Tänään olen kirjonut yksin sohvalla, seura olisi tehnyt poikaa!
ReplyDeleteAlakertanne leipomon tuoksut tulivat tänne asti. Tulisikohan patongista samanlaista, jos piilottejisi sukjaahippuja Fazerin leipomaan?
ReplyDeleteLöysin blogisi jokin aika sitten ja innostuneena olen vieraillut sivuillasi ja lukenut ajatuksiasi viikottain.
ReplyDeletePääsen jälleen pitkästä aikaa viikoksi Pariisiin kesäkuun alussa, enkä malta odottaa!! :)
Salutations, Tanja
Ihania leipiä! Ja blogisi on todella kiehtova, nyt kun olen sen löytänyt, aion vierailla tiuhasti jatkossakin. Työtuolin kyydillä ranskalaistunnelmiin, mikäs sen hauskempaa!
ReplyDelete