Haikein mielin jätin eilen Porvoon taakseni ja palasin kiinalaiseen arkeeni. Lähtö tuntui vaikealta, oikeastaan vaikeimmalta koskaan. Syynkin tiedän, sillä päästin itseni livahtamaan tulevaisuuden aatoksiin, aloin kuin varkain suunnitella paluuta, joka aikaisintaan on vasta 1,5 vuoden kuluttua.
Kuvittelin perheemme asumassa vanhassa hirsitalossa, kuinka kotia laittaisin ja minäkin aivan kunnolla oikeasti ja pätevästi työskentelisin ja miehen päivittäisestä työmatkasta olisi kadonnut vähintään puolet (taikatempun paikka!). Kuinka lapset eläisivät sitä lomilla maistettua suomalaista lapsuutta, joka itse asiassa on hyvin kaukana aidosta arjesta. Kaikenlaista ennätin kuvitella, eikä aivan kaikki pohjautunut faktoihin.
Asioiden edelle menin, pahasti, se on ollut paheeni aina. Ensin on vaahteran siementen pudottava, kasvettava uudelleen, sitten taas pudottava... ja silloin saisin näitä vakavammin pohtia.
Mutta myös muut miettivät! Maailman paras vuokralaisemme lykkäsi kotiinviemiseksi aitoja ilomantsilaisia piiraiduja, malliksi kotiapulaiselle, että tällaisia! Näillä eväillä alkaa toinen kiinalainen keväämme, kunhan pakkanen hieman laskisi. Hrrrr.
Ni hao!
ReplyDeleteSnif! Sait minutkin melkein haikeaksi...
mutta eipa aikaakaan kun arki on vienyt rytmiinsa.
Nami piirakoita saitte evaaksi ja ne tuo makulohtua haikeuteen...
Onnea kiinalaiseen kevääseenne ja lisää mainioita kuvapostauksia
ReplyDeletetoivoo Anna P.
Onnellista arkeen paluuta Pekingiin! Minullakin oli vaikein lomaltapaluu vuosiin, johtunee kehon hormonimyllerryksestä, joka on saanut aikaan minussa valtavan "pesänrakentamisvietin". Kun pääsisi maalaamaan seiniä, valitsemaan kaakeleita, purkamaan seiniä, huoh... Minäkin menen asioiden edelle ja kovaa vauhtia. Eihän meillä ole Suomessa edes kotia, saatika työpaikkaa... Mutta haaveilla saa, AINA!
ReplyDeletePaljon suukkoja sinne!
Kiitos näistä haikeistakin mietteistä ja upeista tunnelmakuvista kaikissa postauksissasi!
ReplyDeleteKuule, vuosi ja kaksikin kuluu tavattoman äkkiä :-) Kaikkea hyvää näihin päiviin sulle!
Voimia Kiinan arkeen. Oman perheen yhdessäolo on parasta. Suomi jaksaa odottaa palaajiaan. Olen kokenut perheen eron ja pitkän välimatkan ja ikävän ennenkuin koko perhe muutti Kiinaan. Kiinan vuosi meni nopeasti ja nyt luomme elämää taas Suomessa. Jokaisesta hetkestä yhdessä pitää nauttia. Lisbet
ReplyDeleteVoi kuinka hyvin ymmärränkään tuntemuksiasi! Hyvin paljon samanlaista pohditaan täällä.
ReplyDeleteHalaukset Kiinaan.
Turvaisaa kotimatkaa!
ReplyDeleteKai se on monen perisynti, ettei aina osaa elää hetkessä, vaan haihattelee tulevaa. Mutta onhan haaveilu ja suunnittelu myös hyväksi. Ja vuodet vierivät kuitenkin nopeaan...
P.S. Kai voi sanoa "kotimatkaa", kun molemmissa suunnissa on koti?
ReplyDeleteTervemenoa taas.
ReplyDeleteKyllä te sinne Kiinan arkeen taas solahdatte kuin kultakalat lammikkoonsa.
Ja täällä eletään mukana.
hyvin tuttuja aatoksia... minulle tulevaisuuden miettiminen ja haaveilu elämästä Suomessa sitten lopulta (vasta n. 10 v päästä) ovat välillä henkireikä ja valo tunnelin päässä täällä ulkomailla asustaessa. älä koe huonoa omaatuntoa, vaikka vähän mieli menee asioiden edelle.
ReplyDeleteonnea kiinalaiseen arkeen! tykkään hurjasti blogistasi, sekä tekstistä että kuvista.
Blogitse, niinpä, se arki alkoi jo! Kaksi vanhinta revin ylös sängystä ja toimitin kouluun aikaerosta huolimatta. Kuopuksella armonaikaa huomiseen ja silloin olisi itsekin reippahasti aloitettava toiminta, ettei vain lässähdä ennen kuin alkoikaan.
ReplyDeleteAnna P. kiitos! Ja lisää postauksia tulee taatusti, sen verran tärkeä henkireikä tämä bloggaus.
Kaisa, voi että, muistan hyvin kuinka ne raskaushormonit saivat kauhean kodinlaittamisvimman käyntiin. Nauti nyt täysin rinnoin! Heh, eihän ne rinnat vielä täysiä ole olenkaan.
Mags, ajan kuluminenhan se pelottavaa onkin, etenkin lasten elämän osalta. Että jos ollaan ulkomailla vielä X vuotta, niin juuri niin monta vuotta vähemmän kasvavat lapset muualla kuin Suomessa. Onko se sitten paha vai ei, absoluutista totuutta ei ole, mutta kunhan kauheasti pohdin sekavin tuntein.
Lisbet, erityisen hankalalta tuntuu siirtymiset, ei ehkä niinkään eri paikoissa olemiset. Se kun jättää hyvästit ja pakkaa ne kimpsut ja kampsut taas puoleksi vuodeksi. Jotenkin oli helpompaa Euroopassa asuessa, kotimaiden ollessa enemmän samankaltaisia, nyt tämä kontrasti on niin suuri. Lentokentältä kotiin ajaessa kun ei näkynyt ainuttakaan edes kohtuullisen näköistä taloa ja lumitöitä tekivät paljain käsin.
Merja, onneksi on tämä vertaistukiverkosto!
Annika, on ok, vaikka välillä itse rupeankin viisastelemaan, että Suomi on isänmaa ja kulloinenkin asuinmaa kotimaa. Ja eihän meillä siellä Porvoossa varsinaista kotia ole, kesämökki ja talon pihasauna "vain".
Aurinko ja kuu, kiitos nauruista! Muistui mieleen, että lapset ovat pakottaneet mut lupaamaan, etten enää hanki niitä kultakaloja (tapettavaksi). Jospa me itse voidaan ruveta leikkimään kaloja. Kuopushan jo ennen joulua otti tuntumaa pulahtaessa kultakalalammikon jäihin.
Lintsi, kiitos. Missä asutte? Minulle 10-vuotissuunnitelma tuntuu aivan liian vaikealta.
Ensimmäistä kertaa täällä kommentoimassa,vaikka vakituisesti seuraankin blogiasi.Tuttuja ,niin tuttuja aatoksia.
ReplyDeleteAsuimme Pekingissä viisi vuotta,palasimme suomeen muutama vuosi sitten.Muistan vieläkin elävästi tuon siirtymiseen liittyvän ahdistuksen,vaikka paikan päällä oleminen olikin ihan mieleistä.Itse asiassa välillä kaipaan Kiinaan kovasti,niinkuin kaikki lapsemmekin.Muistellaan Jenny Loun sekatavarakauppaa ja ruuhkaista ja vaarallista Jin Zu Lu(meniköhän väärin?) tietä,hauskoja retkiä ympäriinsä ja kulttuurieroja ja kielivaikeuksia,keltaista taivasta,muonikassien paljoutta,likaa,joka tuli sisällä ihan mistä rakosesta vaan,Mongolian autiomaan jäätävää tuulta.Ihanaa ayia,josta tuli lapsiemme silloinen 'varamummi' ja avuliasta autonkuljettajaamme ...
Toki lapsuus suomessa on ihanaa,ainakin se lapsuus jota toivoisimme lapsien saavan elää.
Mutta niin myös nämä toisenlaiset kokemukset antavat jotain ainutlaatuista lapsillemme,jotakin josta ammentaa loppuikänsä.
Muistelen Kiina aikaa yhtenä elämämme parhaana ajanjaksona,vaikka varmasti aika on kullannut muistoja.
Siiri, no siinähän tuo Peking oli tiivistetysti yhdessä kappaleessa! Tuo Jin Zu Lu (enkä ole minäkään varma kirjoituksesta) on muuttunut syksyn aikana niin, ettet enää tunnistaisi! Pinacleplazan ja WAB:n välistä kaikki kylät on jyrätty maan tasalle. Kovin on autiota... Ja tien rinnalla kulkee ylväästi korkealla ilmassa metrorata, joka valmistunee ensi vuonna.
ReplyDeleteSiiri vielä, mulla olisikin sulle muutama kysymys liittyen lasten koulunkäyntiin yms. sopeutumiseen paluun jälkeen. Sun profiilissa ei ollut meiliä, mutta jos vain luulet haluavasi vastata muutamaan kysymykseen ns. privaatimmin, niin mun profiilista löytyy meiliosoite.
ReplyDeleteOn tuo vaan Kaupunki! Kaikesta surkastumisestaan huolimatta...
ReplyDeleteAsioiden edellemeno on aivan yksi minun tunnusmerkeistäni!
ReplyDeletePalaisin nytkin halusta tietää missä olen vaikka viiden vuoden päästä.
OIkeastaan se on ihan pimee ajatus, mutta kummiskin.
Toisaalta eikö olekin ihanaa kuvitella kaikkea, suunnittelu on puoli iloa ?! Meillä ei ole lainkaan suunnitteilla muutto Suomeen, mutta on sitäkin kutkuttavampaa joskus ajatella puolisen sekunttia että jos sittenkin... mutta ei. =)
ReplyDeleteKuopus julisti eilen että asuisi mieluummin Suomessa, jos siellä kerran saa välitunnilla leikkiä lumessa pihalla - Ranskassa kun moinen hupi on kiellettyä, paha lumi hyi sula pois.
vilijonkka, saksassa asumme tällä hetkellä, mutta kesällä muutamme taas englantiin, josta tänne tulimme pari vuotta sitten. ja sitten ensi vuonna saattaapi olla edessä usa tai australia hetkeksi aikaa. huh. kyllä mä sitten nautin joskus kun ei tartte enää miehen työn takia muuttaa minnekään!
ReplyDelete