Kiinalaisessa mediassa on ollut jännä päivä, sillä meille kaikille tuttu on saanut rajoituksista tarpeekseen ja päätti lopettaa nöyristelyn. Tänään ovat myös aivan tavalliset herra Liu ja neiti Wang ystävineen päässeet netissä tutustumaan 20 vuoden takaisiin erään aukion hurjiin tapahtumiin, aikuisviihteeseen ja moneen muuhun pahaan. Nähtäväksi jää kuinka kauan Google näin saa jatkaa. Tai millaisella aikataululla paikallisen toimiston väki saatetaan lentokentälle. Meille itsestäänselvyys, monelle muulle ei, toivottavasti kuitenkin!
Toisinaan piipahdan Googlen ja kumppaneiden lisäksi paikallislehden sivuilla kurkkaamassa, mitä China Daily meille kertoo. Harvemmin mitään ihmeellistä ja varsinkin tänään silmiini osui vain kaikkialla maailmassa uutisoitavia samankaltaisia pieniä tapahtumia. Kuten kuinka nuori tehdastyöläinen synnytti työpaikkansa vessassa eikä ollut ymmärtänyt edes olleen raskaana. Sitä on jotenkin vaikeaa käsittää, kuinka nainen voi olla huomaamatta tilannettaan. Kun ovat täällä vielä niin sirojakin, että masut näkyvät kilometrin päähän!
Kylläpä media tänään tuotti pohdittavaa.
Wednesday, January 13, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Kyllä teillä on jänskää siellä!
ReplyDeleteEi voi ymmärtää, täytyy olla kyllä aikas säkissä kasvanut, jollei etupalloaan huomaa tai ihmettele.
ReplyDeleteGoogleasiasta uutisoitiin täälläkin, kuin myös että siellä teillä oli homopari ollut etusivun uutinen.
Taivas, ettei tiedä olevansa raskaana. Suomessakin olen kuullut tapauksen: tyttö tuli sairaalaan umpisuolen tulehdusta epäillen ja joutuikin synnytysosastolle. Olikohan tekaistu luulo? Kiinalaisille tuntuu kaikki epätavallinen olevan aivan tavallista. Mikä onkaan sanonta: Se on sellainen kiinalainen juttu.
ReplyDeleteMinäkin olen jo pitkään ihmetellyt, kuinka on mahdollista olla huomaamatta että on raskaana. Ex-anoppini on sairaanhoitaja, ja ensimmäisenä työpäivänään (!!) valmistumisensa jälkeen sairaalaan oli tullut nelikymppinen kolmen lapsen äiti vatsavaivojaan valittaen. Oli sitten ollut synnytys jo niin pitkällä, että oli syntynyt lapsi lähes suoraan nuoren ex-anopin käsivarsille. Miten ihmeessä kolme lasta synnyttänyt ei voinut tietää??
ReplyDeleteSamoin ihmettelen nyt Discovery-kanavalla pyörivää show'ta I didn't know I was pregnant. En ole yhtään osaa nähnyt (kun tulee niin kummalliseen aikaan yöllä) mutta mainoksessa nainen sanoo kesken polttojen, että en VOI olla raskaana, mulla on kaksi lasta ja kyllä mä tietäisin. Eipä sitten tiennyt, näemmä. Merkillistä.
Huhhuh.
ReplyDeleteihmisen psyyke on kummallinen ja saattaa tulla voimakas kieltomekanismi, vaikka tavallaan oikeasti tietääkin olevansa raskaana. verrattavissa jollain tavalla siihen, että monet ikävät muistot voi totaalisesti blokata pois muistista (esim. lapsena hyväksykäytetyksi tuleminen). asia siis jostain syystä niin vaikea tai hankala käsitellä, että mieli blokkaa sen tietoisuudesta pois. ei oo mitenkään tavatonta tuo, ettei "tiedä" olevansa raskaana, itekin sellaiseen törmännyt (suoraan meni saliin synnyttämään päivystyspolilta, siinä kuuli olevansa raskaana - eikä ollut mitenkään psyykkisesti sairas).
ReplyDeleteMoi! China Dailyssa ei tainnut olla samoin tavoin tuo uutinen kirjoitettuna kuin Shanghai Dailyssa. Tytto tiesi olleensa raskaana, mutta pelkasi kovin tyopaikan menetysta ja yleista hapeaa. Synnytyksen jalkeen tytto tappoi vauvan mukaansa ottamillaan saksilla, kaari vauvan huopaan ja laittoi roskikseen.
ReplyDeleteVaikea ottaa kantaa tyton psyykkiseen tilaan. Voisikohan vain todeta, etta this is China. Koyhyys teettaa epatoivoisia tekoja. Shanghai Dailyssa oli vastikaan juttua, kuinka joulukuun aikana kaksi vauvaa oli jatetty kuolemaan kylmyyteen. Hylatty vain nurmikolle. Ja viela sellaisella alueella, jossa asuu paljon ulkomaalaisia. Maaseudusta ei voida siis puhua.
Ikavia uutisia =/
Hoya, tavallaan juu, kodin seinien sisäpuolella ei niinkään.
ReplyDeleteLiivia, homoparin nostaminen etusivulle oli minusta mielenkiintoista, täällä kun moinen on tabu, niin kuinka uskalsivat näyttää homouden olevan edes jossain mahdollista.
Pensastasku, kiinalaisia juttuja maa täynnä, yllättäen.
Maiku, telkkarista tulee kyllä nykyään ihmeohjelmia. Täällä ei telkkaria tule katsottua ollenkaan, pelkkää hömppäkilpailua tulee.
Aurinko ja kuu, niinpä.
Anonyymi, en itse ajatellutkaan tytön psyykettä vaan tietämättömyyttä. Silti aika kummaa.
Tarja, oli se tappo mainittu, mutten pitänyt sen kirjoittamista olennaisena osana raskausihmetyksessäni. Epätoivoinen tyttöparka. Koko juttu kuvastaa tehdastyöläisen kovaa elämää.