Saturday, January 23, 2010
Jääprinsessat
Olen siis ollut tänään jäällä, vienyt kuopuksen luistelemaan, ollut ikäänkuin hyvä ja aktiivinen vanhempi, antanut koko huomioni hänelle. Kuopus on jossain välissä nähnyt Pikkukakkosta ja hän osasi vaatia erilaisia opetusasentoja, joita "opettajan" tulee tehdä, Pikkukakkosen luistelukoulussakin setä teki niin, piti näin kädestä ja veti noin ja... Koska kuopus todellakin on 5-vuotias, joka on luistellut ainoastaan kerran aikaisemmin, tunti luistimilla riitti. En kerta kaikkiaan jaksanut nostella häntä enää ylös! Ehkä minunkin olisi etukäteen pitänyt opiskella hieman teoriaa tv:stä!
Olen myös järkyttynyt. Tunnen itseni varsinaiseksi pökkelöksi, asunko minä todellakin tässä kankeassa kuoressa? Olinko se minä joka vain 20 vuotta sitten osasi sirklata kahteen suuntaan, jonkin valssihypyn sukulaisenkin sai aikaiseksi, jopa liukui kyykyssä toisen jalan suoristuessa eteenpäin? Tein samalla tärkeän huomion: luistimet eivät saa olla juuri teroitetut, sillä silloin ne ovat niin liukkaat, että luisuvat alta pois eikä tavallinen perheenäiti ennätä toimia!
Parasta kuitenkin jatkaa kun kerran vauhtiin ollaan päästy, prinsessat lähtekööt jäälle pian uudestaan.
Loppu perhe hurautti hiihtorinteeseen, laskettelun täytyy olla luistelua helpompaa. Tai enpä tiedä, siitä lienee jo 25 vuotta kun viimeksi suksilla sähelsin...
(Kuvat ovat jääkaupunkivierailulta vuoden takaa. Patoaltaasen tehty, vain tunti Pekingistä.)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No huh!Minä jo luulin, että sielläpäin koristellaan tavalliset luistinradatkin noin!
ReplyDeleteKiva kun pääsitte luistelemaan! Itse taisin pyörähdellä jäällä viime talvena Suomessa, mutta harmillisen vähän on tultu luisteltua aikuisiällä.
ReplyDeleteKaunis tuo jääkaupunki!
Muistoja nousi vuosien takaa... Kävimme tuolla jääveistospaikassa loppuvuodesta 1997 tai vuoden 1998 alussa. Mistähän albumista nekin kuvat löytyisivät? Silloin elettiin vielä aikaa ennen digikuvia :).
ReplyDelete