Wednesday, January 27, 2010

Kulttuuria




Ryhmä Pekingin ulkomaalaisia taiteilijoita kokoontui Central Academy of Fine Artsin museossa, jonka houkuttimena on paraikaa meneillään oleva valtava piirustusnäyttely. Satoja akateemisia ja hurjan taitavasti piirrettyjä kuvia viimeisten 80 vuoden ajalta. Kuvien lisäksi näyttelyn elävyyttä lisäsi opiskelijat, jotka halusivat kuvauttaa itsensä meidän kanssa sekä ikuistaa kameroihinsa suosikkiteoksensa, ainakin 28 niistä. Salamalla tai ilman, kaukaa ja varmuuden vuoksi myös läheltä, kännykkämeralla tai maailmankaikkeuden suurimmalla järjestelmällä. Kaikki tavat oli sallittu ja ahkerassa käytössä. Jäin miettimään, että onkohan se vain eurooppalainen salama kun tuhoaa vanhoja teoksia? Täällä ei sitä ongelmaa näyttänyt olevan!


Satojen esillä olevien kuvien lomasta löysin ainoastaan yhden hauskan, jossa oli edes vähän huumoria. Mutta nauraa kuitenkin sain näyttelykierroksen lopussa, oikein makeasti ja vieläpä itselleni! Ihastelin ääneen piirtäjän tuotteliaisuutta, monipuolisuutta sekä pitkää työuraa ja totesin seuralleni, että vielä ennen lähtöä haluan nähdä taiteilijan nimen ymmärrettävästi kirjoitettuna. Katsoivat minua, suut auki, kysymysmerkkeinä. Niin, kyseessä ei siis ollutkaan yhden taiteilijan retrospektiivinen näyttely, vaan kymmenien ellei satojen eri piirtäjien piirroksia. Näin siis voi käydä kun kaikki näyttelyn teksti on kiinaksi ja minulla on merkeistä opeteltavana vielä ne loput 39980.

Saan kyllä palata näyttelyyn toistamiseen ja katsoa sitä uusin silmin!

4 comments:

  1. Muotokuvat näyttävät aika hienoilta.Meillä oli Kiinan vuotena mahdollisuus vierailla perinteisellä kiinalaisella maalaustyylillä maalaavien taiteilijoiden luona.Maalasimme yhteisen maalauksenkin.Kehuivat olevan lahjojakin(olen harrastanut vähän akvarelleja).Jos firma ei olisi lopettanut komennuspestiä,olisin ehkä alkanut harrastamaan asiaa.Lisbet

    ReplyDelete
  2. Minäkin täällä silloin tällöin käy ja luen enemmän kerralla, sanon nyt kun en tuonne sadan kommentoijan kerhoon ehtinyt. Kirjoitat hyvin ja kiinnostavasti ja kuvat ovat upeita, ilo käydä lukemassa. Terveisin pallukka Algeriasta.

    ReplyDelete