Kummia juttuja

Kiinalaisessa teeseremoniassa ei vettä tai teetä säästellä. Astiat lämmitetään kuumalla vedellä, teetä kaataa hulautellaan sekä kannun päälle että sisälle, kuppeja täytetään ja tyhjennetään; alla oleva vedenkeräystarjotin on hyvinkin tarpeellinen. Mutta valmistuttuaan tarjoiltu tee on vivahteikasta ja miellyttävää, aromikasta ja lempeästi rauhoittavaa. Teehuoneessa vallitsee mutkaton tunnelma ja teetä tuntuu riittävä loputtomiin. Seremoniassa on monta yksityiskohtaa joita en aivan ymmärrä, mutta lopputulos on kerrassaan loistava.




Mieltäni painaa ja vaivaakin eräs toinen asia, jonka monet muut hoitavat meidän kaksikielisen perheen menetelmästä poiketen. Ja heti näin aluksi haluan painottaa, etten ketään tuomitse, yritän ymmärtää, mutten vain vielä siihen pisteeseen ole päässyt. Ehkä joku osaa hieman valaista? Tapoja kun on monia.




Naapuriin muutti malesialaisbelgialainen perhe. Vanhempien äidinkielet ovat kantoninkiina sekä ranska, mutta lapsi osaa ainoastaan englantia, sillä vanhemmat ovat puhuneet hänelle vain maailman yleisintä kieltä, huonoa englantia... Naapurustossa asuu myös espanjalaisvenetsuelalainen perhe, jonka lapset puhuvat ainoastaan englantia, samasta syystä. Ja sitten on yksi swahilinkielinen kenialaisäiti, filippiiniläinen rouva, niin ja japanilaisäitikin, jotka kaikki kuuluvat samaan kerhoon.

Tällaisia tänään ihmettelen, miksi riistää lapselta oikeus kahteen äidinkieleen ja yhteiseen kommunikointikieleen isovanhempien kanssa? Tai uhrata se ainut rikas kotikieli englannin vuoksi? Tuon perusenglannin kun tuntuu omaksuvan muutenkin, ihan ilman kotitreenausta, hyvänä esimerkkinä suomalaisen peruskoulun käyneet. Vai onko tässä kysymys laisinkaan lopputuloksesta? Jotain en nyt käsitä.

Mutta teehuoneeseen tahdon pian uudelleen!

Kuumeilua

Matkakuumetta hälventääkseni piirtelin lasten viidakkkoeläimiä. Ja uskomatonta kyllä, kuume laski heti alle 39. Nyt onkin juuri sopivasti lämpöä, jotta pysyvät uteliaisuus ja innostus sopivassa vireystilassa.

Mies puolestaan valitsi insinöörin lähestymistavan: luki Lonely planetin kannesta kanteen.


Aasiasta olemme nähneet tähän mennessä ainoastaan Kiinaa ja huomaan useasti sekä kieroutuneesti että rankasti asioita yksinkertaistaen ajattelevani, että Kiina on koko Aasia ja että koko Aasialla on samat tavat ja ongelmat kuin täällä... Johan järkikin sanoo muuta!


Jos kellään on siis lapsiystävällisiä, eläimellisiä tai muuten vaan loistavia vinkkejä Kuala Lumpurista tai Malesian niemimaasta muuten vaan, niin ilolla niitä vastaanotan! Esimerkiksi yhtään yöpymispaikkaa ei ole vielä varattuna, toisaalta matkan alkuunkin on yli kaksi viikkoa.

Äh, nyt lähti kuume taas nousuun. Taidan siirtyä piirtelemään kuopuksen lelukäärmeperhettä, luulisi kuumeen sillä taas tokenevan.

Kulttuuria

Ryhmä Pekingin ulkomaalaisia taiteilijoita kokoontui Central Academy of Fine Artsin museossa, jonka houkuttimena on paraikaa meneillään oleva valtava piirustusnäyttely. Satoja akateemisia ja hurjan taitavasti piirrettyjä kuvia viimeisten 80 vuoden ajalta. Kuvien lisäksi näyttelyn elävyyttä lisäsi opiskelijat, jotka halusivat kuvauttaa itsensä meidän kanssa sekä ikuistaa kameroihinsa suosikkiteoksensa, ainakin 28 niistä. Salamalla tai ilman, kaukaa ja varmuuden vuoksi myös läheltä, kännykkämeralla tai maailmankaikkeuden suurimmalla järjestelmällä. Kaikki tavat oli sallittu ja ahkerassa käytössä. Jäin miettimään, että onkohan se vain eurooppalainen salama kun tuhoaa vanhoja teoksia? Täällä ei sitä ongelmaa näyttänyt olevan!


Satojen esillä olevien kuvien lomasta löysin ainoastaan yhden hauskan, jossa oli edes vähän huumoria. Mutta nauraa kuitenkin sain näyttelykierroksen lopussa, oikein makeasti ja vieläpä itselleni! Ihastelin ääneen piirtäjän tuotteliaisuutta, monipuolisuutta sekä pitkää työuraa ja totesin seuralleni, että vielä ennen lähtöä haluan nähdä taiteilijan nimen ymmärrettävästi kirjoitettuna. Katsoivat minua, suut auki, kysymysmerkkeinä. Niin, kyseessä ei siis ollutkaan yhden taiteilijan retrospektiivinen näyttely, vaan kymmenien ellei satojen eri piirtäjien piirroksia. Näin siis voi käydä kun kaikki näyttelyn teksti on kiinaksi ja minulla on merkeistä opeteltavana vielä ne loput 39980.

Saan kyllä palata näyttelyyn toistamiseen ja katsoa sitä uusin silmin!

Matkasta

Yksi viikon stressimomenteista on jälleen onnellisesti ohitettu. Pienelle lapselle on lähes ylivoimaista lähteä uudelleen liikenteeseen kun jo kertaalleen ollaan koulusta kotiuduttu. Jokaisen balettitunnin jälkeen hän on toki iloinen ja tyytyväinen, mutta se kotiovesta ulos pääsy ja muutaman sadan metrin matka tanssitunneille saattaa olla monen mutkan päässä. Jokainen puu on kiivettävä, lumikasa kokeiltava, pensas heilutettava. Missä vaiheessa kulkua tahansa saattaa lapseen iskeä tuskastuminen.


Tänään osasin onneksi varata matkaan riittävästi aikaa, sillä tiesin sen kestävän. Eikä vain lapsen vuoksi, vaan itseni, sillä sain kamerani huollosta. Ja kas, käsitarkennus toimii jälleen ja yli vuoden tomut puhdistettu rakosista. On kuin olisin saanut vallan uuden lelun!

Makuja joka lähtöön

Kerroin hiljattain vierailustani untuvatakkipajalle ja miten lie heikkona hetkenä kommenttilootassa lupasin näyttää tilaamani takin valmiina. Harjoittelin catwalkia lasten koulun pihalla uuden uutukaista sekä erinomaisen lämmintä ankanuntuvaihanuutta esitelläkseni. Valokuvauskojetta käsitteli kuopus. Tänään lämpömitarissa -6 ja kymmenen lisäastetta kylmyyttä puhaltava viima - eikä muuten palellut vaikka mopo huristaa 30km/h.

Seuraavaksi en esittele ostoksiani, vaan lahjan. Talonyhtiön asukasklubi ilahdutti jäseniä uuden vuoden kunniaksi herkkukorilla. Ihana ajatus, vaan aivan yhtä eksoottiset juhlapurtavat kuin viimekin vuonna...





Päällimmäisenä korissa keikkui tiikeri, tulevan vuoden horoskoopin eläin. Kahdessa lasipurkissa lilluivat marinadiherkut: punaiset etikkavihannekset ja vihertävät soijavalkosipulit. Riisi on hyytelöity kalakakuksi, erehdyttävästi suklaisen värin antaa jauhettu punapapu. Sitten vielä pyöreitä vehnäleipäsiä sekä papumassalla täytetyt tortut kaiken kruununa.

Maistoimme kaikkea jo viime vuonna...ja tänään säästyy kotiapulaisemme päivällisen laittamiselta kotonansa!

Onneksi lahjoissa on tärkeintä lämmin ajatus.

Uuden aamun ajatukset

Nautimme sunnuntaiaamun myöhäisen, monikulttuurisen aamiaisen. Olin noutanut ranskalaisesta leipomosta patonkia, croisantteja ja pain au chocolateja, kaiuttimissa Samuli Edelmann hoilasi virsiä, lapset utelivat yksityiskohtia Spede Pasasen kuolemasta (en muistanut tapaa enkä aikaa), mies suunnitteli lihaostoksia ja minä koin valaistumisen!



Tulevaisuuteni on hahmottunut! Minne ikinä seuraavaksi muutammekaan (Porvooseen, Pietariin, Pisaan tai Pumpernikkeliin) niin minä perustan Bed&Breakfastin. Ovat avautuvat kesällä 2011, laittakaapa korvan taakse.

Jääprinsessat

Olen siis ollut tänään jäällä, vienyt kuopuksen luistelemaan, ollut ikäänkuin hyvä ja aktiivinen vanhempi, antanut koko huomioni hänelle. Kuopus on jossain välissä nähnyt Pikkukakkosta ja hän osasi vaatia erilaisia opetusasentoja, joita "opettajan" tulee tehdä, Pikkukakkosen luistelukoulussakin setä teki niin, piti näin kädestä ja veti noin ja... Koska kuopus todellakin on 5-vuotias, joka on luistellut ainoastaan kerran aikaisemmin, tunti luistimilla riitti. En kerta kaikkiaan jaksanut nostella häntä enää ylös! Ehkä minunkin olisi etukäteen pitänyt opiskella hieman teoriaa tv:stä!

Olen myös järkyttynyt. Tunnen itseni varsinaiseksi pökkelöksi, asunko minä todellakin tässä kankeassa kuoressa? Olinko se minä joka vain 20 vuotta sitten osasi sirklata kahteen suuntaan, jonkin valssihypyn sukulaisenkin sai aikaiseksi, jopa liukui kyykyssä toisen jalan suoristuessa eteenpäin? Tein samalla tärkeän huomion: luistimet eivät saa olla juuri teroitetut, sillä silloin ne ovat niin liukkaat, että luisuvat alta pois eikä tavallinen perheenäiti ennätä toimia!

Parasta kuitenkin jatkaa kun kerran vauhtiin ollaan päästy, prinsessat lähtekööt jäälle pian uudestaan.



Loppu perhe hurautti hiihtorinteeseen, laskettelun täytyy olla luistelua helpompaa. Tai enpä tiedä, siitä lienee jo 25 vuotta kun viimeksi suksilla sähelsin...

(Kuvat ovat jääkaupunkivierailulta vuoden takaa. Patoaltaasen tehty, vain tunti Pekingistä.)

Työ näkösällä

Kulkiessani kaduilla ja kujilla nautin suunnattomasti siitä ympäröivästä työn touhusta. Tuntuu kuin tuottaminen ja tekeminen olisi enemmän esillä mitä tavallisella eurooppalaisella kauppakadulla. Järkeenkäypä ja ilmiselvä selityskin löytyy: liiketilat ovat tavattoman pieniä, takahuone on parhaimmassakin tapauksessa vain verholla erotettu tila. Kadulta käsin voivat asiakkaat siis seurata housunlahkeensa lyhentämisen tai vetoketjun vaihtamisen, paras työskentelyvalaistus kun on näyteikkunan äärellä!




Erään näyteikkunan takana pilkottavat kirkkaat värit kiinnittivät tänään huomioni. Pysähtyessäni kurkkaamaan mainostekstien välistä alkoi muovikukkia asetteleva rouva villisti viittelöidä ja ystävällisin elkein ilmaisi haluavansa minun valokuvaavan hänen tuotoksensa. Ja minuahan ei kahdesti tarvitse pyytää! Tekeillä oli ilmeisesti hautaseppele, kiinalaiseen makuun. Ainakin hyvin samankaltaisia olen tuoreiden hautojen päällä nähnyt. Varmasti tilaaja oli saamassa hyvän asetelman, kun noin ylpeä ja innostunut tekijä oli tilausta valmistamassa.

Minulla on edelleen niin hyvä mieli, kiitos tädille!

Apua kartanlukuun!

Olen harrastanut hiljaista tarkkailua, yhden isomman avustuksella. Lähes kaksi vuotta, eli ei mikään tämän iltapäivän juttu. Mutta nyt on uteliaisuus käynyt kertakaikkisen ylivoimaiseksi ja paljastan itseni.


Olen asentanut Google Analytics -ohjelman (apuni siis) seuraamaan blogiani ja sen liikennettä. Hauskimmat raporttisivut löytyvät karttaosiosta eli sieltä näen mistä maista on esimerkiksi viimeisen kuukauden aikana Vilijonkan & tyttärien luona käyty. Ajatella, että jotakuta Laosissa asti kiinnostaa meidän touhut!



Monen kokoista palluraa löytyy maiden lähikartoista, tekstiosuudesta huomasin mm. Iraklionista käydyn 12 kerta (vakioasiakkaaksi luokiteltava), Ateenasta kolmesti (toisinaan meidät muistava) sekä Tessalonikista kahdesti (lomailija?).

Koska kävijöitä on keskimäärin 300 vuorokaudessa, mutta tuntemiani kommentoijia ainoastaan parisen kymmentä, ajattelin nyt olevan haasteen paikka! Ihan vain uteliaisuuteni sammuttamisen nimissä.

Kertokaa hyvät lukijani mitä Vilijonkan luota tulitte tänään hakemaan? Sanalla tai kahdella! Ja kiitos jo etukäteen!

Tylsistyneen ajanviete?

Joululomalla päähän pälkähtänyt ajatus ei jätä minua rauhaan. Oikea kuningasidea, kai. Minusta ainakin kerrassaan loistava, että ei kun toimeen! Vaan eihän se pelkästään minun vallassani ole, myös miehellä ja lapsilla on ideoita, joita ilmeisesti täytyy kuunnella.



Yritän unohtaa, mutten voi. Sen sijaan kääntelen ja vääntelen, vaikkei se keskiyöllä, etenkään täältä käsin mitenkään voi edistyä. Haluaisin selvitystyötä, päätöksiä, suunnittelua, toimintaa, sitä kaikkea ihanaa! Kuinka ihmeessä maltan antaa ajatuksieni junnata paikoillaan koko pitkän kevään? Ja itse asiassa, päätöksien aika ei koita silloinkaan.

Perheen mielestä olen hätähousu ja jouduin muistuttamaan heitä suuresta harkitsevaisuudestani: mietin Kiinaankin muuttoa pitkään ja hartaasti, ainakin yhden iltapäivän!

Häkellyttäviä havaintoja

Heikkoa ilmanlaatuakin uhaten oli tänään päästävä kävelylle "luontoon". Jutellen ja maisemaa ihmetellen köpöttelimme jokea seuraavaa pikkutietä pitkin. Oikein leppoisaa, sillä siellä ei muuta liikennettä ollutkaan. Vain me kaksi ja kamerat.




Luonto yllätti näin talvenkin keskellä. Joen vesi oli trooppisen vihreää - mitä minä turhia etelään kaipailen kun kotiseudullakin on moista! Ja aamulla olisin voinut vielä vaikka vannoa harakan olevan mustavalkoinen... Joka päivä oppii jotain uutta, kunhan muistaa katsella.

Viikon muotipostaus

Pekingin talvi on kylmä, neljä kuukautta miinusasteita ja hyytävä viima, josta jaksan aina valittaa. Koska kuivuus on suomalainen talvikuivuus potenssiin kymmenen, ei kumisaappaita tai goretex-hienouksia tarvita. Taivasalla toreilla myydään talvilipokkaita joka makuun. Näissä pysyvät varpaat ilmeisen lämpiminä, sillä tänään näin jopa sukattoman herran tallustelevan tällaisilla työmaalle rakentamaan.



Kauppiaat myyvät pohjia erikseen ja kätevät vaimot virkkaavat päälliset koko perheelle tuossa tuokiossa. Toki kauppialla on valmiitakin tossuja, niitä kun hiljaisina hetkinä syntyy myyntitiskin takana kuin liukuhihnalta. 2-5 euroa pari.



Muuten ostaisin minäkin, mutta kuinka se tuntuukaan oudolta ajatukselta sujauttaa jalka tossuun mittarin näyttäessä -10.