Sattumoisin sekä mieheni että minä olemme soittaneet marssivissa soittokunnissa, nauttineet ja päässeet osallisiksi siitä ryhmähengestä ja onnistumisen riemusta, mikä syntyy sadan soittajan soittajan särmästä marssimisesta ja soiton onnistumisesta. Tietyllä tavalla osaamme kuvitella nykyisen Kiinan 60-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn paraatin osallistujien tunnelmia. Ja heitä kun ei ollut vain sata vaan...
paljon enemmän. Naisia ja miehiä, jalkaväkeä ja muonitusjoukkoja, lentäjiä ja sukeltajia, sotilaita laidasta laitaan. 80 000 koululaista ja kymmeniä tuhansia muita siviilejä ympäri maan.
Tarkkaan harjoiteltua ohjelmaa, liikkeitä ja ilmeitä, yli kahden tunnin ajan. Kaikilta valtion tv-kanavilta, samanaikaisesti, suorana.
Tietyllä tavalla haluaisin ymmärtää tätä kaikkea, ihailen kykyä organisoida massoja, kummeksin paraatin absurdeja spektaakkelimaisia kohtia joissa ylistetään ihmisyyttä, työn riemua, teknologian edistystä, kansojen rikkautta.
Taisinpa livahtaa jo 58 minuutin kohdalla toisaalle, vaikka marssista pidänkin. Rajansa kaikella.
(Mitäs pidätte tv-valokuvista? Enää ei tarvitse vaivautua itse minnekään, sen kun laittaa toosan päälle ja räpsii!)
No onpa väkeä, huh! Mua jotenkin vähän ahdistaa isot väkimassat ja vielä tuollaiset armeijalliset, joissa marssitaan aivan samaan tahtiin. Se on jotenkin liian... no, isoa! Hyvät kuvathan olet saanut telkusta räpsittyä! Terkkuja sinne juhlallisuuksien keskelle.
ReplyDeleteKaisa, hieman hieman suurta minullekin!
ReplyDeleteTosi hienoja kuvia! Kyllä jalka nousee hienosti tasatahdissa.
ReplyDeleteOlen kuvannut teeveeruutua paljonkin ihan huvin vuoksi.
ReplyDeleteMinusta siinä on monta viehätystä; sävyt ovat omansalaiset ja sitten se, että henkilöiden naama jää usein vinhaan virneeseen;-)
Mieleton paraati!
ReplyDelete