Viisi vuotta on perheemme asunut ulkomailla, vieraskielisessä ympäristössä. Toki Ranskassa kuuluimme tiiviiseen skandinaaviyhteisöön ja lähes kaikki ystävämme puhuivat jotain pohjoismaista ja täten molemmat kotikielemme, suomi ja ruotsi, olivat monipuolisesti käytössä. Niin ruotsi koulu- ja ystävyyskielenä kuin suomi äidinkielenä. Ranska taas oli kaupankäynnin, tanssituntien ja tv:n lastenohjelmien kieli. Ja kotosalla hyvin satunnaisen leikin kieli, leikin joka liittyi johonkin kaupungilla koettuun jännittävään tapahtumakulkuun.
Lapsethan ovat ihmeellisiä imitaattoreita eivätkä he tee sen kummempaa numeroa kielen vaihtamisesta. Isälle puhutaan näin, äidille taas noin, muille tilanteen mukaan. Kaksi kotimaista ovat olleet tasaväkisiä kaiken aikaa emmekä ole pahemmin asiaa ajatelleet. Paitsi nyt. Kiinaan muuton myötä ensiksi esikoisen koulukieli vaihtui englanniksi, tänä syksynä myös keskimmäisen. Lisäksi sekä soitto- että balettitunnit ovat englanniksi. Niin, kaiken kukkuraksi kotiapulaiselle puhutaan sekaisin kiinaa ja englantia, kuski ymmärtää vain kiinaa.
Ja nyt uusi tilanne pääsi meidät yllättämään. Nämä kaksi tytärtä ovat alkaneet viljellä englannin sanontoja sinne tänne, mielellään leikkivät englanninkielisiä rooleja, ihan noin ohimennen ja puhuvat korvia viiltävää sekakieltä. Niin, nauttivat oppimastaan. Kolmas matkii perässä hyvää vauhtia.
Mutta kun kaksi ulkosuomalaista 11-vuotiasta kaverusta tapaavat ja puhuvat keskenään englantia on siinä mielestäni jotain surullista. Kovin surullista.
Viikko sitten tilanne riistäytyi hetkellisesti käsistä ja kesken illallisen sanomattomasta sopimuksesta ryhdyimme miehen kanssa kielipoliiseiksi. Huomautamme jokaisesta turhasta lipsahduksesta, kyselemme että mitäs se on kotikielellä, kerromme äidinkielen ylläpidon tärkeydestä, selitämme kuinka on tärkeää puhua kuopukselle mahdollisimman puhdasta kieltä, jotta hän oppisi edes ne kaksi ennen kouluikää. Että sitä englantia ehtii kyllä puhua elämän aikana ihan riittävästi.
Miten lie silmäni valitsivat nämä kuvat tähän aiheeseen. Häkkilinnut, rajoitukset, suojelu. Toisaalta turvallisuus, vakaus, huolenpito. Näitä tänään pyörittelin.
Kannattaa pitää kiinni noista kotikielistä, kyllä niille aivan varmasti tarvetta löytyy.
ReplyDeleteItseä on alkanut häiritä ajatus siitä, että entä jos sitten joskus vanhana dementoituu ja unohtaa asuinmaan kielen? Noin kuulema voi käydä ja siinäpä sitten on ongelmaa kerrassaan jos kukaan läheinen ei puhu vanhuksen äidinkieltä.
Tiukkana kannattaa olla, sanoo han joka on hoksannut englannin tunkeutuneen puhekieleen kuin varkain. Meilla on vallalla vain suomi, mutta nyt olemme yritaneet olla tarkkoina eri kielien kanssa kun koulussa on ne kolme muutakin.Ja vaikka chicken sandwish kuulostaa jotenkin jarkevammalta kuin kanakaaryle..
ReplyDeleteMutta sitten kun itse ulos asunnosta lahtee, kuulee ensimmaisena seuraavan fraasin:Hi! Kifik/Savaa? ja lahtiessa jostain pois Ciao! Varsinaista kielisoppaa!
Voi sinua, juuri näitä samoja asioita pohditaan täälläkin! Kotikielenä tosin vain se suomi. Mutta kyllä se kieltämätä alkaa näkyä, kun lapsi viettää arkisin 7 tuntia englannin ja ranskan kielisessä ympäristössä. Ei se suomen kieli vielä mitenkään kadonnut ole, mutta välillä lapsi kysyy, mitä joku aika tavallisen oloinen sana tarkoittaa. Lisäksi lauserakenne on joskus mukkelismakkelis. Minäkin olen kielipoliisi ja lisäksi olemme päättäneet, että iltasadut ovat aina laadukasta kotimaista tuotantoa (rikasta kieltä). Suomenkieliset elokuvat ovat myös pop! Minusta on myös tosi surullista, jos ulkosuomalaiset lapset eivät puhu keskenään omaa äidinkieltään. Sellaiseen tosiaan törmää silloin tällöin täälläkin. Bisous!
ReplyDeleteps. toimin myös itselleni kielipoliisina, sillä kyllä minäin välillä hieman tavailen joitain suomen kielen sanoja. Minulla onkin paraikaa päällä ankara "ainoastaan suomen kielisiä kirjoja" kuuri. :)
Blogisi fani Sveitsinmaalta kommentoi ekaa kertaa...
ReplyDeleteEnsinnäkin mahtava blogi, ihaillaan erityisesti kuvia lasten kanssa viikoittain, kiitos!
Toiseksi, mulla kolme lasta, jotka puhuvat kanssani suomea - ja hyvin puhuvatkin - mutta eivät ole koskaan vakituiseen asuneet Suomessa. Eli minusta he eivät ole ulkosuomalaisia. Ja niinpä minusta on aika luonnollista, että he puhuvat ranskaa täällä asuvien "suomalaisten" ystäviensä kanssa.
"Suomalaisten", koska nämä ystävät ovat myös lapsia, jotka eivät ole koskaan vakituiseen asuneet Suomessa.
Suomessa kun lomaillaan, niin lapseni tietysti puhuvat suomea suomalaisten kavereidensa kanssa.
Pitäiskö sun miettiä uudestaan noita teidän perheen identiteettikuvioita...Sinä olet ulkosuomalainen, mutta onko sun lapset oikeasti ulkosuomalaisia vai onko niin, että sinä toivoisit heidän sitä olevan? Vaikka oikeasti he eivät sitä voisikaan olla. (Mikä on suhde Suomessa asumiseen vr. muualla asumiseen/heidän elinikä?)
Minäkin vaadin, että lapset puhuu mulle suomea. Mutta kavereilleen saavat puhua sitä, mikä luontevaa on. Se että mulla on eri identiteetti kuin lapsillani on välillä haastavaa, mutta se on minun ja mieheni valinnoista syntynyt eikä lasten "vika".
Näin kirjoittaessa ei kaikki sävyt tule esiin, joten varmistukseksi vielä, että tää kommentti on vaan tällästä pohdintaa enkä mitenkään tarkota arvostella tms.. Itse olen samassa veneessä, siksi asia mullekin pinnalla ja tässä samalla sitä työstän.
Kiitos vielä blogista - toivottavasti jaksat postata tiuhaan päiviemme piristykseksi!
Paevi, saman olen kuullut minäkin, että kielet unohtuvat takaperin oppimisjärjestyksessä. Eräs opettajani kertoi tarinan tsekkiläisestä mummostaan, jolta ensin katosi suomi, sitten ruotsi, englanti ja saksa ja lopuksi vanhainkodin henkilökunta sai kuulla ainostaan tsekinkieltä, Helsingissä. Luulen kuitenkin voinnin olevan siinä vaiheessa muutenkin sellainen, ettei kielellä ole niin väliä. Hoitajat lukevat eleistä. Ehkä.
ReplyDeletePikkujutut, on tosiaa paljon sanoja, jotka ovat juurtuneet puheeseen koska käännökset kuulostavat kömpelöiltä. Mutta mutta, pisaroista puroja, puroista jokia... Mitkäs kielet teillä onkaan ympristäössä? Ranska, arabia ja mikä ? Täällä ei onneksi ole kuin kiina ja englanti, niissäkin riittävästi, näiden kahden kotikielen lisäksi.
Kaisa, noihin suomenkielisiin elokuviin pitäisikin paneutua taas enemmän ja katsoa tv-kaistalta suomalaisia lastenohjelmia. Mutta eihän arkisin muutenkaan ehditä mitään toljottaa. No, viikonlopppuisin edes sitten. Hyvä kun muistutit!
Anonymous Sveisistä, kiva kun "paljastit" itsesi ja tervetuloa jatkossakin poikkeamaan luonani, ja kommentoimaan! Niin, tuo identiteettikysymys on hyvä. Ranskassa puhuimme olevamme ranskansuomalaisia ja täällä jo hieman naureskellen kiinansuomalaisia... Vaan kyllä meidän lapset tuntevat itsensä 100% suomalaisiksi ja kaksi vanhinta, joilla on muistoja suomielämästä, ovat nimenomaan kotoisin Porvoosta. Alleviivaten vietämme suomalaiset juhlat ja liputuspäivät, yli kahden kuukauden kesälomat ollaan tiukasti synnyinmaassa. Koko perhe ajattelee joskus palaavan Suomeen. Mutta mitä tämän Kiinan jälkeen tapahtuu, emme vielä tiedä. Tänne emme kuitenkaan halua ikuisiksi ajoiksi jäädä. Ulkosuomalainen on ainoa termi jonka keksin sopimaan meihin. Toinen voisi olla maailmansuomalainen.
Puhut asiaa! Ymmärrän hyvin, vaikka meillä hiukan helpompi tilanne kun olemme toisen 'kotikielen' maassa, emmekä jossain kolmannessa. Mutta kyllä meillä lapsilla meinaa välillä suomi unohtua. Mulla on sama taktiikka, eli kysyn aina lipsahdusten tullessa että niin mitäs se olikaan suomeksi?
ReplyDeleteMeillä ei ole täällä lapsilla edes oikein suomalaisia kavereita, tosin toisia suomalaisia nähdään kerran kahdessa viikossa suomikoulussa. Sekin vähä toivottavasti auttaa..
Englanti koulukielena, ranskaa ja arabiaa sivussa, kotikieli suomi.
ReplyDeleteKorjaavia liikkeita on meilla tehty mm. tilaamalla suomenkielinen Aku Ankka, pikkumiehen paras lehti.Ja Viikonloppuisin suomenkielisia elokuvia ja Ella, Risto yms..kirjoja ja kuunnelmia.Mutta pakko todeta etta tyttarella lukeminen ja kirjoittaminen onnistuu loistavasti englanniksi, suomessa kirjoittamisessa joitain sanamuotovirheita mita tuskin tulisi jos kotimaassa asuisimme.
Ruotsissahan on tosiaan hoitokoteja dementioituneille suomalaisille, jotka ovat täysin unohtaneet ruotsin kielen, vaikka ovat sitä lähes täydellisesti monta vuosikymmentä puhuneet. Sitähän minäkin tässä pelkään, että kuka mua sitten Saksassa hoitaa, kun puhun pelkästään suomea.
ReplyDeleteMerja, olisihan täälläkin suomikoulu, 4h joka toinen lauantai. Emme ole toistaiseksi siitä innostuneet, mutta saattaapi olla pian ajankohtainen toimenpide. Kuulemman yli 80 lasta siellä, joten joka luokkatasoa löytyy.
ReplyDeletePikkujutut, meillekin tulee Aku Ankka, on tulut jo 20 vuotta, mies kun aloitti sen tilaamisen muinoin armeijaan... Ja aina kun hän käy Suomessa täyttyy matkalaukku kirjoista.
Allu, mutta onhan Saksassa paljon suomalaisia. Teidän täytyy lyöttäytyä yhteen juuri ennen dementoitumista ja palkata yhteinen suomalainen hoitaja teitä hoivaamaan.
Mielenkiintoinen aihe.
ReplyDeleteNiin, minä itsehän olen ulkomaille muuttanut suomalainen mutta lapset ovat muuta.
Kerran isompi määritteli itse että on "ranskalainen jonka isä puhuu ranskaa ja äiti suomea".
Molemmat puhuvat itsestään aina ranskalaisina eikä minulla mielestäni ole mitään oikeutta määritellä asiaa heidän puolestaan. Siis niiltä osin, kun on kyse siitä miksi itsensä tuntee.
Juridisessa mielessä heillä on molempien maiden kansallisuus.
Ja se kielenkäyttö...kummankin suomi on paljon ranskaa heikompi mutta tällä hetkellä en tee asian eteen oikeastaan muuta kuin jatka suomen puhumista. Sitten on suomenkielisiä filmejä ja kirjoja mutta eivät ne kovasti kiinnosta enää. Pakottaa en aio.
On niin paljon muitakin pakkoja noilla ja on ehdottoman selvää että koulukielen osaaminen on se kaikista tärkein asia nyt.
Hollannissa pojat kävivät Suomi-koulua koska itsekin opetin siellä.
Täällä eivät käy kun se on jossaki hevon kuusessa kerran kuuussa lauantaina. Tiedän jo etukäteen ettäs iitä tulisi vain riesa.
Violet, teidän ja meidän lasten tilanne oli sama kun te asuitte Hollannissa ja me Ranskassa. Oli kaksi kotikieltä, joista toinen myös koulukieli. Ja sitten se maan kieli. Mutta nyt tämä meille uutena tullut englanti, joka ei edes ole maan kieli, aiheuttaa tätä päänvaivaa. Mikäli lapsemme nyt hylkäisivät suomen ja ruotsin ja alkaisivat vain pölöttää englantia tulisi heistä aivan kielipuolia. Puhuisivat sitten aikuisivat huonosti kolmea kieltä.
ReplyDeleteSuomikouluun tunnustan itsekin toistaiseksi suhtautuvani riesana. Jos sinne lapset kärräisin, niin pitäisi minun ensiksi muuttaa omaa asennettani, jota voisin lapsiani aidosti kannustaa nousemaan kuudentena aamuna viikossa.
Siinäpä yksi ongelma vähemmän näin "tavallisen" perheen elämässä...
ReplyDeleteTahtoisin antaa sinulle tunnustuksen, voit hakea sen blogistani :)
Pilvitarha, tullaan, kiitos jo etukäteen.
ReplyDeleteTäällä meilläkin on kodin ulkopuolella vain yksi suomalainen perhe jossa on lapsia, ja niistäkin vain yksi sopivan ikäinen leikkikaveriksi. Muiden kanssa siis leikitään englanniksi.
ReplyDeleteTytär kyllä edelleen vahvasti haluaa lukea kirjat suomeksi ja katsoa elokuvat suomeksi tai ainakin suomalaisilla teksteillä... ja siinäpä onkin äidille välillä miettimistä. Kannustaisinko lukemaan englanniksi jotta se sujuvoituisi ja jäljellä oleva koulu täällä sujuisi mukavammin, ehkä tulevaisuudessakin vahvasta englannista on hyötyä... vai tuenko suomeksi lukemista jotta kieli säilyisi. Tällä hetkellä teen molempia. Ja me ollaan vasta ekaa kertaa reissussa, ja kaikki vanhemmat puhuvat suomea...
Kristiina, olen 100% varma I:n oppivan englannin joka tapauksessa, aivan ilman ylimääräistä kodin luomaa painetta. Kyllä se on se äidinkieli joka on vaarassa, koulussa lapset ovat kuitenkin ne kaikkein virkeimmät vuorokauden tunnit, lisäksi läksyt, laikit ja harrastukset, kaikki englanniksi. Ja vaikkei oppisikaan tällä reissulla, niin myöhemmin sitten.
ReplyDelete