Aika usein kaupungilla liikkuessa käy niin, että utelias ja ilmeisesti kiireetön ihminen jää tällaista "isonenää" seuraamaan. Häveliäästi ehkä metrin päästä, tuijottaa, kommentoi jotain, hämillään naureskelee. Viimeksi eilen sain vanhasta herrasta seuraa.
Söin torilla katukeittiölounaan. Annos oli valtava: suuri kippo riisiä ja kolmea sörsseliä papuineen, luineen ja tofuineen päällä. Hyvää, nopeaa, ravitsevaa ja minulle edullista (1€). Syötyäni jonkin aikaa ilmestyy viereeni haahuilemaan vanhempi mies. Pölpöttää ja viittelöi minua kohti, alle metrin päässä minusta. Muut saman pöydän äärellä syövät eivät reagoi mitenkään, joten yritän olla minäkin aivan tyynenä ja tyytyväisenä lopettelen syömiseni.
Annos oli siis valtava, jaksoin siitä ainoastaan puolet. Asettaessani syömäpuikkoni kippoon ymmärsin vanhuksen kiihtyvistä eleistä asian. Tuskin ehdin alta pois nousta, kun hän jo livahti paikalleni ja jatkoi innosta puhisten annokseni syömistä. Sanoin hyvästit, hän mumisi jotain suu tofua täynnä, loput pöytäseurueesta jatkoi vain syömistä.
Minulle jäi epäselväksi teinkö päivän hyvän työn vai kannustinko röyhkeyteen. Viisaammat kertokoon.
Ehdottomasti hyvä työ!
ReplyDeleteTykkään tällaisestä. Eihän se nyt kaikkialla passaisi jos tavaksi tulisi, mutta minua aina ilahduttaa ettei ruokaa mene hukkaan.
Shanghaissa minulle huitoi vanha mummeli samalla tavalla. Kirjoituksesi luettuani ymmärrän nyt, miksi se mummo pui nyrkkiä lopuksi. Olinhan siis syönyt koko annokseni. - Ihmettelin mielessäni, mutta ei meillä ollut yhteistä kieltä. Minun olisi kai siis pitänyt antaa ruokani hänelle; tai ainakin osa siitä?
ReplyDeleteToihan on jo melkein kuin urban legend. Ai sä uskallat syödä (jo) katukeittiössä. Hyvältä siellä aina tuoksui, mutta en rohjennut.
ReplyDeleteVoitko kysyä joltain, onko kyseinen käytös tavallista tuolla päin? Luulisin, että se kohdistuu vain ulkomaalaisiin (?).
ReplyDeleteMielenkiintoista!
Liivia, niinpä, roskikseenhan loppu muuten olisi mennyt. Tilanne siis 1-0.
ReplyDeleteRuiskaunokki, ilmeisesti. Joskus paremmasta kielitaidosta olisi hyötyä, aina ei pelkkä elekieli riitä. Sellaiset terveiset mummolle.
Allu, olen syönyt näissä katukeittiöissä silloin tällöin, seuran tyylistä riippuen. Monet eivät suostu. Ruoka on joskus mautonta, yleensä oikein hyvää, koskaan en ole saanut minkäänlaisia vatsaoireita.
Hoya, muistelen muutaman kerran aiemminkin jonkun olleen kovin kiinnostunut ruoastani, mutta jämieni kimppuun on asetuttu hieman hillitymmin. Köyhyyttä siis on! Täytyykin vielä otta kotiapulaisen kanssa puheeksi, vaikkei se yleensä paljoa tuota tulosta. Hän on Keski-Kiinasta kotoisin ja toisinaan tuntuu kuin hän olisi 15 Peking vuoden jälkeen yhtä pihalla kuin minäkin...
Me oltiin viime viikolla hienommassa ravintolassa syömässä. Yhdessä pöydässä istui ihan siisti paikallinen rouva ja kun hänen naapuripöydän porukka lähti ravintolasta siirtyi tämä rouva heidän paikalle ja söi tähteet. Ravintolan henkilökunta näki tilanteen ja tuli tunne, että naisella oli lupa siihen. En ole koskaan täällä nähnyt moista. Tarkemmin naista seuratessa hän taisi olla mielenterveyspotilas.
ReplyDeleteAiniin, piti tulla vain kertomaan, että blogissani on sinulle tunnustus haasteen kera ja kaikille ulkosuomalaisille haaste, jos innostut. :)
Hahhaaa, pihalla, hahahhaahaaa.
ReplyDeleteKysy vaan :-D
Hyvä työ varmaan sinänsä. Mutta mua ärsyttäisi aivan suunnattomasti jos joku tulee kerjäämään kesken mun syönnin. Turpiin tulisi.
ReplyDeleteTästä tulikin nälkä! Lähden syömään..
Mizyena, ravintolanpitäjän suojelus saattoi olla sen naisen pelastus?
ReplyDeleteHoya, en oikeasti tiedä jaksanko ruveta selittämään.
Merja, kuten ehkä muistat ja huomasit täällä käydessäsi, ei hienotunteisuus ole tämän kansan vahvimpia puolia. Ei kannata suuttua, siitä kun ei ole mitään hyötyä. Hymyilevät vain ärsyttävästi takaisin. nimim. Kokeiltu on
Asun Lontoossa ja muutaman kerran multa on tultu ruinaamaan ranskalaisia tms. kun olen ollut jossain mäkkärissä syömässä. Kaverilta on kerran ryöstetty purilainen lautaselta sen nenän edestä... Että löytyy sitä täältäkin.
ReplyDeleteSinällään ei haittaa antaa ylimääräisiä pois, hyvä vaan et joku sen syö. Mutta harvoin multa jää ylimääräistä.
Mä olen kerran nuoruusvuosillani ollut Ruotsin lautalla niin nälissäni, että kun eräs nainen näytti lopettaneet ruokailun, kysyin jos voisin ottaa jäljelle jääneet ranskikset. Hyvällä ruokahalulla söinkin! Oltiin siis oltu Tanskassa pari viikkoa reilaamassa, eikä jäljellä ollut killinkiäkään. Täytyy myöntää, että se nainen oli kyllä hieman kauhistuneen näköinen :D
ReplyDelete