Voi kuinka suloisia, pieniä retkimehuja, oli ajatuksemme kun ruokakaupassa nämä bongasimme. Ostettiin oikein pussillinen!
Ja näitä, kiinalaissyntyisten luokkatoverien suosikkivälipaloja, oli kymmeniä erilaisia. Satunnaiset kuusi makua päätyivät pussiin, luulisi niistä löytyvän oma lemppari!
Hmm, mehut olivat hyytelöitä, hyvin hennosti mm. maissille ja banaanille maistuvia. Liivatelöllöä, tosin erittäin hauskasti pakattuina... Ruskeat puolestaan osoittautuivat papumössölevyiksi. Kuin erittäin voimakkaasti maustettua märkää ja lohkeilevaa nahkaa olisi syönyt. Saapahan ayin poika taas tuliaisia äidin töistä!
Eipä ihme, että kuopusta vaivaa koti-ikävä. Hän kaipaa kotiin Pariisiin, croisanttien ja patongin luokse. Kaihosta on puhuttu viikonlopun aikana paljon, ja piirrettykin. Kuvassa on matka lentokoneella Kiinasta Pariisiin.
Tämä suuri on Kiina, viiva on koulu ja pallo kotimme Kiinassa. Miten näitä nyt sitten tulkitsisi? Tilanne ei minusta näytä aivan katastrofaaliselta, positiivisen oloisia kuvia kuitenkin. Paljon on ajatuksia 4-vuotiaan päässä.
Meidän pojalla on aina ikävä Suomeen, vaikka onkin asunut jo ½ elämästään Kiinassa! Pihaleikit, naapurin leikkikaveri, sukulaiset...
ReplyDeleteTyttö ei osaa sinne kaivata. Tulee aina tänne kiinakotiin kuin omaansa, riemu täynnä :-) Onhan hän asunut koko elämänsä (1½-vuotta) täällä.
minulla taas sellainen kummallinen tilanne, etta lapset eivat kaipaa mihinkaan ja mieltavat taman kodiksi (kuopus asunut nelja vuotta viidesta vuodestaan taalla). mina salaa kuitenkin haluaisin asua jossain muualla. joka siella missa on kenguruita tai sitten siella missa on paljon lampaita.
ReplyDeleteMyötätuntoiset naurut teidän retkieväskokeiluille!
ReplyDeletePikkuputelit on kyllä niin kiinnostavia, että varmasti niitä olisi tullut kokeilleeksi itsekukin.
Cilla on vasta neljä, mutta muistan lukeneeni, että viiden vanhalle paikan vaihdos on vaikein.
Ei minusta kyllä mikään ihme, jos Pariisiin kaipaa! Ihmeempi jollei kaipaisi... Lähetän tytölle paljon terveisiä (lapsikin lähettäisi, ellei olisi tarhassa).
Nina ja Aurinko, kyllä meilläkin riemulla kotiin Pekingiin palattiin kesäloman jälkeen. Sitten menikin joitakin viikkoja kuopuksen kaivatessa mökille Suomeen. Nyt sitten tällainen vaihe. Luulen sen osittain johtuvan edellisestä viikosta, jolloin päiväkoti (nk. koulu) oli muuton vuoksi kiinni ja joutui reppana olemaan "vain" kotona. Kerran hän sanoikin, että Kiina on pikkulasten paikka... Hän kun on SUURI koululainen ja eikä jaksa olla kotona.
ReplyDeleteLiivia, mielenkiintoinen tieto tuo muuton vaikeus 5-vuotiaana. Vaan ainahan muutto tuntuu, niin lapsilla kuin aikuisillakin, niin hyvässä kuin pahassakin. Kiitos terveisistä, kerrotaan eteenpäin!
Voi, miten liikuttavia ajatuksia ja taideteoksia Cillalta! Pariisi on tosiaan Cillan alkuperäinen kotikaupunki. Roope kysyi viime viikolla palaammeko me koskaan Suomeen, ei yhtään haikeaan sävyyn, vaan lähinnä kaivaten tietoa tulevaisuudesta.Viisivuotiaamme oma tulevaisuuden näkymä on nimittäin köpötellä vanhana pappana selkä kumarassa Monoprix-kauppaan...
ReplyDeleteVoikaa hyvin!
Menettekö jouluksi Suomeen? Me vietetään ensimmäistä kertaa joulua täällä ja olemme siitä hyvin innoissamme!
Bisous!
p.s. tuliko sählöposti perille?
Kaisa, ei yhtään huono suunnitelma Roopelta! Kaipaan Monoprixiä kovasti...
ReplyDeleteJa jouluksi Pohjolaan, juu, sinne pimeään ja mustaan, mutta onhan siellä se oma tunnelmansa. Vaan oli se meidänkin ensimmäinen joulu Pariisissa se paras mahdollinen!
Meilla juuri 3-vuotias kysyi voitaisko huomenna muuttaa takaisin mummolaan (Suomeen siis). Lupasi, ettei sano mummolle yhtaan rumia sanoja ja on muutenkin ihan natisti :)
ReplyDeleteTaalla myydaan tollasissa pakkauksissa mehuja mutta ne on aivan hirvean makuisia. Lapset niita haluais aina ostaa just pakkauksien takia mutta tiedan, ettei ne tykkais niista kuitenkaan.