Pientä pohdintaa

Hutongissa katu on kodin jatke. Siellä tehdään kaikkea mahdollista, mitä kotona ei mahdu tekemään, kuten esimerkiksi leikkimään pallinheittämistä.


Sähköä säästetään, joten päiväsaikaan on luonnollista tehdä tarkkuutta vaativat hommat ulkosalla. Tyttönen saattaa myös olla taka-alan liikkeen myyjä, jota eivät asiakkaat näin varhain aamulla vielä häiritse.


Vanhukset rullatuoleissaan siirretään Pekingin raikkaaseen (?) ulkoilmaan päiviksi tuulettumaan ja elämää seuraamaan. Jotenkin tämän sängyn nähdessäni tulivat entisajan keuhkoparantolat mieleen.


Viemäreiden uupuessa hyvin monet lotraamista vaativat toimenpiteet suoritetaan kadulla, jolla tosin ei välttämättä myöskään ole toimivaa viemäriä...

Mitä sinä olet tehnyt kadulla? Oletko nukkunut? Kenties pyykännyt? No, edes kävellyt?

Hurjia suorituksia

Tyttäret ovat kirjoittaneet muutamia kirjeitä Suomeen, jotka halusin postittaa jo toissapäivänä. Kuskin neuvomana kävin kolmessa kaupassa kyselemässä postimerkkejä, tuloksetta. Viimeisessä putiikissa etsiskelivät mm. hammastahnapötköjen takaa!?

Eilen kuski lupasi hankkia merkit, mutta mutisi jotain kirjekuorien olevan huonoja (???), ja niin oli illalla edelleen todettava kirjeiden lojuvan merkittöminä pöydällä. Niinpä annoin kuskille ohjeet hankkia postimerkit todellakin TÄNÄÄN. Annoin ohjeet myös kirjallisena, kirjoitin 20 ja piirsin postimerkin kuvan.


Kuski soitti minulle postitoimistosta:
- Kirjekuoret huonoja, täytyy olla kansainvälinen kirjekuori. Ostanko?
- Osta.
- Ostanko myös postimerkkejä?
- Osta.
- Montako?
- 20
- 20? Mutta ne maksavat 5 yania (50 senttiä) kappale!
- Kyllä, haluan että ostat 20 postimerkkiä.
- Montako kuorta?
- MRRRRR, no 20!
- Ai 20
- Kyllä.

Puhelin soi hetkisen kuluttua uudelleen. Kuski jälleen postitoimistosta soittelee:
- Kirjekuoret loppu. Täällä on postikortteja. Ostanko?
- Et. Haluan postimerkkejä ja ne kirjekuoret.
- Hoidan asian huomenna.
- Ei, ostat NYT ne postimerkit.
- Ai ostanko postikortteja?
- Ei, ostat pelkät merkit.

Ja pian uudestaan hän soittelee:
- On täällä kirjekuoria. Ostanko?
- Osta!
- Montako?
- 20!

Kuski palaa kotiin. Oli saanut kolme kirjettä lähtetetyksi ja tuo mukanaan kirjekuoret. MUTTEI POSTIMERKKEJÄ!!!

Niinhän tuo Mr. Vilijonkkakin on sanonut, ettei töissä voi yhteen meiliin laittaa kuin yhden asian. Toista hoidettavaa tehtävää varten on laitettava toinen sähköposti. Sama näyttää pätevän kotimanageeraamisessa.

Jos joku vielä kehtaa ihmetellä miten saan aikani kulumaan tai salaa ajattelee minun olevan laiska kun teen vain 10 tuntia töitä viikossa ja on kotiapulainenkin, niin tänne vaan ihan elävää komediaa seuraamaan. Lupaan ajan kuluvan kuin siivillä eikä mitään silti ole tapahtunut. Tämän viikon muut komediasarjan jaksot ovat kadonneen tv-äänen metsästys (toistaiseksi kaksi työmiesvierailua eikä luonnollisestikaan ääntä) sekä takalukkoon livahtaneen wc-oven avaaminen ilman avaimia (työmies tuli ja meni, antoi toistaiseksi toteuttamattoman ratkaisuehdotuksen, että porataan lukko rikki).

Valkoista

On kuulemman lunta tullut, jossakin maapallolla. Taitaa olla kaksi vuotta siitä kun lumi ja meidän perhe olisivat olleet samassa paikassa samanaikaisesti. Ei hätää, onneksi on hyvä mielikuvitus. Kuvat auttavat kaipuun syövereissä ja onhan talvi vielä nuori.







Näitä lumihaikailuja vielä kiroan, katsotaan vaan. Eihän tässä ole vielä ainuttakaan Pekingin talvea koettu ja on vasta marraskuu, mutta kun oli niin ihania tuiskukuvia nettihesarissa, että vallan itketti...

Kuin sadussa

Lähdimme vierailulle maailmankansalaisten ystävien uuteen kotiin. Tuolta, aivan käytävän päästä sen pitäisi löytyä.


Ikkunoiden ja lasiovien määrä häikäisi minut oitis. Mikä valo, mitkä varjot, niin pihalla kuin sisälläkin.


Tunnelma lumosi myös kaukaa Nanjingista saapuneet lankanuket, jotka asettuivat pitämään majaa heti portaille.


Tällaisten ikkunoiden takaa näyttää maailma hyvin kauniilta. Ei pöllömmät arjen raamit!


En voinut vastustaa kiusausta lähteä kuvaamaan naapurustoa. Sain välittömästi seuraa sekä liudan kysymyksiä. Kuinka vanha olet? Olivatko ne kolme tyttöä sinun? Minkä maalainen olet? Oletko täällä töissä? Ja jokainen vastaukseni ilahdutti talonmiesmummelia kovasti, mutta ennen kaikkea itseäni, sillä pystyin toteamaan kykeneväni jonkin asteiseen keskusteluun KIINAKSI! Enpä ole turhaan kielentunneilla istunut.


Auringon laskiessa sydämet lämpöä täynnä jätimme tunnelmallisen kodin. Viranomaisten suojelemana rakennuksena se saa jäädä pystyyn tulevaisuudessakin muodostaen ihmeellisen satusaarekkeen keskellä suurta kaupunkia.

Perinteistä kiinni

Perheen alkuperäisessä kotikaupungissa on torin laidalla kakuistaan tunnettu kahvila Cabriole. Sieltä kiireiset kaupunkilaiset hakevat juhlatarjoomuksensa, maukkaat ja kauniit. Sitten vierähti useampi vuosi ranskalaisen leipomon yläpuolella punkatessa - suussasulavien houkutusten, herkkukakkujen äärellä. Ja koska tietty linja ollaan valittu asuinpaikkojen suhteen on siitä hyvä pitää kiinni. Kakkumaassa jälleen! Kiinalaiset tuntuvat erityisesti panostavan suurelliseen ulkonäköön, onhan se puolet nautinnosta. (Klikatkaapa kuvaa suuremmaksi!)

Osuin näyteikkunakonditorian kohdalle ja jäin nenä kiinni ikkunassa seuraamaan tapahtumia. Sain pikakurssin koristelussa sekä seurata taitavien käsien vikkelää työskentelyä.





Tämän jälkeen ei pakettiauton kyljen mainos tunnu todellisuudesta kovinkaan etäiseltä.


Tuliko jo kakkuhimo? Eller tårta på tårta?

Turmelluksen tiellä

Uhkapeli on laitonta, mutta kiitos kaikkien Jumalien saa sentään lottoa pelata. "China Football Lottery" luki pöydällä lojuvassa esitteessä. Heti heräsi sympatiat tällaisen kesälottoajan (n.2 ruutua/vko) mielessä.


Mutta ennen kuin voin ryhtyä täälläkin rahojani moiseen hullutukseen tuhlaamaan täytyisi saada todellinen perehdyttämistunti... Seinät oli tässä elintarvikekioskin sivuhuoneessa olevassa "peliluolassa" vuorattu tuikitärkeällä informaatiolla. Vain ymmärrys puuttui, että mitä mitä mitä?.


Tämä ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi. Tässä kuului tehdä suuret sijoituspäätökset. Kynä odottamassa ja vanerilla terveiset muilta pelaajilta, ehkä.


Kaikesta tilan vaatimattomuudesta huolimatta lienee kiinalainen lotto kuitenkin vallan suomalaisen tasoinen turvallisuudessaan. Samanlaiset lippulaput sujahtavat osallistujien taskuun (tai lattialle) ympäri maailman.

Ehtisinköhän sittenkin mukaan tämän viikon kierrokselle?

Kuulasta

Ikkunoista ulos katsoessa kaikki luonnonmerkit viittaavat syksyyn: kuulas valo, vaatimattomammiksi muuttuneet kukkapenkit, ruskealehtiset pensaat ja puut. Vaahterat tiputtelevat uhkeita lehtiään lasten riemuksi. Celsius-asteikko näyttänee aamuisin nollaa, päivisin viittä astetta (hatusta heitetty, kun ei omisteta mittaria).


Mutta voi jessus mikä kylmyys! Tasainen viima tunkee läpi vällyjen ja läskikerrosten, suoraan luihin ja ytimiin. Tätä jäätävää ja kuivaa viimaa on luvassa seuraavat viisi kuukautta. Onneksi mieltä lämmittävat upeat lehtiasetelmat sekä valo. Sitä täällä sentään vielä on.

Suomessa ollaan Ylen mukaan hieman toisenlaisessa sääolosuhteissa tänään. Eipä käy kateeksi. Ajelkaahan varovasti!

Viikonloppuna koettua

Voi kuinka suloisia, pieniä retkimehuja, oli ajatuksemme kun ruokakaupassa nämä bongasimme. Ostettiin oikein pussillinen!


Ja näitä, kiinalaissyntyisten luokkatoverien suosikkivälipaloja, oli kymmeniä erilaisia. Satunnaiset kuusi makua päätyivät pussiin, luulisi niistä löytyvän oma lemppari!

Hmm, mehut olivat hyytelöitä, hyvin hennosti mm. maissille ja banaanille maistuvia. Liivatelöllöä, tosin erittäin hauskasti pakattuina... Ruskeat puolestaan osoittautuivat papumössölevyiksi. Kuin erittäin voimakkaasti maustettua märkää ja lohkeilevaa nahkaa olisi syönyt. Saapahan ayin poika taas tuliaisia äidin töistä!


Eipä ihme, että kuopusta vaivaa koti-ikävä. Hän kaipaa kotiin Pariisiin, croisanttien ja patongin luokse. Kaihosta on puhuttu viikonlopun aikana paljon, ja piirrettykin. Kuvassa on matka lentokoneella Kiinasta Pariisiin.


Tämä suuri on Kiina, viiva on koulu ja pallo kotimme Kiinassa. Miten näitä nyt sitten tulkitsisi? Tilanne ei minusta näytä aivan katastrofaaliselta, positiivisen oloisia kuvia kuitenkin. Paljon on ajatuksia 4-vuotiaan päässä.

Kääk, kuitenkin hengissä

Aika älytön viikko takana. Postauksen aiheita, pieniä, jopa veikeitä huomioita ja tapahtumia on sattunut useita, mutta nyt ei yksinkertaisesti ole energiaa analysoida ja kirjata kaikkea. Tässä muutama satunnaisesti valittu otos.


Viikon hirvein näky oli tämä. Tämä "työmies" oli ehkä 16 vuotias, keikkui tuolla yläilmoissa poistamassa lamppuja pestävästä kristallikruunusta. Kypärää, valjaita tai muita "välttämättömyyksiä" ei näkynyt, olivathan kaksi toveria alhaalla (aina välillä) pitämässä rakennelmaa paikoillaan... Ihme ja kumma ruumiita ei syntynyt, mutta yhden yön unet siinä kyllä meni.


Oma panokseni yhtenä iltana oli inspiroiva ja oman osaamisalueeni ytimeen osunut tehtävä. Värkkäsin rahankeräyslippaan koulun flyygeliprojektia varten.


Kuinka ihanaa olikaan liimata paperia, viiltää mattoveitsellä millilleen oikeasta kohdasta ja miettiä mikä yksityiskohta on kokonaisuudessa tärkeä.


Ja vihdoin torstaina oli koulun vihkijäiset. Oppilaiden valmistamat liput tankoineen liehuivat isojen lasiovien käydessä jyhlaväen saapuessa paikalle. Saatiinpa jopa Ruotsin opetusministeri ja suurlähettiläs vieraiksi!

Vaatimattomana tuntiopettajana vastuu tapahtumien järjestämisessä oli olematon, mutta ihmeellisesti sitä kuitenkin jännittää, on niin kovin hengessä mukana, että viikonloppu tuntuu oleva enemmän kuin tarpeellinen.

Äsken kävimme tyttöjen kanssa suuressa ruokakaupassa rentoutumassa; oli eksotiikkaostoksia parhaimmillaan. Siitä lisää seuraavassa jaksossa...

TzzzZZZ...

...sanoo perheen uusi menopeli. Sorruin sitten kuitenkin tällaiseen todelliseen luksusmalliin, lavasähköpolkupyörään.


Kojelaudassa näkyy kaikki tarpeellinen eli vauhti ja energiavaraston tilanne.


Ilmavirtaa halkoo päheähkö kotka.


Peileistä voin seurata liikennettä ja erityisesti takapenkkiläisiä.


Hyvä peli! Ekologinen, juuri riittävän kokoinen tarpeisiini ja tyynnyttelee rättärikaipuuta.

Pientä tuunausta vielä kuitenkin täytyy harjoittaa, sillä sänky- ja kuljinkaupan mainos takaluukussa hieman häiritse tietoisuutta. Puhdasta pintaa odottaa yksi siniristillä varustettu tarra!

Satokausi jatkuu

Silloin koululaisena, noin 28-vuotta sitten, Riihikallion ala-asteella saimme päivittäisen salaattiannoksemme. Kiinankaalia, tomaattia ja varsiselleriä. Sen makua ei aika ole kullannut... ja kaikki oli syötävä mitä kokki lautaselle pläjäytti. Selleriä kammoksun edelleen, kiinankaali tuntuu väsähtäneeltä ja mielikuvituksettomalta ruoka-aineelta.

Mutta kuumaan keittoon se kyllä sopii (joku olisi voinut valaista koulukokkiamme!). Jotta keittoon olisi talvellakin jotain leitettavaa, on kaalinkuivausviikot meneillään. Kaalia siellä, kaalia täällä. Kaalikierros koilliskaupungissa alkaa.

Isänpäivää!

Virtuaalisen sänkyyntuodun aamiaisen sekä lempeän norsun töräyttelyn myötä toivotan hyvää isänpäivää isälleni ja vilkutukset edelliselle sukupolvelle pilvenreunalle.

Muuttoestetiikkaa, taas.

Tästä aiheesta näemmän voisin perustaa ihan oman blogin. Kohtalaisia kuvia on kertynyt toista sataa ja eri lähestymistapoja löytyy riittämiin.

Oman luokkani pakkaaminen sujui vikkelään ja ennen muiden auttamiseen ryhtymistä tein kierroksen. Tältä näytti Pekingin ruotsalaisessa koulussa hieman ennen muuttomiesten saapumista.






Laputettujen tavaroiden olisi pitänyt ajautua oikeisiin uusiin luokkahuoneisiin. Noooh, seuraavan kerran muutettaessa laitamme numerot myös kiinaksi, jospa se auttaisi muuttofirmaa tässä haastavassa tehtävässä. Tämän totesimme tänään.

Koska olemme onnettomuuksien luvatussa maassa saimme hieman kokea koulurankkasadetta. Ai mitäkö se on? Se on sitä kun sprinklerijärjestelmä kytketään päälle, valtava hana hajoaa, vanhan järjestelmän tukkimatta jääneestä isosta putkesta syöksyy vettä kohtuullisella vauhdilla suoraan portaikkoon ja seiniä pitkin kahden kerroksen kahteen luokkahuoneeseen. Mitäs valehtelisin, ehkä 300 litraa minuutissa. Jo ennen rakennuksen käyttönottoa pääsevät kaksi huonetta remonttiin... Tarkoittanee sitä, että keskimmäisemme pääsee aloittamaan uudessa koulussa opintonsa kultaisessa juhlasalissa. Ei pöllömpää. Kuinkahan mahtavat tottua sitten myöhemmin tavalliseen luokkaan?

Sellainen päivä minulla. Adrenaliinia kehissä.

Ps. Meillä on ollut jo kaksi päivää lämmintä vettä! Kop kop.