Monday, January 7, 2008

Lomailua / Peaceful holiday in Finland


Ihana oli loma Suomessakin. Kaksi viikkoa sujahti juuri sopivalla vauhdilla. Ensimmäisellä viikolla paneuduimme lomasairastamiseen: flunssaa, keuhkoputkentulehdusta ja hieman lisäjännitystä yhden värikalvontulehduksen verran.

Mikä sitten teki lomasta muka niin ihanan? Aikatauluttomuus, nostalgiset maisemat, tutut talot, ihanat ihmiset, Oltermanni ja Lapinjärven hiivaleipä, leppoisat vierailut, tekemättömyys, ystävien remonttien seuraaminen, lasten (itsenäinen) kirmailu talosta toiseen.


Kesämökki Håkanissa pääsimme todellisen nollaamisen makuun. Ulappaa tuijotellessa, kaminaan kuivaa puuta etsiessä, tulevia rannansiilausprojekteja suunnitellessa oli olo kuin kuussa Pariisin arkeen verrattuna. Silloin unohtuivat kännykät, blogit, netit, läksyt ja työt. Grilli valmisti syötävät ja päivän ainoa tehtävä oli valita luettava kirja. Ja päättää, että lämmitetäänkö sauna vai löhötäänkö vain. Hiki laiskan ajatellessa.


Vaan syyttäisin saamattomuudesta tuota valaistustakin. Niin pimeää, että hui. Keskellä kirkainta päivääkin valaisivat Vanhan kaupungin lyhdyt katua. Neljältä olin valmis pyjamaan. Kahdeksalta unelmoin kiihkeästi sängystä.

Niin tuo hämäryys vaan vaikutti, etten "kellekään" saanut soitettua, harvoja tapasin, itseeni keskityin. Nyt vähän harmittaa, aika epäkohteliasta, eilen kotiinkin palattua täällä odotti vino pino joulukortteja vaikka keiltä (kiitos!!!). Jo nyt päätän olla kesälomalla aktiivisempi! Se olkoon uuden vuoden lupaukseni.

6 comments:

  1. Sepä kuulosti oikein lomalta isolla ällällä:) Ja kunhan siitä tokenet taidat kertoa myös Kiinanmatkan kuulumisia? Mukavaa loppuvuotta sinulle ja perheellesi!

    ReplyDelete
  2. No mutta - siellähän ne oli Kiinankin kuulumiset jo eilen postattuna. Blogilista jökki eilen välillä tosi pahasti enkä ainakaan huomannut blogistasi päivitystä... Kivat olivat siis kokemuksesi ja olisit valmis muuttamaan - saas nähdä kuinka käy:)

    ReplyDelete
  3. Tuollaisen loman jalkeen on hyva aloittaa uusi vuosi, uudet kujeetkin ;o) Tupruili kuvien mukaan vahan luntakin? Itse kerkesimme juuri lahtemaan Suomesta ja lapset eivat saaneetkaan muistojensa lisaksi lumikastetta. Eipa haittaa, ehka sitten ensi talvireissulla Suomeen. ;o)
    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi.

    ReplyDelete
  4. Okein hyvä, että maltoitte lomallanne lomailla. Rankkaa se on jatkuva visiteeraaminenkin. AIkatauluttomat hetket ovat tärkeitä arkisen aherruksen keskeyttäjinä.

    ReplyDelete
  5. Vaikuttaa tosiaan siltä että saitte kunnolla lomailtua. Se lienee kuitenkin tärkeintä että oman päänsä saa välillä nollattua. Tekemättömyys on yleensä parasta terapiaa!

    Kiva, kiva, kiva että kuitenkin olet palannut kirjoittelemaan.

    ReplyDelete
  6. Voi mikä onnela tuo teidän Håkan! Totisesti kuullostaa täydelliseltä!

    ReplyDelete