Silittäessäni pyykkejä katselen telkkua. Matkailuohjelmia, seikkailuja eksoottisissa paikoissa, vierailuja erilaisten ihmisten luokse, eläindokumentteja, pyrähdyksiä viidakkoihin tai vuorille. Meillä ei kukaan seuraa mitään tiettyä ohjelmaa, mutta minulle nämä kanavat tuovat mahdollisuuden oppia uutta, kokea eksotiikan huumaa, nähdä kiehtovia tapoja ja tutustua käsittämättömiin rituaaleihin. Voisinpa kuvailla television luovan ihanan harhan läsnäolevasta seurasta yksin puuhastellessani.
Mutta tänään iski ajatus, hui kauhistus! Näkyyköhän nämä kanavat Kiinassa??? Silityspuuhat lopuvat tykkänään jos telkku mykistyy lempiohjelmien osalta. Ja minähän mökkihöperöidyn, jollen pääse vähintään kerran viikossa maailman ympäri! Myös säännöllinen vuorenvalloitus, valtamerisukellus sekä superjooga Intiassa ovat välttämättömiä kropalle.
Tätä naputellessani heräsi toinen ajatus. Jospa aloittaisinkin Kiinassa oman elämäni elämisen, oikeasti? Kuulemman kotiapu on siellä suhteellisen edullista, joten vaihteeksi se voisinkin olla minä joka käy kuntoilemassa läheisillä vuorilla, haistelee eksoottisilla ruokatoreilla ja opiskelee taichitä. Helpottava ajatus. Ehkä sittenkin voin hypätä lentokoneeseen telkun ja pyykkivuoren kupeesta.
Samaa olen kuullut ettei kotiavun hankkiminen Kiinassa ole ainakaan rahasta kiinni. Tietysti sitten toinen asia haluaako muuten. Minä olen niitä pölhöjä (muiden mielestä) joiden olisi liki mahdotonta antaa jonkun vieraan tulla kotiin tekemään meidän kotitöitä. En oikein osaa edes perustella miksi, mutta se tuntuu minusta ihan yhtä vaikealta kuin auton ajaminen - vaikkei se nyt ollenkaan sama asia olekaan.
ReplyDeleteKyllä minäkin tv:tä katselen. Mullakaan ei ole mitään tiettyä ohjelmaa minkä aina katson, mutta kaikenmaailman sisustujuttuja katson, ruokaohjelmia, juttuja missä mennään ympäri Ranskaa ihanissa paikoissa, muotia, antiikkiohjelmia. Tykkään myös paljon ohjelmista joissa kiivaasti keskustellaan jostakin ja itse saan asettua jonkun puolelle;-)
Heippa! Minä olisin oikein mielissäni jos joku kotiapuihminen hävittäisi meidän pyykkiläjät puhtaina kaappeihin, keräisi aamulla vaatteet lattioilta ja selvittäisi keittiön, tietysti tehtyään meille ensin aamiaista. No ei toki ihan näin, mutta kyllä minulle viikottainen siivousapu kelpaisi mainiosti ja jos se Kiinassa kerran on edullista ja jopa antaisi työtä jollekin naiselle, niin miksipä et käyttäisi tätä tilaisuutta hyväksesi. Ehtisit itse tutustuttaa itsesi aivan uusiin ulottuvuuksiin:)..tai nököttäisitte kotiapulaisen kanssa sohvalla maailmanympärysmatkalla:)
ReplyDeleteTAas piti kommentoida...mutta nyt tätä Main kommenttia lukiessani taisin oivaltaa miksi minusta olisi vaikea ottaa kotiin ketään kotiavuksi; minun olisi vaikea luultavasti vetää se raja että tuo ihminen on minulla töissä, minä maksan hänelle, hän tekee minulle rahasta.
ReplyDeleteLuultavasti olisin niitä jotka siivoavat ennen siivoojan tulemista "ettei hänelle tule liikaa hommia" ja sitten istuisin hänen kanssaan soffalla kahvilla "ettei jäisi paha mieli';-)
Noin kärjistettynä.
Kiinalainen kotiapu kuullostaa ihan hyvältä.
ReplyDeleteVAIKKA itse olen kuin Violet, se ei vain mulle sopisi. Samoista syistä. Kahvitteluksi voisi mennä, enkä tykkää, että joku koskee tavaroihini ja laittaa ne vaikka vain aavistuksen eri paikkoihin kuin minä. Joutuisin korjailemaan jälkiä koko ajan. Stressaantuisin.
Ollessani siskoni luona Bangkokissa kylässä kuukauden, yritin tottua hänen apulaisiinsa. Joka aamu sanoin sängystä huomenta, kun paukkasivat sisään vetelemään verhoja auki. Mennessäni altaalle, sanoin allaspalvelijalle aina päivää tai iltaa. Ovivahdille samoin. Se vähän helpotti sitä pöljää tunnetta, kun joku hääri aina jossain, vaikka noin periaatteessa oli yksin kotona.
Viikon päästä, palvelijoitten pomo otti yhteyttä siskooni kertoakseen, että hänen vieraansa huono käytös loukkaa palvelijoita. Oli opittava, että "hyvää" käytöstä oli siis kohdella heitä kuin ilmaa. Tervehtiä ei saanut.
Voi hyvanen aika, ja mina kun teen jo nyt surutyota, etta puolen vuoden kuluttua koittaa arki Vietnamin jaadessa ja Suomeen palatessa, ja kohtaa karu totuus: kotiapuun ei ole enaa varaa. Olisin holmo, jos en nauttisi siita, etta asunto on joka paiva tiptop, vaatteet silitetty, astiat tiskattu, ruoka laitettu, ja mika parasta, lapsi saanut mita lampiminta ja autenttisinta hoitoa! Me olemme taalla siina mielessa erikoinen expat perhe, etta apulaisia on vain yksi, eika useampia. Kyse on myos paikallisten naisten tyollistamisesta, maksamme apulaisille keskipalkkaa huomattavasti suurempaa palkkaa, joten teemme onnelliseksi tn koko perheen, kun meille kyse on kuitenkin suomalaisen paivakodin kuukausimaksun suuruisesta summasta. Toivon todellakin Vilijonkka, etta ehdottomasti otatte kotiapua.
ReplyDeleteKotihengetär kotiin ja Vilijonkka ulos. Galligrafia, taichi yms. odottavat.
ReplyDeleteKiva postaus. Olen miettinyt samoja asioita useastikin ja päätynyt lopulta tekemään itse. Aika lailla samoista syistä kuin Violetkin.
ReplyDeleteIliman muuta kannattaa opetella kotiavun käyttö vaikka se hankalalta alkuun tuntuisikin. Tai sitten on ostettava kasa videoita, joita katsella silitellessä;)
ReplyDeleteAikoinaan oli pakko miettiä ottaisiko kotiapua lähinnä siitä syystä että työllistäisi paikallisen,paineita tuli ympäristöstä.
ReplyDeleteJaakobin painini kävin ja meillä ei ole maailmalla ollessa ollut apulaista,vaikka olen monen mielestä hyvinkin outo. Helpottaisi varmasti elämää monin tavoin mutta toistaiseksi mennään näin.
Ja sitä paitsi, silittäminen on se minunkin ainoa aika,jolloin kerkeän katsomaan tv:ta tahi elokuvia ;). Mutta jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee,kokee ja tuntee.
Täälläkin koti apu on halpaa ja yleistä. Minua pidetään ihan hulluna, kun hoidan kolme lasta itse, mutta nyt olen niin puhki, että harkitsen avun palkkaamista, vaikka mies onkin toista mieltä. Ota apulainen, eihän sitä tarvitse koko viikkoa käyttää, vaikka 3 kertaa viikossa!
ReplyDeleteYstävän sukulaiset asuivat Kiinassa ja opettivat kiinalaisen kotiapulaisen tekemään karjalanpiirakoita. Mahtavat olla oppivaista sakkia siellä.
ReplyDeletePS: Kyllä sun täytyy se apulainen ottaa, se opettaa lapsillesi kiinaa samalla.
ReplyDeleteMinä luulin ennen, etten voisi ottaa ketään kotiini hääräämään. Mutta jos katsotaan faktoja: Pidän ainoastaa salaattien ja keittojen tekemisestä. Kaiken muun saa mieluusti joku muu kokata. En leivo (paitsi tiikerikakkua), joten ihan lasten kannalta olisi kiva jos joku joskus leipoisi heidän kanssaan ja kodissa leijuisi "pullan" tuoksi. Pyykkääminen on ok ja lajittelukin, vaan on minulla haastavampiakin projekteja kuin pöytäliinojen / miehen paitojen silitys. Olen nyt neljä vuotta hoitanut huushollia ja lapsia yksin. Ihan jees, mutten todellakaan laita vastaan jos on mahdollisuus saada apua koulusta hakemiseen, välipalasta huolehtimiseen ja kaikkiin muihinkin koriaskareisiin. Ruokakaupassa käynti on yksi tylsimmistä hommista mitä tiedän, sen luovutan ayille heti ensimmäiseksi. Paikallisena tuo varmasti löytää paremmat aineksetkin kuin meikäläinen. Saapa nähdä riittääkö yksi vai tarvitaanko meillä peräti kaksi hengetärtä, kyllä minussa upseeriainesta löytyy, mutten ole nipo vaikka purkki vinossa olisikin.
ReplyDeleteEttä sellaisia ajatuksia. Kukin tyylillään, jatketaan harjoituksia emännät!
Pistänpä minäkin lusikkani soppaan, vaikka meillä ei olekkaan noin hienoja lusikoita kuin teillä.
ReplyDeleteIlman muuta kannattaa ottaa apua. Annat samalla jollekulle paikalliselle kallisarvoista työtä. Ja itse saat keskittää energiaa muualle kuin silitykseen (tästä varmaan voi lukea rivien välistä että silitys ei todellakaan ole minun juttu).
Meillä on ollut kotiapua useasti: komennuksella, kaksosten synnyttyä, miehen reissuputkilla. Mulla ei ole ylimääräisen avun kanssa mitään ongelmia: kaikki otetaan ilolla vastaan. Saattaa tietysti riippua myös lapsimäärästä - sen kasvettua kolmeen ei ole ollut mitään kynnystä ottaa apua huusholliin, kun kaikki työ kasvaa eksponentaalisesti mitä enemmän päitä talossa. Toisaalta yritän ymmärtää niitäkin jotka eivät ulkopuolisisia huusholliinsa halua, vaikka mietityttää onko kyse ylpeydestä (en tarvitse muita), kontrollista (kukaan muu ei tee niin hyvin kuin itse) vai luottamuksen puutteesta?
Muistan, että komennuksella sain ystävältä kuulla olevani tietyissä piireissä kateuden ja ilkeiden puheiden kohde kun meillä oli au pair. Se ei tuntunut mukavalta. Minä halusin kuitenkin elämältä muutakin kuin kotona olemista 24h kun mieskin reissasi paljon.
Tulipas pitkä tarina. Itse voisin jaaritella aiheesta vaikka kuinka..
Näistä kommenteista näkee, että valitettavasti taito pitää kotiapulaista on hävinnyt Suomesta. Apulaisen palkkaaminen on häpeällistä riistoa - nin opetettiin vielä 90-luvulla.
ReplyDeleteVilijonkan tyttärien iso-isoäiti Kaarinan kodissa Raahessa 1900-luvun alkupuolella oli kolme apulaista, keittäjä, sisäpiika ja renki Juntunen. Oli kuulemma ihanaa herätä talviaamuna kun piika tuli sytyttämään kaakeliuuniin tulen ja sai vielä hetken loikoa sängyssä ja kuunnella liekkien kohinaa.
1940-luvulta löytyy kotiarkistosta kotisisarelle tehty kirjallinen päiväohjelma. Kesämökin päiväkirjassa on muutama ylistävä maininta "neidin" - joksi häntä silloin puhuteltiin - ahkeruudesta ja taidoista.
Palkkaa vaan Vilijonkka kotiisi apulainen heti kun voit. Apulainen ei ole ystävä tai kaveri vaan henkilö, joka tekee hänelle määrätyt kotityöt ja hän saa siitä palkan. On hyvä olla ystävällinen ja positiivinen, mutta täytyy tietää jämäkästi, mitä pitää tehdä ja minkä tasoinen lopputuloksen pitää olla - ja sen suhteen on oltava johdonmukainen. Kaikkien perheenjäsenten on arvostettava tehtyä työtä ja aiheesta sanottu kiitos ja kehuminen saa ihmeitä aikaan.
Emäntien turinoiden joukkoon oli yksi herrakin uskaltautunut. Tervetuloa kommentoimaan Matti uudestaankin!
ReplyDeleteNiin, kovin olivat asiat toisin Suomessa 50 vuotta sitten, saati 100.
Laita vaan mailia mulle osoitteeseen:
ReplyDeletepinjagloria@gmail.com
Mielelläni vastaan sinulle!