Perheessä on lusikkaongelma. Lusikoita on, monta, joka lähtöön sekä joka makuun. On Ainoa, Suomea, Ruusua, Tähkää, Käpyä, Jotain Chippendalea. Mutta välipalajugurttien syömiseen rauhoittuminen vaatii muutaman juoksun, aina äiti kattaa väärin, eikä se koskaan muista. Joku ei pidä Ainon reunoista, toinen haluaa ehdottomasti Sen Ruusun jossa lukee Kaarina ja Alva, kolmas ei varsinaisesti ole varma halustaan, mutta jotain täytyy säätää, kyläilevä lapsi luulee kyseessä olevan kiva lusikanvaihtoleikki.
Tätä perheenisän kummilusikkaa kohtaa, aina, jyrkkä vastustus, syrjinnäksi luokiteltava käytös. Se on kuulemman ruma, röpelöinen ja lisäksi liian syvä.
Lasten suuhun sopivia soppalusikoita on kertynyt useita. Niitä ovat rakkaat ihmiset lahjoittaneet lapsille, alin ajautunut vahingossa kahvilasta mukaan ja kanalusikka äidin lapsuudesta. Mutta, joka aamu muistaa kuopus kinuta ja ulista kesken esikoisen aamumurojen: "Muumilusikka, minäää." ja päätyy odottamaan lusikan vapautumista mieluummin kuin kelpuuttaisi jonkin muun aterimen.
Aistittavissa on häivähdys valoa käytävän päässä. Muutaman kerran, nämä kuopuksen kummilusikat kattaessani on ruokailu alkanut ns. normaalisti, ilman kiukunpurkauksia ja aerobisia hyppelyjä. Tämä äiti ei vaan ymmärrä mikä tekee nämä muita paremmiksi!
Varsinaisia nykypäivän hyvinvointilasten kotkotuksia ja vanhempien lepsuilua. Se on loppu nyt, eh?
Kateellisena ihailen lusikoitasi. Meillä käydään samaa taistelua, tosin yleensä ihan "perus" lasten lusikoiden kanssa. Kaikki ovat eri paria. On muumia, kissaa, koiraa, värillistä, jne. Ja aina äiti tai isä löytää juuri sen väärän. Erehdyin ostamaan tytöille juomalasit, joissa on disneyn prinsessoja. Nyt on aina väärä prinsessa väärän prinsessan edessä :) Voi, tätä elämisen vaikeutta!
ReplyDeleteIhana kokoelma, jos ei tuosta löydä sopivaa, niin ei sitten mistään.
ReplyDeleteYmmärrän hyvin tämän "ongelman", meitä on kolme ja kaikilla omat suosikkilusikat. Lapsi valitsee vain hopeaa, minä vanhoja epämääräisesti muotoutuneita ja mies tehdasvalmisteista terästä, jossa ei mikään rösötä.
Hilpeä postaus!
Heeh, meillä on ihan sama juttu! Vaikkei meillä olekkaan noin hienoja lusikoita kuin teillä!
ReplyDeleteNiin- KIITOS tästä hienosta blogistasi, sinulla on erittäin kauniita kuvia!
T: Kahden äiti keski-suomesta
Hei kohtalotoverit, hauskaa kuulla, ettemme ole ainoita "epäonnistuneita".
ReplyDeleteHieno kokoelma on!
ReplyDeleteMeillä on sama show,josta opetellaan nyt pois,tiukasti ja hellästi.
Vastavierailulla. :)
ReplyDeleteHämärästi muistan tämän nimisessä blogissa joskus käyneeni mutta nyt laitoin muistiin ja palaan vielä lukemaan tarkemmin. :)
Kauniita lusikoita! Muutenkin ihania kuvia :)
ReplyDeleteOlen samanlainen kuin lapsesi. Minulla on kokoelma matkamuistolusikoita. Tuntuuko tänään Tampereelta vaiko Deutschlandilta. Onko tylsää laittaa muumimukiin muumilusikka. Joinakin päivinä on ihan pakko löytää Finnair-lusikka.
ReplyDeleteKehtaankohan edes tunnustaa, että valtaosa meidän käyttölusikoistamme on Finnair-, SAS-, Lufthansa- tai Eurostar-merkkisiä. Eikä niitä kait laillisesti saa ostaa mistään... Hups, kun sattuikin tippumaan sinne käsveskaan lentokoneessa tai junassa. Hyi meitä! Pikkumiehelle on aivan sama, minkä merkkisen lentsikkalusikan saa, mutta veitsistä on tarkempi, ts. jos sellainen puuttuu hänen kattauksestaan, niin asiasta huomautetaan kuuluvalla äänellä.
ReplyDeleteRomanticat on kauniita, ymmärtää kuopuksesi hyvän päälle:) Minulla on aterinsarja niitä ja tykkään tosi paljon. Tosin käsintiskaaminen hiukan himmentää iloa, mutta toisaalta silloin säästyy kiillottelulta...
ReplyDeleteInkivääri, ai Romantica on nimi, kiitos paljon!
ReplyDelete