Olen pohtinut kauneuden merkitystä elämässäni. Merkitys on suuri, paljon merkittävämpi esimerkiksi kuin käytännöllisyys tai herkullisuus. Syntyi lista kauniiksi mieltämistäni asioista:
-maalattu pinta
-luonnon materiaalit
-kultaista leikkausta noudattavat kuvat ja esineet
-heinäsirkan jalka
-orkesterisoittimet
-mieheni ja lasteni silmät
-lapsen iho
-baletti
-kynttilän valo
-vanhat hirsitalot
-Loirin laakson linnat..
Ja mitä pidemmälle listaa kirjoitin sitä romanttisemmaksi se muuttui. Ja sen kaihoisammaksi mielialani vaihtui. Varsinaista itseni kiusaamista!
Mä olen kanssa huomannut muuttuneeni yhä visuaalisemmaksi,mitä vanhemmaksi tulen.Miten joku kaunis asia voikaan tuoda niin paljon hyvää mieltä!Hyvästä musiikista puhumattakaan...Mulle on purassu hirmuinen jazz-kärpänen :).Aivan ihana tuo lihava kissa tuossa kuvassa ;).Mukavaa päivää ystäväni :D !
ReplyDeleteTämä oli kivaa luettavaa! Erittäin kaunista kuvaa myös minun silmääni, kiitos.
ReplyDeleteKaikki kelpaa hyvin omallekin kauneuslistalle, paitsi just nyt en muista millainen on heinäsirkan jalka. Baletista olen alkanut olla myös toista mieltä mitä kauneuteen tulee, lapsen balettikoulun näytöksessä oli myös jotain kliseisen luontaantyötävää...mutta se olikin Tampereella se, pieni junttilisä. Nallen korvia ja räikeitä huiveja....kirvelivät silmääni kun yläotsikkona oli baletti.
Mutta ehdottomasti, jos menettäisin näkökykyni menettäisin elämän.
Sanna, se on aito suomalainen maatiaiskissa Kaino, joka asuu Porvoossa. Sillä on vähän sellaista paino-ongelmaa... Jazz odottaa vielä mun heräämistä, mutta muuten kuunnellaan iltasella sohvalla paljonkin. Lasten mentyä nukkumaan istutaan sohvalla, kitataan kannutolkulla teetä ja dj-mies laittaa milloin Sibbeä milloin dixietä. Mutta teekannunkin on oltava kaunis ja kuppien kanssa, sävy sävyyn!
ReplyDeleteLiivia, sitä ihmettelen minäkin kun monesti lapsille suunnatut jutut ovat hurjan räikeitä ja mauttomia. Ammutaan yli. Meidänkin tyttöjen tämän vuoden balettishown asut olivat oikein aitokiinalaiseen tapaan neonvärisiä ja keinokuituisia virityksiä. Pettyivät sekä vanhemmat että laspet, kun viime vuonna oli kaikki todella herkän kaunista ja laadukasta. Joo, ei minuakaan korinpunonta oikein kiinnostaisi. Heinäsirkan jalka on aivan ihana, sellainen sydänketju ja päässä tassuna suuri sydän ja lopuksi pieni kynsi.
Kauneus on tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä, näin väitän! Kukapa nyt voisi olla onnellinen jos elää koko elämänsä jossakin karmeassa betonikolossissa, eikä kauneutta näy missään? Minulle on erityisen tärkeää että kodissa on kauniita juttuja ja että myös ulkona on kaunista! Listallasi kolahti erityisesti luonnonmateriaalit ja vanhat hirsitalot! Viimeaikoina olen oikein janonnut harmaantuneita hirsirakennuksia, ovia ja ikkunoita niissä ja sitä pelkkää harmaansävyistä pintaa. Tosin vaatteissa ensisijalle asetan materiaalin, sitten käytännöllisyyden ja vasta sitten kauneuden; värin ja mallin... taikka oikeastaan samanarvoisina ne nivoutuvat usein toisiinsa.
ReplyDeleteIhana tuo paksu kissa! :)
Ihana lista, täytyykin kokeilla samaa ja katsoa mitä sieltä omasta löytyy.
ReplyDeleteOvi on kaunis.
Kuvat on kuin tuosta listasta, tosi kaunista. Tekee mieli silittää kissaa, turkin melkein tuntee.
ReplyDeleteLuonnonmateriaalit tuntuu aina oikeilta, niistä tulee heti sellainen olo, että ne kestää, vaikka kuluisivatkin.
Komppaan listaasi!
ReplyDeleteMielipuuhaani on katsella lasteni kasvoja. Erityisesti keskimmäisen kaunista kuultavaa ihoa, jossa on siellä täällä pieniä kullanvärisiä pisamia..
Ja heinäsirkka! Juuri tänä aamuna katselin sisäpihalla pensaassa kiipeilevää sirkkaa. Miten se hilasi hoikilla säärillään itseään ylös vartta.
mina olen tehnyt listoja paassa mita kaikkea kaunista ehdin nahda suomessa parin viikon paasta. vaan nyt on se samperin tuhkavuori.
ReplyDeleteminulle tulee aina valilla ikava peruskalliota! kaipaan sita milta kallio nayttaa ja tuntuu suomessa. ymmarratko? tahan liittyy myos sammal. sammal ja kallio.
Olen iloinen, että nuoruuden järkkymättömän graafisuuden, linjakkuuden ja yksinkertaisuuden jälkeen on kauneuden käsitteeni laajentunut röyhelön ja romantiikankin suuntaan...voi noitakin vaaleanpunasävyisiä kuviasi!
ReplyDeleteIhan on pakko kommentoida kissamaista kauneutta keskimmäisessä kuvassa. Olin tuolilta pudota sillä kuvassa on eittämättä minun oma kissani. Tiedän ettei voi olla, mutta on vaikea uskoa, niin täsmälleen samanlainen asento, palloimainen ruumiin rakenne ja väriläiskät selässä. Huisaa.
ReplyDeleteSamalla kiitän blogistasi joka on viihdyttänyt minua jo vuoden ihanilla kuvillaan.
Thilda, sitä minä olen täällä miettinyt paljonki, että millainen on ihmisen sielunmaisema, joka on koko ikänsä ollut vain ja ainoastaan esim. täällä Betonipekingissä. On näet aika karua. Vai voiko siihe yksinkertaisesti tottua jollei muusta tiedä?
ReplyDeletePikkujutut, ovi Porvoosta Kirkontörmältä... Listoja tekemään, se on hauskaa ja paljastavaa!
Himalainen, luonnonmateriaalien ja keinokuitujen, muovin, kipsilevyn yms. suuri ero onkin juuri kulumistavassa. Luonnonmateriaaleissa kuluminen on mielestäni kaunista ja korjattavissa, noissa toisissa rumaa ja peruuttamatonta.
Merja, kiva kun löytyi toinenin heinäsirkkojen ystävä!
Aurinko, sammal ja kallio, oih, kyllä ymmärrän. Meidän Porvoon talo on rakennettu suoraan kalliolle ja se onkin ihanan tukeva.
Eilen tänään huomenna, mit vanhemmaksi tulen sen romanttisemmasta pidän. Ja juuri tuo oven roosa on ihan lempivärejäni, oranssin , mustan, harmaan ja valkoisen rinnalla!
Anna, hassua, sillä tuo kissa kuuluu eräälle pienelle Anna-tytölle! Kiva jos olet viihtynyt seurassani, kiitos kommentista!