Shun Yin kadut ovat suoria ja leveitä. Niihin on maalattu paksulla valkoisella viivat jalankulkukäytävien merkiksi. Keskimäärin autoilla pikemminkin körryytellään kuin kaahataan. Mutta kaikkea katutuliikkumista yhdistää arvaamattomuus. Väki kulkee kuin autiomaassa sen kummemmin sivuille katsomatta, vilkkua ei käytetä, mikä tahansa auto tai pyöräilijä saattaa kuin hetken mielijohteesta humpsahtaa eteesi.
Nyt myös meidän perhe voi kokea suurta yhteenkuuluvuutta muiden liikkujoiden kanssa, sillä kuopus on alkanut pyöräillä. Suurella 5,5 ikävuoden innolla ja ajattelemattomuudella hän on näillä kaduilla kuin kala vedessä! Vajaan kahden kilometrin koulumatkaan mahtuu kaksi suurta risteystä, monta ohitettavaa työmatkalaista, kymmeniä meidät ohittavaa autoa ja ainakin kaksikymmentä "Varo!", "Katso eteenpäin!", "Jarruta, paina jalalla, muistatko miten jarrutetaan?????" -huutoa. Ensimmäisen pyöräillyn koulumatkan kuluessa hän kaatui kuitenkin vain kahdesti eikä törmännyt suureen kiviesteeseen kuin kerran. Ja matka jatkui suunpielet korvissa ja minulla sydän sykkien. Tuo lapsi on ehdottomasti perheen rämäpää. Huh.
Ensimmäinen kuva on kuin jostain elokuvasta! Taidetta.
ReplyDeleteVoih, mä en enää tiedä mitä teen lapsen pyöräilemisen kanssa. Hällä on vieläkin apupyörät, laitettiin takaisin, kun hän ei muuten olisi koskenut koko pyörään. Ja nyt ei koske apupyörälliseenkään, kun muut jo ilkkuvat.
Potkulaudalla vain vetelisi.
Oppiikohan tuo koskaan pyöräilemään. Ja siksi en itsekkään pääse pyörällä mihinkään....
Oi, miten kauniita kuvia! Muistan niin kuopuksenne "rämäpäisyyden" jo Pariisin ajoiltanne. :)
ReplyDeleteMeidänkin pieni mies oppi pyöräilemään noin saman ikäisenä. Liivialle, oletteko kokeilleet sellaista potkuttelupyörää / ottaa pyörästä polkimet kokonaan vähäksi aikaa pois? Poikamme PELKÄSI pitkään pyörällä ajoa, sekä apupyörillä että ilman, kunnes keksimme ostaa (polkimia ei harmillisesti saanut irti) sellaisen "like-a-biken". Sellaista voi hyvin käyttää 7-9-vuotiaskin, eikä varmasti kaverit naura, kun on niin makeen näköinen. Mutta siis ilman polkimia oppii fillarointiin tarvittavan tasapainon tosi hyvin. Poikamme potkutteli puolisen vuotta ja kun sitten eräänä päivänä laitoimme polkimet paikoilleen, lähti saman tien itsevarmasti pyöräilemään.
Liivia, kiitos kauniista sanoista. Meidän kaksi vanhempaa tyttöä ovat olleet tosi varovaisia ja kaikkia naapurinpoikia huomattavasti hitaammin pyöräilemään oppivia. Jotenkin tytöt eivät ole tuntuneet olleen edes niin kiinnostuneita. Mutta jos lapsi on jo oivaltanut tasapainottelun potkulaudalla on hän jo lähellä. Meidän kuopus muuten oppi tuon pyöräilyn viime viikonloppuna koska sai suuremman polkupyörän. Jotenkin sillä apupyöräisellä matalla olikin yllättäen ollut vaikeampaa se tasapainoilu. Mutta kuten totesin on hän aika rämäpäinen.
ReplyDeleteKaisa, nyt muistankin, näin niitä potkuttelupyöriä minäkin Pariisin kaduilla ja ihastelin niiden nerokkuutta. Ja tavallisesta pyörästähän sellaisen saa tosiaan aikaiseksi kun poistaa vain polkimet, jos onnistuu.
ReplyDeleteKiitos vinkeistä.
ReplyDeletePyörä on nyt reippaasti alimittainen ja toivonkin, että koska jalat ylttävät maahan, homma saisi helpotusta. Mutta kun tuo ei suostu koskemaan koko vehkeesen. Täytyy kai mennä mummulaan harjoittelemaan, siellä kun ei ole tutut lapset vieressä nauramassa. Kun nyt ensin suostuisi polkemaan sen pyörän sinne...
Voi tuota intoa ja hymyä! Kyllä varmasti hiki nousee ohimoille kun koittaa pysyä tahdissa, iiik, meno on kuin varpusen pyrähtely varmaankin. Tuo katukuva on hyvin seesteinen, upea maisema.
ReplyDeleteTodella hieno tuo ylin kuva! Minäkin olin lapsena rämäpäinen, aina polvet rupea täynnä pyöräilyonnettomuuksista. Mutta se oli tietenkin maalla, jossa ei ollut niin vaaraa liikenteestä.
ReplyDeleteLiivia, juu, mummolaan pyöräilypakolaisiksi!
ReplyDeleteParolan asema, hiki on tosiaan tytöllä pinnassa, sillä sellaista rauhallista rullaava kulkua hän ei vielä tunne, vaan koko matka on ajettava täysillä polkien! Siksipä minä yritän aina välillä saada jarruttamaankin.
Maiku, minunkin polvet ovat arpia täynnä. Muistankin kaksi oikein mehevää pyörällä kaatumista. Ihmettelen kuinka kaksi vanhempaa lastani ovat säästyneet arvilta, ei kummallakaan missään ainuttakaan. Lienevätkö pumpulissa kasvaneet!
Ihania keväisiä kuvia tuolla yhdessä postauksessa kukista! Nythän pääsette sitten yhdessä pyöreretkelle vaikka hutongkierrokselle. ;) Onnea kuopukselle uudesta vapaudesta...
ReplyDelete(Täällä kommentoitiin erään kuumeisen pienen pojan taholta, että "hei äiti noi on ne tytöt" ja "tuolla on mun koti".)
Hei miten tossa pyörällä käännytään vasemmalle, jos vastaan tulee yhtä iso porukka ihmisiä? Kyllä mä suoraan eteenpäin ehkä osaisin ajaa ja oikeallekin kääntyä mutta vasemmalle...??
ReplyDeleteMimosa, vai hutonkikierrokselle tuon hurjastelijan kanssa, ehei! Ja koiriakin pelkää kuin ruttoa. Pidän hutokikierrokset ihan omina herkkupaloinani jatkossakin! Kuopus pysyykööt valtateillä. Terveisiä pikkumiehelle, ja isollekin!
ReplyDeleteAllu, ryhmityt hissukseen siihen vastaantulevien kaistalle, et väistä ketään vaan jatkat rauhallisesti ja määrätietoisesti kohti määränpäätäsi. Ja välissä kannattaa tehdä jokin yllättävä mutka, ihan huvin vuoksi, niin on hauskempaa ja tunnet olevasi paikallinen.