Flowers of Eden -jewellery

Tämä muuttotouhu on ihanaa, aidosti olen innoissani. Saa käydä komeroita läpi, löytää unohtuneita aarteita ja tavaroita siirrellessä mieleen tulvahtaa muistoja toisensa perään. Onneksi pääasiassa mukavia muistoja.

Tyhjennysprojekti jatkuu, Huutokauppa nro. 2 alkaa. Oletteko valmiita? Tarjolla aitoja pariisilaiskoruja, valmistusvuosi 2006 -07, materiaalit thaisilkkiä, vanhaa pitsiä ja sisällä kierrätysmuovia kovikkeena.

Uniikkeja, kevyitä, pestäviä, pituus säädettävissä, ennennäkemättömiä, suomalaista taidekäsityölaatua. Kaulaan somistukseksi, miksei vaikka hiuksiinkin, kaunistukseksi kuitenkin. Korusarja FLOWERS OF EDEN.









Mikäli kiinnostaa, sähköposti kulkee, posti toimittaa perille.

Onnistunut adoptio / Moving to a new family

Kaikilla kasveilla alkaa olla osoitelaput valmiina, loistavasti onnistunut "huutokauppa". Onneksi lähistöllä asuu paljon hyvänpäälle ymmärtäviä suomalaisia!


Tänään isompi palmu ja laakeripuu sekä orkideat köröttelivät halki 17. kaupunginosan. Matkalla pysähtyivät katsastamaan entisen kotikatunsa soffaliikkeen näyteikkunaa, ja huokaisivat syvään: "Tuollaisen rinnalle kun joskus vielä pääsisi kasvamaan."
Vaan eipä tienneet puskat kohdannesta onnestaan, sillä elämänlaatu parani nytkin varmasti; kolmannen kerroksen sijaan pääsivät viidennen kerroksen uskomattomaan valoon ja maisemaan.

Pusit ja halit kasvikullat.

Havahtuminen / Yes, I do watch the TV

Paljastus.
Silittäessäni pyykkejä katselen telkkua. Matkailuohjelmia, seikkailuja eksoottisissa paikoissa, vierailuja erilaisten ihmisten luokse, eläindokumentteja, pyrähdyksiä viidakkoihin tai vuorille. Meillä ei kukaan seuraa mitään tiettyä ohjelmaa, mutta minulle nämä kanavat tuovat mahdollisuuden oppia uutta, kokea eksotiikan huumaa, nähdä kiehtovia tapoja ja tutustua käsittämättömiin rituaaleihin. Voisinpa kuvailla television luovan ihanan harhan läsnäolevasta seurasta yksin puuhastellessani.










Mutta tänään iski ajatus, hui kauhistus! Näkyyköhän nämä kanavat Kiinassa??? Silityspuuhat lopuvat tykkänään jos telkku mykistyy lempiohjelmien osalta. Ja minähän mökkihöperöidyn, jollen pääse vähintään kerran viikossa maailman ympäri! Myös säännöllinen vuorenvalloitus, valtamerisukellus sekä superjooga Intiassa ovat välttämättömiä kropalle.

Tätä naputellessani heräsi toinen ajatus. Jospa aloittaisinkin Kiinassa oman elämäni elämisen, oikeasti? Kuulemman kotiapu on siellä suhteellisen edullista, joten vaihteeksi se voisinkin olla minä joka käy kuntoilemassa läheisillä vuorilla, haistelee eksoottisilla ruokatoreilla ja opiskelee taichitä. Helpottava ajatus. Ehkä sittenkin voin hypätä lentokoneeseen telkun ja pyykkivuoren kupeesta.

Turhamaisuuden huippu / Which to choose?

Onkohan tällaista keillään muilla...jännittää etukäteen jo ennen kattamista, että meneeköhän hyvin...harmittaa ruoan jäähtyminen...hävettää kun vieraidenkin läsnäollessa...on tämäkin hölmöä sielujen taistoa.


Perheessä on lusikkaongelma. Lusikoita on, monta, joka lähtöön sekä joka makuun. On Ainoa, Suomea, Ruusua, Tähkää, Käpyä, Jotain Chippendalea. Mutta välipalajugurttien syömiseen rauhoittuminen vaatii muutaman juoksun, aina äiti kattaa väärin, eikä se koskaan muista. Joku ei pidä Ainon reunoista, toinen haluaa ehdottomasti Sen Ruusun jossa lukee Kaarina ja Alva, kolmas ei varsinaisesti ole varma halustaan, mutta jotain täytyy säätää, kyläilevä lapsi luulee kyseessä olevan kiva lusikanvaihtoleikki.


Tätä perheenisän kummilusikkaa kohtaa, aina, jyrkkä vastustus, syrjinnäksi luokiteltava käytös. Se on kuulemman ruma, röpelöinen ja lisäksi liian syvä.


Lasten suuhun sopivia soppalusikoita on kertynyt useita. Niitä ovat rakkaat ihmiset lahjoittaneet lapsille, alin ajautunut vahingossa kahvilasta mukaan ja kanalusikka äidin lapsuudesta. Mutta, joka aamu muistaa kuopus kinuta ja ulista kesken esikoisen aamumurojen: "Muumilusikka, minäää." ja päätyy odottamaan lusikan vapautumista mieluummin kuin kelpuuttaisi jonkin muun aterimen.


Aistittavissa on häivähdys valoa käytävän päässä. Muutaman kerran, nämä kuopuksen kummilusikat kattaessani on ruokailu alkanut ns. normaalisti, ilman kiukunpurkauksia ja aerobisia hyppelyjä. Tämä äiti ei vaan ymmärrä mikä tekee nämä muita paremmiksi!

Varsinaisia nykypäivän hyvinvointilasten kotkotuksia ja vanhempien lepsuilua. Se on loppu nyt, eh?

Aurinkoista laihtumista / Flowers for adoption!

Ihastuttava talvipäivä, luontoäiti hellittelee ja perheenjäsenetkin ovat hyvällä mielellä. Riippapelakuut puskevat uutta elämää kohti orastavaa kevätaurinkoa. Mitään mahdollisuuksia mököttämiseen ei anneta!


Sisästäni puskee tarve uudistuksen. Kunpa muutto olisi jo tänään, jotain on saatava tehdä asian edistämiseksi, nyt! Painelin äsken yläkerran ovelle ja sain kuin sainkin kierrätettyä suurimman osan pelakuista. Siellä pieni vauva sai uutta ihailtavaa - äiti lisää hoidettavaa.


Mutta vielä jäivät suuret ja terhakkaat anopinkielet ilman uutta kotia.


Huhuu pariisinsuomalaiset ystäväni! Tässä olisi lisäksi kaksi tuijaa yhden matalan kukkalaitoksen keralla, kenellä olisi sopivan varjoinen parveke? Jos en tästä mediasta adoptioperhettä löydä, lykkään kasvit kadulle, todistetusti sieltä ne katoavat vikkelään.

Eilen tarkkailin itseäni peilistä, punnitsin, kauhistuin, sillä totesin painavani saman verran kuin viidennellä kuulla raskaana. Mielessäni käväisi hölmö ajatus laihdutusblogista, mutta tyrmäsin sen oitis. Sen sijaan ylpeydellä voin kertoa irtaimistomme kevenneen kymmenen kiloa tämän päivän aikana. Tehokasta laihduttamista! Tämä blogi saa tämän postauksen verran olla omistettu tehokkaalle keventymiselle.

Makuelämyksiä / New local tastes. Njam.

Meidän leipomon ikkunassa piparkakku-ukot ovat kutsuneet jo pidemmän aikaa. Lapset houkuttelivat sortumaan, isojahan nuo, mutta tyyriitä mielestäni, 1,2 euroa ukolta. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tytöt nakertelivat moiset jälkiruoaksi.

"Hyvää!"
"Ei maistu piparkakulta. Voisimmeko saada tällaiset huomennakin?"
"Tykkään!"

Pohjolan piparkakkuja eivät muistuttaneet kuin ulkonäöltä, mutta kyllä nämä fransmannit herkullisia keksejä osaavat valmistaa!

Rakkaat

Tässä ovat Nallukka ja Varanallukka. Jossain vaiheessa me vanhemmat emme tosin tienneet kumpi oli kumpi. Heitä on rakastettu, korvasaumalla hierottu ylähuulta, etsitty pitkin kaupunkia, tunnistettu korvakuulolta, keitetty säännöllisin väliajoin kattilassa, riepotettu, armahdettu vanhemmiten, nyt jo museoitu.


Rakkaita edelleen, erottamattomat nuo kolme, Nallukka, Varanallukka ja tyttö. Huolellisesti pakkaamme ne sitten muuttokuormaan, ehkä peräti käsimatkapakaasiin. Ettei maailma romahda.

Vaude sanoi Vilijonkka aamusella / What a street finding, again!

Tämä alkaa mennä jo komiikan puolelle! Elämäntapa häiritsee lasten kouluun pääsyä, mies pakotetaan bodaamaan heti aamusta ja materialistin yllättänyt onnenhuuma jatkuu pitkälle aamupäivään.


Mutta tilanteen sattuessa kohdalle on toimittava. Emme päässeet aamulla kotikatua pidemmälle, kun siinä tuo seisoi, toisen plataanin jälkeen kuin vartioiden suurta lastulevykasaa. Jossain oli taas remontoitu ja karsittu. Kaikki neljä tyttöä huokaisivat ja ihastuivat harmaaseen sievään kirjoituspöytään. Pikainen soitto vielä kotona olevalle miehelle, joka kiltisti myhäillen tuli kantamaan aarteen kotiimme tien toiselle puolelle.

Eihän täältä Pariisista pois voi muuttaa, niin paljon hyvää jää dyykkaamatta! Toisaalta, kovin pitkään emme enää tällä menolla tähän kotiin mahdu. Oikeastaan, alkaa olla tosi ahdasta jo nykyisellään. Yhteenvetona voin kuitenkin todeta, että mukavan viikonlopun jälkeen uusi viikko alkoi suorastaan loistavasti.

Rentoa menoa / Weekends are for relaxing!

Arki taas huomenna. Itse arkipäivistä pidän, mutta aamut jaksavat toisensa perään rasittaa ja harmittaa. Jälleen kantautuu korviini pelkkää jankutustani: " Tulkaas aamiaiselle. Tulepa nyt. Heeei, nyt ei ole aikaa leikkiin... Sitten pesulle ja pukemaan. Siitä otat nyt ne vaatteet kun löydät etkä rupea unelmoimaan. Ihan totta, älä ala nyt leikkiä vaan hyppää housuihin. Ja sitten..."

Jo perjantaina ilmoitin tytöille, etten lauantaina puutu heidän toimiin mitenkään koko aamuna. Viikonloput ovat rentoutumista varten, eikö? Tässä tilannekatsaus, missä mennään lauantaina kahdelta iltapäivällä.


Kuopus on pukeutunut isosiskon juhlamekkoon ja asettunut leikkeineen vakiopaikalleen, käytävän välikköön. Hiukset harittavat, pikkarit puuttuvat, mutta leikki sujuu ja pulpatus käy.


Keskimmäinen leikki viidettä tuntia putkeen paperinukeilla, papupata porisee, tässä hetkessä ei mitään muuta maailmaa ole olemassakaan kuin keijut ja merenneidot. Yöpaita päällä, hiukset harjaamatta, edellisen aamun aamupesu riitänee täksikin päiväksi... Voi tuota seikkailijaa!


Esikoinen ja yökyläillyt ystävätär ovat myös täydessä vauhdissa, omin tavoin. Hurmaavat yhdeksänvuotiaat! Valmistivat kaikille munakkaat aamiaiseksi, kattoivat ja laittoivat lounaan, nyt askarrellaan sormiteatterinäyttämöjä yllätykseksi pienemmille.

Ulkoilemaan ei päästy koko päivänä, kunhan olla möllötettiin. Huolestuneille isovanhemmille kuitenkin tiedoksi, että tänään sunnuntaina olimmekin lähes viisi tuntia puistossa, rullaluisteltiin ja leikittiin, juostiin ja tavattiin tuttuja.

Kerrassaan ihana viikonloppu. Ihme tapahtui, viikonloppu oli rentouttava! Näyttää olevan omasta asenteesta kiinni, sen sain huomata. Viiden yön kuluttua saan taas ilmoittaa lapsille, etten huolehdi seuraavasta aamusta!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Uusia perheenjäseniä / New family members

Ihmeellisiin paikkoihin sitä ihminen eksyykin, kuten tänään sattui. Viaton ja varsin houkutteleva puutarhavälinekauppa kutsui minut sisään. Romanttisia puutarhurin lierihattuja ja työkaluesiliinoja, hienoja peltisiä kukkaruukkuja, keskellä kaunis vanha portaikko yläkertaan...


Uskomatonta, huomaan olevani ostoksilla eläintieteellisessä museossa. Hmm, puuttuuko olohuoneestani täytetty hevonen, sopisiko kenkähyllyn viereen pieni tiikerinpoikanen? Tuosta sellaisen saisi, 3800 euroa. Sali toisensa perään eläimiä raameissa, jalustoilla seisomassa, istumassa, hiljaa.


Rauhallista kuin museossa, mutta hymyilevät vahdit ovatkin palvelevia myyjiä. Harvemmin mietin, ihan rehellinen ollakseni, erilaisia etiikoita. Vaan nyt kyllä ihmettelin, miten tämä kaikki, juoksevasta elefantinpoikasesta siipiään levitteleviin papukaijoihin on mahdollista.


Mutta enpä päässyt tyhjin käsin ulos tuostakaan putiikista. Kaksi tulitikunkokoista uutta perheenjäsentä, Koppa ja Kuori, muuttavat meille. Myönnän, jokin taiteellinen taka-ajatus toki on, mutta Kopalla ja Kuorella on myös tehtävä: totuttaa perhe kuusijalkaisiin ystäviin, jotenkin oletan tulevaisuudessa tapaavani moisia enemmänkin.

Beijing, here we come!

Salaperäisten valintojen ja päätösten lukko avautui eilen!
Olo on helpottunut.

Näin viime yönä unen:

Lähdin välittömästi uutisen kuultuani Suomeen lomalle. Olin raskaana ja käväisin ohi mennessäni synnytyssairaalassa. Kuin lennosta synnytin seitsämän (7!) vauvaa. Plup, plup, plup ne putkahtelivat maailmaan. Yksi oli muita pienempi, vain kämmenen kokoinen, meni heti kananlihalle, käärin sen harsovaippaan ja tiesin sen kuolevan pian. Kaikki seitsämän sijoitettiin yhteen happikaappiin ja ryhdyin mielessäni miettimään lentoa takaisin kotiin Pariisiin. Lääkärin ilmoittaessa vauvojen tarvitsevan hoitoa kyseisessä sairaalassa jopa kesään saakka sai minut pois tolaltani: "Eihän se käy, me asumme Pariisissa ja pian muutamme Pekingiin. Emme me tänne voi jäädä..." Tunsin voimattomuutta ja tilanteen hallitsemattomuutta. Kuinka saisin lääkärin pään käännytettyä? Mitä muu perhe, tytöt ja mies, tuumaavat?

Luojan kiitos, se oli unta vain. Fiilikset ovat toki sekavat, mutta sentään liutaa keskosia ei ole luvassa. Muutollemme ei esteitä pitäisi olla.


Peking, täältä tullaan.
Jos joku meinasi vielä tulla kyläilemään Pariisiin niin vikkelästi vaan ostamaan matkalippuja! Lähtölaskenta on täällä alkanut ja muutto häämöttää noin kuukauden kuluttua.

Löytöraportti / Report of my street findings

Usein ajattelen syntyneeni väärällä vuosisadalla tai ainakin -kymmenellä. Tulen onneliseksi saadessani kuunnella 100 vuotta sitten sävellettyjä lurituksia, unelmoin kahisevista mekoista, huokaillen hypistelen entisaikain käsitöitä, moneen ranskalaislinnaan voisin kuvitella muuttavani, vaikka kotiopettajattareksi tai kirjastonhuoltajaksi... Romanttisia ajatuksia, vailla järjenhäivää, mutta niille antautuessa tunnen oloni keveäksi kuin nuori neito kutreineen ja pitsihartialiinoineen, odottamassa pian paikalle ratsastavaa prinssiään.


Vaan onneksi on säilynyt huonekaluja joita hivellä sormenpäillä, etsiä sopivaa kohtaa kodissa minne moisen sijoittaa. Hyvin on monella asiat kun tällaisia aarteita on varaa kadulle hylätä, roskien keskelle, syksyiseen sateeseen. Liekö empireä, mutta kaunis ainakin. Ja tukeva. Aivan erityisesti ihailen rakennetta, sillä koko sänky pysyy koossa neljällä valtavalla ruuvilla - nykyvuoteiden vaatiessa 40 ruuvia, mutteria ja naulaa.

Pariisissa kannattaa kulkea silmät auki, sillä kierrätys toimii, mutta ripeä on oltava, tavara saa vikkelästi uuden omistajan.


Toinen syksyinen katulöytö, kodin uusin tulokas on tämä kaksipuolinen kirjoituspöytä. Ei varsinaisesti mikään koru, mutta muuhun roinaamme sopiva, painava kuin synti, äärettömän tukeva, joten sen ääressä voi tehdä suuria päätöksiä, hoitaa hankaliakin paperitöitä. Vaikka sellaisia on enää vähemmän, sillä tänä vuonna meidät on vapautettu, päästetty lieka irti... Suomen verottaja vihdoinkin uskoo meidän asuvan ulkomailla ja veroilmoitusta kahteen maahan ei enää tarvitse tehdä. Huh.

Hyvä työ / Good job: light back at home

Tämä on kaikille tuttua. Elämään ilmaantuu pieni hoidettava asia, joka vaatii hoituakseen hieman muistamista, rahaa hyvin vähän, kaksi minuuttia aikaa ja aavistuksen viitseliäisyyttä. Mutta se jää, se pitkittyy, tilanteeseen tottuu, välillä hieman ärsyttää, sitten taas unohtuu, kunnes vuosi on hurahtanut ja vihdoin tulee sisäinen pakko toimia.


Näin meillä. Vihdoinkin, perjantaina sain avattua varjostimet, poistettua palaneet lamput ja jo tänään ostin uudet. Viikon "hyvä työ" on tehty, sillä alkuviikon tarmolla jopa kiersin uudet lamput paikoilleen!


Kotimme molempien väliköiden lamput olivat olleet palaneina jo hyvän aikaa, toinen jo toista vuotta...Valaisimet ovat lemppareitani, jonkin tanskalaisen nykydesignerin tuotantoa (nimeä en tähän hätään löytänyt, höh). Itse saa koota varjostimen paloista haluamaansa muotoon ja kokoon. Valo siilautuu luonnossa varsin kauniisti ja kyllästyessään voi lampun värkätä uusiksi! Olihan se sääli ettei hyviä valonlähteitä tullut käytyetyksi, mutta laiskalla tuntuu aina olevan niin kiire ja kyllähän sitä käsikopelollakin kodissaan eteenpäin löytää.

Nyt kuitenkin voin todeta itselleni, että "good job". Se on lukutuokion vuoro!

Arjen ihanat rutiinit / Unchangeable routines: bath with barbies & morning coffee with mothers

Ajatukseni harhautuvat viimeisiin vuosiin, pariisilaiseen arkeeni, täällä muotoutuneisiin tapoihin, syntyneeseen omanlaiseen elämänmuotoon. On tapoja, joita ei tule ajateltua, eriteltyä sen kummemmin koska ne tapahtuvat lähes päivittäin, automaattisesti. Mutta lomilla sitten huomaa, että jotain puuttuu elämästä ja mikä se oikeastaan onkaan arjessa tosi nautinnollista.


Jo neljättä vuotta tytöt kylpevät saunomisen sijasta. Käytännössä peseytyminen on sivuseikka, nautinto alkaa jo valmisteluista, barbien riisumisesta. Sitten pulahdetaan, hölpötetään, sukelletaan, läträtään, barbien kanssa! Kylpyammeessa parhaimmillaan kolme elävää ja toistakymmentä muovityttöä. Ja minusta tuntuu kuin suurin osa vedestä olisi päätynyt lattialle ja alakerran katosta läpi. Uuden barbien ilmestyessä taloon yritän aina hetken säästellä nukkeparan hiuksia, mutta ennen pitkää pääsee uusinkin tulokas mukaan vedenalaiseen maailmaan.


Viikot alkavat aamucrémellä kulmakahvilassa kollegoiden kanssa. Vaihdetaan viikonlopun kuulumiset, hassut tapahtumat, herkulliset kokemukset, mutta myös surut, pelot ja järkytykset. Tabuja ei ole, paitsi poissaolevista juoruilu, sitä ei tosiaan tapahdu! Kuulostaa naiivilta, mutta tämä tanskalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten äitien porukka on pitänyt minut ja monet muutkin hengissä. Niin, eikä näitä aamukahveja ole vain maanantaisin, vaan myös tarpeen tullen vaikka viitenä aamuna viikossa. Ja yleensä juttua riittää niin, että vaahdot ovat jo kuivuneet kupissa ja muissa baaritiskin asiakkaissa on menossa aamun kolmas sukupolvi. Kyllä tiskit, pyykit ja villakoirat malttavat odottaa.

Oikeastaan, tarkemmin ajateltuna, eniten minua jännittäkin todennäköisessä muutossa tämän tukiverkoston menettäminen. Löytyykö Pekingistä vastaavaa vai hääräävätkö kaikki vain omillaan? Sillä niin se on, kahta emme vaihda, barbikylpyä ja mammafikaa.

Vaivihkaa prosessoin Kiinaa. Muutama viikko on kulunut pistäytymisestä, ajatukset vaeltelevat tunnelmasta toiseen. Mutta, yllättävän yhtenäisiä ja keskenään loogisia nämä mieleen painuneet tunnelmat sekä syntyneet näkemykset.


Kävely Tian'an Menin aukiolla kuvastaa yleistunnelmaa. Järjestystä ja rauhaa, ilmavuutta, jopa hieman autiota. Minne ne kaikki kiinalaiset olivat hävinneet? Ehkä ahertamassa iltamyöhäänkin töissään? Välillä oli vaikea ajatella heitä olevan niin monta, kun niin useita tyhjiä katuja löytyi.


Toki iltapalatorille oli muitakin nälkäisiä eksynyt. Vaan eipä sielläkään valtavaa kuhinaa tai vilinää kokenut. Joku varoitteli taskuvarkaista, mutta yleinen turvallisuudentunne valloitti. Ehkä eksyimme vain niille "hyville" alueille, mutta emmepä me täällä Pariisissakaan pahamaineisiin esikaupunkeihin vaeltele. Luonnostaan tulee valittua risteyksessä se aurinkoisempi katu.

Sinisilmäisyyttä, uutuudenviehätystä vai ennakkoluulojen murtamista? Se jää nähtäväksi.

Ruokaleikkejä /Playing with food

"Ruoalla ei saa leikkiä. Yritäs syödä nyt. Herätys, ruoka jäähtyy. Istuhan alas ja syö. Se on jäähy, jollet lopeta ruokapöydässä ulisemista. Muistapa syödä välillä. Et kasva, jollet syö." Ja sitä rataa. Ikuisesti sama tylsä levy soimassa. Välillä on ihan oman hyvinvoinnin vuoksi tehtävä asiat toisin.


Miten saisin kivalla tavalla ruokailukammoisen kuopukseni pöydän ääreen ja jopa syömään jotain. Tämän idean nappasin joskus syksyllä ranskalaisesta lastenkasvatusohjelmasta, jossa tiukka täti vieraili ja jakeli neuvojaan "katarstrofiperheissä". Välillä tuntuu, että meidän poppoo kelpaisi vaikka yhdeksi ongematapaukseksi...


Tämä menetelmä toimi kohtuullisesti, muttei taatusti kovin montaa kertaa. Laitetaanpa lastensyömäänhuijausmenetelmät jakoon! Njam.

Lomailua / Peaceful holiday in Finland

Ihana oli loma Suomessakin. Kaksi viikkoa sujahti juuri sopivalla vauhdilla. Ensimmäisellä viikolla paneuduimme lomasairastamiseen: flunssaa, keuhkoputkentulehdusta ja hieman lisäjännitystä yhden värikalvontulehduksen verran.

Mikä sitten teki lomasta muka niin ihanan? Aikatauluttomuus, nostalgiset maisemat, tutut talot, ihanat ihmiset, Oltermanni ja Lapinjärven hiivaleipä, leppoisat vierailut, tekemättömyys, ystävien remonttien seuraaminen, lasten (itsenäinen) kirmailu talosta toiseen.


Kesämökki Håkanissa pääsimme todellisen nollaamisen makuun. Ulappaa tuijotellessa, kaminaan kuivaa puuta etsiessä, tulevia rannansiilausprojekteja suunnitellessa oli olo kuin kuussa Pariisin arkeen verrattuna. Silloin unohtuivat kännykät, blogit, netit, läksyt ja työt. Grilli valmisti syötävät ja päivän ainoa tehtävä oli valita luettava kirja. Ja päättää, että lämmitetäänkö sauna vai löhötäänkö vain. Hiki laiskan ajatellessa.


Vaan syyttäisin saamattomuudesta tuota valaistustakin. Niin pimeää, että hui. Keskellä kirkainta päivääkin valaisivat Vanhan kaupungin lyhdyt katua. Neljältä olin valmis pyjamaan. Kahdeksalta unelmoin kiihkeästi sängystä.

Niin tuo hämäryys vaan vaikutti, etten "kellekään" saanut soitettua, harvoja tapasin, itseeni keskityin. Nyt vähän harmittaa, aika epäkohteliasta, eilen kotiinkin palattua täällä odotti vino pino joulukortteja vaikka keiltä (kiitos!!!). Jo nyt päätän olla kesälomalla aktiivisempi! Se olkoon uuden vuoden lupaukseni.

Kiinnostava Kiina! /Interesting China, why not?

"I have done the China", kuten ameriikkalainen toteaisi. Yllättävän paljon kolmessa päivässä ennätti Pekingiä ahmia, herkullisesta ruoasta puhumattakaan. Tässä tiivistetty päiväkirjamerkintöihini pohjautuva raportti.


Kaupunkikuva:
kontrasteja, kaunista vanhaa, suttuista hyljättyä, lasisia uusia, roskatonta, järjestelmällistä, beessin harmaata. Tottuisin varmaan.
Liikenne:
rauhallista, massiivista, kurinalaista, ruuhkaista, selkeä kyltitys. Harkitsisin vakavasti paikallisen ajokortinhankkimista.
Nähtävyydet:
informaatio selkokielelläkin (siis englanniksi, toisin kuin Ranskassa), suurta, näyttävää, mahtipontista, nähtävää ja ihmeteltävää. Puuhaa koko perheelle moneksi viikonlopuksi.
Ilmanlaatu:
huonoa, ominaishajuun totuttelemista, näkyvyys heikko. Harmi!


Ihmiset:
ystävällisiä, aktiivisia kauppiaita, yritteliäitä, uteliaita. Kuinkahan heihin oikeasti tutustuisi?
Vaatetus:
vaatimatonta, vapaata, sinistä, toppatakkikansaa. Päästäisinkö vihdoin boheemiuteni valloilleen?
Ruoka:
herkullista, halpaa, paljon, take-away lienee Kiinasta kotoisin? Vaaka saattaisi hajota.
Koulu:
iso, oikea, mukavia suomalaisia ja ruotsalaisia opettajia, paljon leikkitovereita, villa-alueen keskellä esikaupunkialueella. Helpottunut olo.


Mutta, peli on edelleen kesken. Tilanteen selviytymistä odotetaan, halukkaita olisimme muuttamaan. Minä hermoilen öiseen aikaan, lapset vaihtavat asennettaan tuulen mukaan. Ennen kaikkea tunnen pakahtuvani uteliaisuudesta. Millaista siellä olisi, kuinka kaikki järjestyy, millaisesta aikataulusta puhumme? Miten peli päättyy?

Kyllä on taas elämä jännää.
Ja hyvää uutta vuotta kaikille!!!