Aamu alkoi hersyvällä naurulla, en vain pystynyt pitämään huvittuneisuutta sisälläni nähdessäni esikoisen huolella valitsemansa päivän asun: farkut, valkoinen neuletakki, kukallinen sinivioletti kauluspaita (tähän asti kaikki hyvin), mutta asusteena kauluksen alta roikkui löyhä aavistuksen muhkea silkkinauharusetti, iloisen sinivalkoraidallinen. Tämä viimeistys muutti koko asun luonteen niin kiinalaiseksi, niin paikalliseksi. Tyttäreni on sulautunut joukkoon... Toki aika luonnollinen muutos kolmen vuoden maassa oleskelun jälkeen, mutta ei sitä ilman kunnon naurua voi niellä!
Ai miten meille sellainen rusetti yleensä oli päätynyt? Niin, se kuului siihen upeaan viralliseen opettajien polyesterasuun, valkoinen kauluspaita & sininen polvipituinen hame, jota meidän piti pitää päällä Pekingin ruotsalaisen koulun uusien tilojen vihkijäisissä. Aika kiinalainen juttu sekin.
----
Alankohan minäkin olla jo kohtuullisen paikallistunut kun aidosti ihastelin kukkamarkkinoiden posliiniosastolla (sekin on normaalia, että kukkakaupoissa myydään astioita), kultakalakahvikuppeja, joissa pyrstö muodostaa korvan ja aluslautasella pullottaa toinen reliefifisu.
Samaisella torilla jouduin tänään tekemään vaikeita päätöksiä valitessani perheeseen uusia kultakaloja, että ottaisinko silmät kohti taivasta -versiot, otsasta litistetyt, pallokiduksiset vai ihan normaalit mulkosilmäiset. Lisäksi sain pelätä lasten reaktioita, ei vain kalavalintojen suhteen vaan yleensä niiden ostamisen kanssa. Olen näet kaksi vuotta sitten pyhästi vannonut jättäväni kalahankinnat sikseen, koska "tapan ne kuitenkin". Mutta eihän se ole kiinalainen koti eikä mikään jossa ei pari kalaa lilluisi.
Suureksi helpotuksekseni lapset vastaanottivat kalat sydämellisesti. Eli eipä näytä omenat kauaksi puusta pudonneen. Äiti piti kalattomuuslupauksensa kaksi vuotta ja lapset jaksoivat pysyä kannassaan juuri saman verran.
Nyt meillä on taas tosi kodikasta!
Näin ne tavat hiipivät varkain.. mutta asiat eivät taida olla kovin huonosti vielä kun ne sentään havaitsee. Siinä vaiheessa kun kulkee pellen näköisenä eikä pidä sitä mitenkään kummallisena, taitaa olla jo liian myöhäistä..
ReplyDeleteTykkään noista pallokiduksisista, mulkosilmäisistä en niinkään :)
Äimistelen täällä; on niillä pulisongit!
ReplyDeleteMillaiset pullosilmät tuli? (noita ekoja en kestäisi katsella)
ReplyDeleteAi kamala minkä näköisiä fisuja :))))) Ylemmät ottaisin mielummin kuin alemmat. Alimmat näyttävät säikähtäneiltä :))))
ReplyDeleteJa mä huomaan kans paljon tuota mitä sitä on paikallistunut monessa asiassa.
Merja, onneksi tyttöä itseäänkin nauratti! Tämä pohjoiskiinalainen naisten pukeutumistyyli on sen varran kaukana omasta alkuperäisestä, etten usko sen tarttumiseen itselleni, mutta jos olisimme jonkin jännän vähemmistön vaikutuspiirissä saattaisin hyvinkin kohta viilettää tiesmikäkolttu päälläni. Ja onhan mulla jo yksi Naxi-asu kaapissa odottamassa, edes naamiaisia.
ReplyDeleteLiivia, eikö vain!. Kateellinen? Joillekin vaskisoittajille ja klarinetisteille kasvaa samanlaiset.
Eilentänäänhuomenna, ihan tavalliset mulkosilmäiset vain, yksi sysimusta ja kaksi vaalean oranssia. Kuvaa ei ole koska kamera on huollossa. Ihan orpo olo kun ei ole kamua mukana liikenteessä. Huomenna täytyy lainata tyttären pokkaria.
Mizyéna, alimmat ovat sen verran hurjia, etten ole nähnyt niitä kolmen vuoden aika myynnissä kuin kerran, vaikka kohtuullisen usein eläinmarkkinoita kiertelenkin. Toisaalta tuollainen versio on ihan ymmärrettävä, sillä täkäläiset pitävät kultakaloja nimenomaan erilaisissa ruukuissa, joiden sisältöä ihastellaan ylhäältä. Mutta miten ihmeessä ne näkevät ruokansa???
Oi mitä kalasia! Meillä oli naapurin taistelukala, Napoleon nimeltään, hoidossa joululomalla. Aika kiva ja hiljainen kotieläin. Voisin minäkin sellaista harkita!
ReplyDelete