Olen yllättäen yksin, omassa rauhassa ja ajatukseni kulkevat kummallisia polkuja. Katselen muutaman päivän takaisia kuvia ja näen ne perhealbumikuvina. Niissä poseeraa meidän perhe. Tiiviisti yhdessä, jokainen omana persoonanaan, omasta tilasta kiinni pitävänä, toisaalta toisiinsa tukeutuen.
Olemme kaikki kovin erilaisia. Toisillemme rakkaita, toisiamme uuvuttavia, toisaalla olevia ikävöiviä, toisiamme ihailevia.
Viimeinen kuva on painajaisesta, jota joskus pelästyy. Se muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on hirsirungon säännöllinen huolto!
Meistä on aivan äärettömän vähän, liian vähän kuvia perheenä. Saisivat olla vaikka sellaisia perinteisiä pönötyskuvia mutta pidän tärkeänä että niitä olisi.
ReplyDeleteoi miten hauska sarja!
ReplyDeleteVilijonkka, Sinulla on lahja nähdä - ja löytää. Ja saat kuvat puhumaan. :)
ReplyDeletePiilomaja, samoin ja se on harmi! Miehen pitää minua aina muistuttaa, että kuvaisin edes joskus noita tyttösiä, enkä aina vain jotain tiilikasoja ja hilseileviä maalipintoja. Siksipä vissiin alan nähdä meidät esimerkiksi näissä kuvissa, kun oikeita ei ole. Jospa parantaisimme tapamme?
ReplyDeleteEssi, kiitos, mustakin siinä on jotain humoristista. Varsinkin kun se on peräisin muuten niin idylliseltä mökkimatkaltamme.
Ruiskaunokki, voi kiitos kauniista sanoistasi!!!
Mahtavia! Nuo kaksi ylintä minun suosikkejani. Kuvaa vain tiilikasoja ja hilseileviä maalipintoja :)
ReplyDeleteSama ongelma meillä, yhteisiä kuvia tuskin yhtään. Mies onneksi kuvaa lapsia, joten heistä on kuvia mutta minä onneton kuvaan vain jotain kukkia...
ReplyDeleteHykerryttävä kuvasarja :) Ja varsinkin se, että näet perheenne näissä. Minun on sitä vaikea kuvitella, mutta ymmärrän pointin.
ReplyDeleteMeillä on toisistamme paljon kuvia, mutta aika vähän yhteiskuvia. Kukapa niitä ottaisi? No, joskus otetaan itselaukaisijalla.
Parantakaamme. Sinä sen sanoit. Loman jälkeen blogini kukkii yhteiskuvista;-0
ReplyDeleteSait tuosta paikasta niin hyvät otokset. Omani olivat ihan hohhoijaa, poistin kaikki.
ReplyDeleteHieno teksti, tärkeä asia.
Me otetaan jokaisella matkalla perhekuva itselaukaisemella, nyt niitä on kertynyt noin kymmenen otosta. Pitäisi varmaan tehdä niistä ihan oma albumi, että saisi katsella jatkumona.
Vaikka kuvista en niin paljon pitänytkään (tunnelma oli surullinen ja aluksi luulin, että kuvat ovat kiinalaisista purkutaloista),sanoma oli tärkeä.Usein näemme ne kaikkein rakkaimmat ja lähimpänä matkaa kulkevat itsestäänselvyyksinä.Työ yms. voi tulla tärkeimmäksi ja nämä läheiset unohtuvat,kunnes on enää myöhäistä hoitaa niitä rakenteita,jotka tekevät meistä kodin ja perheen.
ReplyDelete