Thursday, March 11, 2010

Lisää paikallistuntemusta



Eräs seikka herättää minussa aina kummeksunnan ja ihailun sekaisia tunteita: tapa tehdä kaikki näkyvillä. Nyrkkipyykätään kadulla, huussit sijoitetaan kadulle etuoven viereen, pyykit rintaliiveistä lähtien ripustetaan kadunpuoleisten ikkunoiden ritilöihin, aamuisin jumpataan keskellä risteystä. Myös kierrätyskeskus on keskellä kylää, lähellä ja helposti lähestyttävissä. Tai no, eihän kuvien kylästä muuta enää jäljellä olekaan, kuin tämä virkeä kierrätyspaikka. Muutaman päivän takaisen lumipyryn jälkeen ei siellä edes haissut, loska vain lätisi kotoisasti.


Papparainen sai 30 yania eli 3 euroa täkkikasasta, jonka oli lavapyöräänsä kerännyt. Täti siellä takana punnitsi, laski ja antoi rahat.


Superlonien alta pilkottavaan kopperoon en kurkistanut sisälle, koska laiskuuttani en jaksanut alkaa kiipeillä, mutta veikkaanpa jonkun siellä asuvan. Vähintään sieltä löytyy sänky päivälepoa varten.


Hypellessäni lätäköiden lomitse osui silmiini kaunis potretti. Tietävätköhän kuvan ihmiset minne heidän hääkuvansa oli joutunut? Mutta minäpä tiedän nyt tämän kierrätyskeskuksen, että minne ne meidänkin maitopullot joutuvat ayin pyöräkorin jälkeen.

4 comments:

  1. Aivan ihastuttava tuo kuva jossa on hääkuva! Minne tavarat täälätä päätyvät? Myydäänkö niitä sieltä etennpäin? Suomessahan lajittelupisteistä ei missään nimessä saa mitään enää ottaa. Roskiin vaan. Ja eilen juuri kuulin että täällä lajitellun jätteen "kaatopaikat" on paikoin niin täynnä , esim biojätevuoret, että kaikki päätyy joka tapauksessa yhteen ja samaan läjään. En ymmärrä miksei sitä multaa käytetä mihinkään?? (Onneksi on oma komposti!) Ja löysinpä myös ihan muovin näköisiä kertakäyttöaterimia jotka on tehty puukuidusta, maatuva, poltettava. Välillä turhauttaa, välillä tekee kivoja löytöjä.

    ReplyDelete
  2. Suomessa monilla kaatopaikoillap punnitaan ja tutkitaan auto, ettei vaan kukaan vie kaatikselta mitään. Höh.

    ReplyDelete
  3. Kuva voisi olla täältä, tosin ilman lunta ja ihan vaikka tuosta kadulta.

    ReplyDelete
  4. Heh, oletpa tosiaan uponnut jo syvälle kulttuuriin.
    Saattaisin itse olla liian heikko mennäkseni kaatopaikoille. Olen kyllä käynyt, mutta tarpeeksi.

    Voi perheparkaa. Vaikka tuskin heillä mitään hätää on, toivottavasti.

    ReplyDelete