Mies sen osasi listata, viimeisen reilun vuosikymmenen aikana olemme:
-ostaneet hirsitalon ja remontoineet alakerran
-rakentaneet piharakennuksen
-remontoineet talon yläkerran
-muuttaneet kodin uuteen maahan ja rakentaneet keittiön
-hankkineet yksiön ja sisustanut sen hotellihuoneeksi
-hankkineet kesämökin
-remontoineet vanhaa kesämökkiä ja sen saunaa
-myyneet yksiön
-muuttaneet kodin jälleen uuteen maahan
-suunnitelleet uuden talon kesämökille
Olemme suhtautuneet näihin projekteina, joista jokainen on alkanut huumaavalla aivoriihellä sohvalla kynttilän valossa istuen, jatkunut ammattilaisten konsultoinnilla ja fyysisen rakentamisen toteuttamisella, loppunut tiettynä päivänä timpurien lähetettyä viimeisen laskun. Ja silloin olemme jo tuskaisina istuneet sillä sohvalla ja miettineet mistä löytyisi seuraava projekti.
Nyt on taas se hiljainen piinaava hetki... Niinpä mies toi tuliaisina Suomesta kuvia herkullisesta kohteesta, joka mahdollisesti ja ehkä olisi saatavissa. Parasta tällaisissa kuvissa on niiden sytyttämä innostus sekä projektin mahdollisuuksien tuntu. Nautin tilanteesta vaikkei kohde edes omaksi päätyisikään vaan jäisi elämään omaa huikeata eloaan mielikuvituksessani.
Minä sitten pidän vanhoista rönttötaloista!
Voi että kun mä just ihailen tuollaista rohkeaa ryhtymistä. Meiltä kun tämä rakentamiseen liittyvä ryhtyminen ja rohkeus puuttuu täysin!
ReplyDeleteOIkeasti, olette sankareita! Mä ihailen! Joo, toivottavasti tulevaisuudessa saadaan seurata just tällaisia projekteja.
Joo joo joo!
Kato nyt, mä innostuin, kamalasti huutomerkkejä!!!!!
Meiltä taas puuttuu rahat;-)
ReplyDeleteOnhan se tietysti sillainkin että erilaisia päätöksiä siitä mihin rahansa käyttää.
Ja mieheni ei ole kyllä rohkea heittäytyjä missään olosuhteissa!
Suunnitella ja kuvitella hän taas ei tahdo jos se on ihan muuten vaan.
Isoinpapu, Ei me olla sankareita, mutta rohkeus sekä luottamus onnistumiseen ovat vuosien mittaa kasvaneet. Hienoahan on se, ettei kaikkea tarvitse tietää tai osata tehdä itse, vaan sitä varten on olemassa ammattilaiset, joiden hyödyntäminen maksaa itsensä aina takaisin. On myös hyvä, etteivät kaikki halua vanhoja taloja kontolleen, sillä silloin ne loppuisivat kesken ja hinnat nousisivat pilviin!
ReplyDeletePiilomaja, kyse on varmasti juuri siitä, että mihinkä rahansa laittaa. Emme mekään varsinaisia heittäytyjiä ole, mieheni väsää useammat ekselit joka projektista, jotta ikäviltä yllätyksiltä säästyttäisiin. Kyllä se on pankki joka paljon meidänkin hallitsemasta omistaa, mutta jos "maailma kaatuisi" ja joutuisimme kaiken myymään niin näiden talojen jalostamisen ja hintojen nousun (tai vaikka pienen laskunkin) ansiosta jäisi käteen enemmän kuin mitä itse olemme niihin laittaneet. Tärkeintä kuitenkin on mielestäni nämä projektit, koska silloin meillä on niin hauskaa yhdessä.
Vaikutat innostuneelta siitä mitä olette tehneet ja miksikäs ei. Minulle vain sana projekti pisti silmään, sillä luin taannoin yhden artikkelin, jonka mukaan nykyihminen ei osaa nauttia elämästä, vaan elämä on jatkuvia projekteja ja suorittamista myös vapaa-aikana. Itse olen sen jälkeen pyrkinyt välttämään kaikin tavoin sitä, että joku mukava tekeminen olisi projekti, koska silloin siitä tulee helposti pakkosuorittamista.
ReplyDeleteEn tarkoita tällä sitä, että te ette osaisi nauttia elämästä, vaan että mitä tahansa isompi tekeminen nimetään nykyään projektiksi, se lienee vain tapa ilmaista asioita.
Anonyymi, juu, nykyihminenhän saattaa "suorittaa" elämäänsä, kun "pitää" tehdä ja olla sitä sun tätä. Voin kuvitella mitä artikkelissa tarkoitetaan. Meilä näissä projekteissa ei ole mitään pakkosuorittamista, vaan ne ovat suuren inspiraatio aikaa. Mikä muuten voisi olla vaihtoehtoinen sana projektille? Sanokaas te elävän suomenkielen keskuudessa elävät!! Projekti on aika ruma sana. Lorina tai kiemura ovat esimerkiksi paljon kauniimpia.
ReplyDeleteVoi mieletöntä!! Minä ihan näin teidät siellä hyppimässä seinille, että mitä seuraavaksi. Ja sitten seuraavassa "leikkauksessa" istumassa sillä silmät hehkuen uuden projektin kimpussa.
ReplyDeleteMekin muuten puhumme juuri projekteista. Jurmalan matkamme toissakesänä oli pelkkää Projektitalojen ihasteluja, vaikkei talomörskää ostettukaan.
Kuulostaa tutulta, projektit pitävät mielen virkeänä! Meilläkin tuppaa olemaan aina jokin projekti, jos ei työn alla niin haaveissa.... remontti, tontti meren rannalta, talo vaaralta... raha tietty rajoittaa mutta unelmia riittää ja onhan niistä moni jo toteutunutkin!
ReplyDeleteUteliaana jään odottamaan, miten tämän rönttötalon kanssa kävi... Ovet näyttivät ihanilta!
Mielenkiintoisilta kuulostavat nuo teidän projektit -en minäkään parempaa sanaa keksi.
ReplyDeleteIhailen sitä, miten tosilla ihmisillä on silmää itse löytää vanhojen talojen, huonekalujen tms. potentiaali. Meilläkin on kunnostettu vanhaa, mutta ammattisuunnitelijan suunnitelman pohjalta. Ei riitä valitettavasti riitä oma kyky visioida. Ihailen niitä, jolta se kyky löytyy.
Vanhojen talojen suhteen projekti on ihan hyvä sana, parempi kuin työmaa, joka sekin on varmaan tosi. Ostettiin vanha omakotitalo ja ystävä valisti, ettei olla taloa ostettu, vaan projekti. Ihan oikeassa oli. Meillä vaan tää projekti seisoo, kun visiot on vähän erilaiset välillä, ja aikapula aina kans vaivaa. - Tai sitten se on saamattomuutta.
ReplyDeleteHienoja vanhoja ovia, muakin heti syyhyttää, vaikkei tämäkään ole valmis. ;)
Minäkin pidän vanhoista rönttötaloista, mutta nyt mies on laittanut niin monta taloa jo kuntoon, ettei hänen polvet ja selkä enää kestä tätä nykyistäkään loppuun. Joten kun täältä startataan, se EI SAA olla rönttötalo, sillä minä en osaa mitään, eikä remppamiehiin ole varaa.
ReplyDeleteTe olette kyllä ehtineet paljon! Toisaalta, jos ajattelen samaa aikaa taaksepäin, niin olen minäkin. Muuttanut ensin Helsingistä Tampereelle, sitten tänne (siinä välissä oli neljä osoitetta), tehnyt lapsen (et muuten laskenut heitä!) ja ööö....siinä se tais ollakin:)
Hyvä kuvitus, taas.
Mikäs tuo talo nyt on??Mökiksi vai ihan asunnoksi..?Teillä tuo remontointi käy niin "helposti" ja stressaamatta,meillä se yksi saunarakennus 10 vuoden aikana RAKENNUTETTU ja sekin oli jo elämää suurempi (ja stressaava!) projekti miehelle...
ReplyDeleteOlisiko tuosta talosta sun bed and breakfastiksi..? Onnea matkaan ja toivottavasti pääsette käsiksi :)
ReplyDeleteMinäkin rakastan vanhoja taloja! Mutta ihailen ja vähän hyvällä kadehdinkin, jos jaksatte tehdä remontit ja korjaukset uudestaan ja uudestaan! Huh. Minulla kun on ongelmia tämän yhdenkin kanssa. Teidän täytyy voida tosi hyvin niin erikseen kuin yhdessäkin, hienoa!
ReplyDeletekiitos kaikille oikein hyväntuulisista kommenteista! Hymyssä suin täällä naputtelen.
ReplyDeleteEilen tänään huomenna, eikö ole mainiota kun pystyy kuvittelemaan tuolla lailla blogituttunsa! Jurmala, hetkinen, kuulostaa saaristolta. Siellä varmaan meille kävisi samoin, kuten kaikilla meidän lomilla "maaseudulla" maasta riippumatta, että bongaamme kilvan taloja jotka ns. kelpaisivat projekteiksi.
Kameleontti pihassa, kuten tiedät tämän bisnesalueen, siinä voi käydä ihan miten vain. Kuntokartoitus oli juuri sopivan karmiva, heh. Ovet ovat tosi tärkeitä tunnelman kannalta. Niihin ei kukaan ole onneksi koskenut. Muutenkin tässä projektissa olisi kysymys muutaman hirsikerran vaihtamisen lisäksi ainoastaan 80-luvun repimisestä, eli helppo nakki. Ja sitten Uustaas vaan paikalle pingottamaan pinkopahvia!
Anu, minulla on vähän sellainen vika että näen roskassakin potentiaalia... Tai sitten vaatimustaso on alhainen! Mutta sen ole todennut, että esteettinen simäni viehättyy helpommin vanhasta ja kuluneesta kuin uudesta ja särmästä.
Morso, toisaalta monesti ihmiset tuntuvat stressaantuvan projektin keskellä elämisestä ihan turhaan. Vanhat talot kun kuitenkin ovat sellaisia, että vuosittain on jotain tehtävä. Kun sisäpinnat on saatu tehtyä ja vedet vedettyä sisään ja ulos täytyy korjata ulkolaudoitusta ja maalata, seuraavaksi peltiseppä ilmoittaa ettei kattoa enää 90-vuoden paikkailun jälkeen enää kannata paikkailla vaan vaihdetaan uuteen samanlaiseen, sitten alkaakin ikkunoiden uudelleen maalauskierros ja lattioiden... Mutta juuri tästä kaikesta pidän Nauti vain ja ethän mieti mitä muut ajattelevat! Teette sen mitä jaksatte ja loppu ei liene niin tärkeää?
Liivia, näissä projekteissa on tosiaan parempi jos molemmat voivat osallistua. Vaikka onhan meilläkin aika tiukat tehtäväaluejaot. Lapsista esikoinen alkaa vähitellen ymmärtää, ettei aivan kaikkea mistä me innostumme tarvitse ottaa niin vakavasti. Että ne eivät välttämättä tapahdu juuri nyt ja heti, vaan ehkä ja joskus. Keskimmäisellä taas nousee jokaisen muutosasian suhteen kyyneleet. Hänen kuullensa projekti-ideoista on parasta olla liiemmälti höpisemättä.
Sanna, no yksi talo vaan... ei auta täällä kailotella tarkemmin, muuten saadaan turhia kilpailijoita! Paljonko stressaa rakentamisesta on ehkä tottumiskysymys. Kyllä mekin silloin Töölössä sitä kämppää stressattiin, huh. Ja kyse oli vaivaisesta kaksiosta!
Savu, kyllä vain! Sitä toivoisin. Sen toteutuminen luonnolllisestikin tarkottaisi muuttoa Suomeen, mutta ei kai sekään niin kamalaa voi olla? Ja ainahan voi lähteä pois jos liikaa alkaa ahdistaa.
Pellon pientareella, voimme parhaiten (yksin ja yhdessä) juuri remontteja suunnitellessa ja toteuttaessa. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, emme suinkaan tee kaikkea itse. Mies on enemmänkin sellainen "savolainen piällysmies", joka juttelee ja haastattelee timpureita ja avustaa ja visioi. Tietää kaiken teoriassa, mutta näössä on sen verran vikaa, ettei kannata itse mennä lautoja vinoon sahaamaan... Minä taas teen mitä pystyn pintajutuissa, mutta parhaimmillani olen toteuttaessani sisustuksia 0-budjetilla, kaikesta kasaan revitystä.
Rönttötaloista tykkään minäkin! Meidän vuosikymmenen historiaan kuuluu yhden 50-luvun kerrostaloasunnon remontointi, sen myynti, yhden rönttötalon remontointi, perusteellinen sellainen, muutto ulkomaille ja takaisin, talon myynti, toinen muutto ulkomaille. Kolme lasta syntyi siinä seassa, yksi tutkinto tuli suoritettua. Työuraa luotua.
ReplyDeleteVanhat kohteet on mulle seikkailua. Kokemusmatkailua niiden luonnetta etsiessä. Niihin kun sisälle pääsee, on niiden tapana viedä sielu mukana.
Merja, missä te asuitte vuosikymmenen ensimmäisen ulkomaan keikan? On mennyt jotenkin ohi.
ReplyDeleteYmmärrän tuon viimeisen lauseesi, että talo vie sielunkin mukanaan. Mutta toisaalta nehän ovat vain taloja. Niitä tulee ja menee. Niin yritän ajatella, etten liikaa kiinny ja sitten kokisi kauhean surun pois muuttaessa tai myydessä.
Voi ne on parhaita ja ihanimpia!
ReplyDeleteMeilläkin on, vaikka sen piti olla ihan ok vanha talo, mutta ankara talvi on tuonut vikoja -isoa vikoja esiin.Ei mitään hometta tms. ainakaan vielä... Mutta rakastamme tätä niin!Emmekä millään luopuisi!
Tuollaisista kannattaa unelmoidakin ja toivon, että teidän osaltanne toteutuu!Parasta, että se on teidän yhteinen projekstinne.
Onnea ihanalle keijutytölle.Meidänkin 9v. leijailee vielä.Tuntuu, etten saa välillä yläilmoista alas.
Kas vain, meidänkään oinas ei kestä muutossuunnitelmia. Jopa lomamatkan suunnittelu on hänestä ahdistavaa, hän vain hokee, että onko taas pakko lähteä jonnekin. Vaikka nauttii kyllä kun paikan päälle pääsee.
ReplyDeleteTuo on kyllä ällistyttävän komea ja kadehdittava lista, vau! Te olette todella Tekijöitä, hatun nosto ja kumarrus :) Ihailtavaa toimintaa, projektit ovat kyllä parhaita ikinä, ja minä hihkun onnesta itsekin kun monta rönttötaloa on varmasti saanut teidät ilokseen :)
ReplyDeleteMe oltiin Teksasissa pari vuotta, esikoisen ensimmäisinä vuosina.
ReplyDeleteVoi kuin sitä aina toivoisikin, että vanhan röntön ostaisi sellainen, joka siitä tykkää ja laittaa uuteen uskoon vanhaa kunnioittaen.
ReplyDeleteMe juuri myytiin vanha hirsitalo ja elättelen toiveita, että ostajat haluavat sen sellaisena eivätkä laita maan tasalle uuden tieltä. Ainakin emännyys oli kysellyt saako hän ne ihanat vanhat puusaavitkin kaupassa mukana ja valitettavasti meidän Isännyys oli ne luvannutkin, kaikki kolme. Olisi nyt edes yhden tuonut minulle, kesällä piti niitä hakea, mutta ei nyt sitten ennättänytkään.