Monday, March 29, 2010

Sekavuutta ilmassa


Uusi viikko alkoi, Luojalle kiitos! Edellinen oli turhankin rankka kahden lapsen ollessa lomalla ja me olla nyhjäsimme vain kotosalla ilmanpuhdistimien suojissa. Lapsethan olivat erittäin tyytyväisiä "vain olemiseen", minä taas en.

Lisäksi elämäni ensimmäisen kerran annoin jollekulle potkut eli sille varastamisen tavaksi ottaneelle kodinhengettärelle. Kaikki sujui tyylikkäästi ja hänen ainoa kommentti oli mei wenti eli ei haittaa. Molemmille osapuolille taisi tulla helpottunut olo.

Kolmanneksi Blogistaniassa hääräävä toisenlaisen elämänasenteen omaava ihminen on aiheuttanut päänvaivaa. Ensimmäistä kertaa olen miettinyt julkisen blogin mielekkyyttä. Jatkanen, vaikeudet ovat luotu voitettaviksi.


Kaiken tämän jälkeen en oikein edes muistanut missä asun, mistä yleensä täällä kertoilen, mikä olikaan koko homman juju. Avasin arkistoni ja rupesin selaamaan kuvia. Vastauskin löytyi: Kiina ja sen arkinen huumori. Siitä tässä on kysymys.


Yksi asia vielä kuitenkin pohdituttaa. Lauantaina eräs uusi mutta miellyttävä ystävä ehdotti viikon joogaleiriä Thaimaassa. A) En ole koskaan joogannut B) Suhtaudun varauksella leireihin C) Tykkäisinkö Thaimaasta D) Ei ole kotiapulaista joka olisi iltapäivät lasten kanssa... Mutta juuri tänään tuntuu kuin se olisi aivan mahtavaa hullutusta! Mutta ensin olisi saatava kirja valmiiksi.

21 comments:

  1. Jos vaan saat lapsille hoidon järkättyä niin lähde ihmeessä joogaamaan!

    Mulle on monet kaverit hehkuttaneet joogan ihanuutta - pari kertaa olen jossain jooga"studiossa" käynytkin. Tuloksena hermostunut olo ja siihen on juttu jäänyt.

    Viime kuussa nuorimmainen sai joogaa lapsille opuksen, jossa hilpeät kuvat. Nyt olen sitten nuorimmaisen johdolla tehnyt aamuisin aurinkotervehdyksia, treenannut kobraa ja soturia - ja hauskaa on ollut. Vika ei siis olekaan ollut minussa vaan ohjaajissa ;).

    Mutta siis, vaikken "oikeasta joogasta" yhtään piittaakaan, niin tuollaiselle leirille lähtisin viivana. Oishan se jännä kokea - joogaleiri....kuulostaa hohdokkaalle!

    Lempi Sveitsistä

    ReplyDelete
  2. Älä ihmeessä lopeta, tämä on yksi lempiblogeistani. T. Inkeri

    ReplyDelete
  3. Moi, taisi fudut ayi:lle olla hyva paatos... saitko ikina selville kuinka paljon han olisi varastanut?

    Kavin katsomassa tuota yhta blogausta, jossa oli kommentteja vaikka kuinka. Itsekaan en tykkaa anonyymeista. Vuodatuksessa ei ole sita mahdollisuutta (harmi!!), mutta bloggerissa on se mahdollisuus, etta voit estaa anonyymin kommentoinnin. Tai sitten laittaa sen moderoinnin paalle, etta hyvaksyt kommentit ennen julkaisua.

    ReplyDelete
  4. Minustakin blogimaailmaan tulisi iso kolo, jos joutuisit lopettamaan. Kolikolla on aina kaksi puolta ja niin on blogeillakin.

    Nuo varjopuolet (häiriköt yms.) ovat joskus iso riesa. Yksi blogituttuni joutui vaihtamaan uuteen blogiin, jotta pääsisi niistä rauhaan. Hän ilmoitti meille tutuille uuden osoitteen ja nyt on ollut rauha maassa.

    Toinen tapa on ensin hyväksyttää kommentit itsellä ja vasta sitten julkaista ne. Tämä ei poista häiriköitä, mutta ei myöskään annan heille kommenttivuoroa.

    Mukavaa kevättä. Ilmeisesti hiekkamyrskyt ovat jo hellittäneet.

    ReplyDelete
  5. Lämpimästi suosittelen tosiaan tuota asetusta kommentointiin että vain tunnuksella voi kommentoida, näin ei tule anonyymi-tapauksia enää lainkaan, tämä voisi auttaa erittäin paljon. Ja kun on tunnuksen ottaminen ilmaista kaikille, itse päädyin tähän ratkaisuun, ja toimii!

    Jooga-leiri kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta, aika jännittävältäkin, toivottavasti löytyisi uusi kotiapulainen ajoissa, ja pääsisit tarkastamaan onko Thaimaa tykästyttävä :)

    ReplyDelete
  6. Jatka ihmeessä! Mahtavia ja mielenkiintoisia juttuja blogissasi!

    ReplyDelete
  7. Hiljainen lukija täällä hei. Voih, toivon ettet lopeta! Minusta tämä on mainio blogi, mutten tohtisi "tunkeilla" jos esim päätät laittaa blogisi salasanalliseksi. Olisi harmi! Joogasta vielä: itse olen nyt käynyt joogassa kuukauden ajan ja voi miten tykkään! Luulen, että yksi joogan jujuista on siinä sellaisessa kropan ja mielen yhteistyössä. Olen ollut tyytyväinen, että en ole hermostunut joogan hitauteen, vaan olen ihan pystynyt olemaan "tässä ja nyt".

    ReplyDelete
  8. Toivottavasti jatkat, tykkään käydä täällä! Kommentoisinkin useammin mutta tämä pomppuikkuna ja huono yhteys ei usein puhalla samaan hiileen.. Joogalle peukut myös, itse olen koukussa, leiristä Intiassa haaveilen.

    ReplyDelete
  9. Voi että, voi että...

    Toivottavasti jaksat jatkaa.
    TYkkään näistä Kiinanraporteista. Ja tykkäsin Pariisintarinoista.

    LÄhetän kauniita ja lämpimiä ajatuksia. Puhallan sinnepäin. Puuuh!

    ReplyDelete
  10. Joogaleiri kuulostaa jännittävältä!

    Älä lopeta, koita ensin sitä, että bloggerin kommentoinninhallinnasta ruksaat sellaisen vaihtoehdon, joka estää anonyymit kommentit.

    Mua harmitti anonyymien esto silloin, kun ei vielä ollut omia tunnuksia, mutta se varmaan karsii kommentointia jonkin verran, kun ei voi ihan pimennosta huudella.

    Pari seuraamaani blogia on mennyt salasanan taakse. Ymmärrän heitä, molemmat kirjoitti aika avoimesti elämästään, ja ainakin toinen ilmeisesti sai sen takia takkiinsa. Toisen edelleen seuraamista yhä hiukan harkitsen, mutta kun ei ole henkilökohtainen tuttu, niin en siten ole ainakaan vielä sitä tehnyt. Valokuviaan kaipaan silti. Sulla on kuitenkin astetta julkisemmalla tasolla tää kirjoittelu. Itse laiskana henkilönä nautin siitä, että joku muu kokee maailman ihmeet ja ihmeellisyydet ja kertoo niistä muillekin. ;)

    Tulipas pitkä vuodatus. :D

    ReplyDelete
  11. Täällä eräs anonyymi Tampereelta, joka nauttii kovasti blogistasi! Aivan kuin matkustaisi aina hetkeksi Suomesta pois tai kuuntelisi tuttavan erilaista arkea.Kiitos blogistasi! Johanna

    ReplyDelete
  12. Älä vaan lopeta näitä ihania postauksia Ystäväni!Tässähän on itse päässyt "Kiinan matkalle" loistavasti mukaan :) ! Ihmisiä on joka lähtöön,unohda nuo ilkeät tapaukset...Iloa kevääseen koti-Suomesta :DD!

    ReplyDelete
  13. Miekin tykkään lukea Kiinasta. Itse kun en matkustele, on mielenkiintoista seurata minkälaista elämä eri maissa on suomalaisen näkökulmasta katsottuna ja reaaliajassa. Tämä blogisi laajentaa minunkin maailmankuvaani. Lämmin kiitos siitä =)

    ReplyDelete
  14. Kaikenlaiset häiriköt pannaan.
    Mielenkiinnolla seuraamme elämäänne siellä ja täällä.
    Kevät tulee tänne hämäläisen hitaasti:)

    ReplyDelete
  15. Joogaleiri kuulostaa mahtavalle. Olisi kiva kuulla kokemuksistasi, jos saat hoidon järjestymään ja innostut matkaan. Itse joogasin raskausaikana synnytystä edelliseen päivään saakka ja luulen että osittain sen vuoksi olo pysyi loistavana loppuun saakka. Nyt on jäänyt, en aloittelija pääse yksin oikein tunnelmaan, vaan tarvitsisin ohjaajan.

    Älä anna anonyymien lannistaa. Ja kantsii varmaan harkita sitä anonyymiestoa.

    ReplyDelete
  16. joogaleirille ilman muuta!
    mene vaan!
    mina taas mietin taalla josko palkkaisin apulaisen parin vuoden tauon jalkeen.
    haluan lisaa vapauttaa itselleni.
    harmi jos joku polloilee sun blogissa.
    minusta olisi kiva jos jatkaisit ja odotan sita kirjaa:-)

    ReplyDelete
  17. Kiitos kaikille, niin nimimerkillisilleki kuin anonyymeille, kannustavista kommenteista! Joogaleirin toteutumiseen tänä keväänä en usko, mutta blogi jatkunee entisellään. Asiat on kuitenkin laitettava oikeisiin mittasuhteisiin eli yli kolme vuotta olen blogannut ja tämä oli ensimäinen kerta kun joku systemaattisesti kirjoittelee minun mielestä asioista joiden oikea paikka on jokin muu kuin tämä blogi. Eli aika vähällä olen päässyt!

    ReplyDelete
  18. Sitten kun joogaleirille lähdet, ota selvää millaiesta leiristä on kyse, niitäkin kun on eri lähtöön.

    Minä lähtisin heti(leirikin on valmiiksi katsottuna) muttei minulla ole kotiapaulaista ja sittenkään en tiedä voisinko jättää lapset hänen hoitoonsa, en tässä maassa, enkä tässä maailman tilanteessa :).

    ReplyDelete
  19. Joogasta tulee riippuvaiseksi, mutta hyvällä tavalla.
    Harmillista jos joku terrorisoi blogiasi, aina on niitä jotka pilaavat hyvät jutut...
    Toivottavasti jatkat kirjoittelua avoimesti ja jaat noita hyviä kuviasi katsottavaks.

    ReplyDelete
  20. Hei,
    minustakin olisi sääli jos hauskat,oivaltavat kuvasi jäisivät näkemättä. Kuten moni muukin on sanonut, on kuin pääsisi hetkeksi matkalle:) Kiitos blogistasi.
    t.Leena

    ReplyDelete
  21. Blogisi on mun "ykköslistalla"! Tahtoo lukea jatkossakin!

    Varmasti tykkäisit Thaimaasta. Aivan ihku paikka, ainakin Kiinasta käsin ;-) Ei ku joogaamaan!

    ReplyDelete