saisin toisen tilaisuuden? Valokuvaisinko kaupunkia, muistaisinko arvostaa arjen estetiikkaa, opettelisinko tuntemaan kaupungin riittävän hyvin jotta uskaltaisin istahtaa ratin taakse?
Söisinkö ostereita, hyödyntäisinko todella ruokakatujen antia, opettelisinko kielen, illastaisinko miehen kanssa (edes silloin tällöin) tunnelmallisissa ravintoloissa, kuntoilisinko säännöllisesti kauniissa puistoissa?
Osaisinko elää polttamatta itseni loppuun, kotoutuisinko, tutustuisinko peräti paikallisiin?
Näitä mietin, miehen ollessa käymässä siellä vanhoilla kotikonnuilla, Pariisissa.
Kuvistasi ja teksteistäsi päätellen et elä nytkään JOS-elämää. Tunnut olevan ajassa ja hetkessä mukana, näytät meille kotisuomalaisille erilaisen näkökulman Kiinaan, kiitos siitä!
ReplyDeleteTelle, kiitos kauniista sanoistasi! Niin minusta itsestänikin tuntuu, että NYT elän nyt. Ja toki Pariisin vuosinakin elin juuri silloin, mutta kaikki nuo listaamani asiat jäivät toteutumatta. Syitä on monia, kuten vastasyntynyt vauva, liikaa matkoilla ollut puoliso, arjen vaikeudet yksinkertaisesti veivät voiton ja uuvuin enkä halunnut enää siellä asua. Mutta JOS tulisi toinen mahdollisuus asua Pariisissa yrittäisin elää enemmän myös kodin ukopuolella ja itselleni.
ReplyDeleteTama on JUST niin hyvin sanottu jalleenkerran jonkkaseni! Ihan samaa mietin itsekin. Mielestani elan taalla hyvaa juuri nyt-arkea, mutta aina silti palaan aikaisempaan paikkaamme ja mietin etta varmasti tekisin ja elaisin sita elamaa hieman toisella tavalla. Nimenmaan opettelisin kielen kunnolla, hankkisin enemman paikallisia ystavia, tutustuisin kulttuuriin ja elamanmenoon ja ennekaikkea nauttisin!
ReplyDeleteSen takia yritan elaa taalla Kiinassa niin ettei jalkeenpain tarvitse jossitella. Minulta tosin puuttuu se uteliaisuus ja avarakatseisuus paikallista elamaa kohtaan, joka taas sinulla on, mutta silti tuntuu etta elama taalla on ihan ok!
Kyllä se lapsiperheenarki on vienyt sut niin mennessään Pariisissa, että nämä asiat jäi tekemättä.
ReplyDeleteMinusta ainakin nyt tunnut elävän juuri NYT.
Satu, hurjan ilahduttavaa kuulla että olet kaikista teidän vastoinkäymisistä huolimatta tyytyväinen! Helpottavaa ajatus myös, että tämä minun jossitteluni on yleisempikin ilmiö ekspattien keskuudessa.
ReplyDeleteMizyéna, niin vei, aika pahastikin. Mutta lapset kasvavat kohisten ja nautin jokaisesta uudesta päivästä valtavasti. Vauvallakin jo hammas heiluu eli aika iso tyttö!
Kun mietin elämääni Pariisissa ennen lasta/lapsia niin onhan siinä suuri ero.
ReplyDeleteMulla oli molempien kanssa niin valtava väsymys ja monia arjen ongelmajuttuja, mies myôs suht paljon matkoilla työn vuoksi. Eli olisimme olleet missä vain niin tilanne olisi ollut tuo. Oli vain koti ja mies ja lapset. En jaksanut muuhun.
Sen sijaan mitä enemmÄn aikaa on kulunut, lapset ovat kasvaneet jne. niin olen "saanut itseni takaisin".Nyt Pariisissa asuminen olisi luultavasti MELKEIN samaa kuin ennen lapsia - tosin nyt alkaisi sitten huoli vähitellen lasten teinijutuista, koulusta, seurasta, kaikesta, mutta sehän olisi kaikkialla.
Hollannissa ei vaivannut enää varsinkaan loppuaikoina lapsiin liittyvät jutut tai muu mistä kirjoitin, mutta siellä oli yksinkertaisesti jotakin joka vei multa kaiken mielenkiinnon sen paremmin haluta viihtyä, ottaa paikka omakseen. Sitä paitsi alusta asti oli selvä että Hollanti oli väliaikaista vaikka emme tienneet kauanko viivymme.
Sitten se vaan alkoi tuntua niin pöhköltä että mies etsi toisen paikan.
TâällÄ Brysselissä tunnen olevani taas minÄ itte, mutten mä täâlläkäân juur missäân laukkaa.
Mutta nin kai se monelle on. Sitä vaan elää arkeaan ja tekee asioita. EN mÄ koko ajan ajattele ettâ olisi tuokin näyttely, tuokin pitÄisi kokea ja nähdÄ, pitäisi tutustua koko kaupunkiin jne.
Kuinka hyvin lopultakaan kukaan tuntee OMAN KUAPUNKINSA, oli se sitten mikä hyvänsä...?
Kunpa minullakin olisi ollut vain pieniä murheita voitettavana.Mutta piti taistella aviomiehen firman kanssa,etsiä uusi sopiva opiskelupaikka nuorelle,itselle mahdollinen työpaikka Kiinassa,jos olisimme jääneet sinne(ja Suomessa myös),enkä edes tiennyt,että tulevaisuudessa oli odottamassa aviomiehen työttömyys,oman vakavan sairauden uusiutuminen ja raskaat hoidot,kun en jaksanut Kiinassa firman huonon kohtelun vuoksi käydä kontrolleissa.Mitähän olisin tehnyt toisin?Sain paljon ystäviä vieraista maista ja yritin kokea asioita uteliaana.Te pystytte olemaan aika huolettomia.
ReplyDeleteUskoisin, että pienten lasten kanssa ulkomailla asuessa on aina tuplasti enemmän mietittävää; jo vauvan saapuminen on niin suuri muutos ja sitten vielä jos joutuu asioimaan vieraalla kielellä vierassa ympäristössä siinä symbioosi/dementiavaiheessa... Yksin/pariskuntana on helppo asua missä vain, tutustua, kierrellä, opetella.
ReplyDeletePiilomaja, en minäkään paniikissa kaupunkia kolua, mutta pidän siitä kun hahmotan paikan kartan päässäni ja olen siten vapautunut pujahtamaan tuosta ja poikkeamaan tänne. Ja tärkeää on myös "omien" paikkojen löytäminen, mikä onneksi tapahtuu yleensä aika luontevasti. Jännää on toki se, että joskus ei kaikkikaan yritykset viihtyä riitä, vaan käy miten sulle Hollannissa. Täällä Kiinassa on paljon mistä tykkään, mutta hyvin paljon myös rumaa ja arjen elämän seikoja (saasteet, liikenneruuhkat, kommunikaatio-ongelmat) joihon yrittän suhtautua kasvattavana kokemuksena, liikaa surematta ja varsin tietoisena siitä, ettemme tänne pysyvästi jää. Suuri plussa on tietenkin se, että lapset viihtyvät hyvin, esikoinen kyselee jatkuvasti, että kait me ollaan vielä kaksi vuotta!
ReplyDeleteAnonyymi, olen pahoilla kun elämä on niin teitä heitellyt. Kuka meistä tietää toisten murheista? Minusta on outoa tuollainen (anonyyminä) toisen elämän arvionti. MUTTA tämä postaus ei ollut murheista (koska tämä on väärä foorumi niistä puhumiseen) tai tarkoitettu valitusvirreksi vaan ihan vain kevyttä jossittelua siitä, että jos saisi uudelleen muuttaa jonnekin niin toimisinko paremmin kuin edellisellä kerralla. Vähän sellainen muistilista, joka pätee minne tahansa seuraavaksi muutammekaan, vaikka sitten Porvooseen.
Maiku, paljon on mietittävää kun perheessä on viisi eri ikäistä jäsentä, mutta toisaalta myös on viisi silmäparia tarkkailemassa ja jakamassa tietoja ja kokemuksia.
mina mietin lauantaina taksissa matkalla kursille, etta apua jos oikeasti joskus lahdetaan taalta pois. kun jotenkin on vaan loksahtanut elama taalla.
ReplyDeletetoisaalta eilen juuri hahmotimme miten ja koska jatkamme uuteen maahan.
kun tunnemme, etta tama ei ole meidan (aikuisten) paikka sitten kuitenkaan.
lapset, lapset, se tulee olemaan kovin pala meille.
kuopus on asunut taalla melkein koko elamansa. tama on hanen arkitodellisuutensa.
viime kesana olimme kuukauden melbournessa ja sen perusteella tytot olisivat heti halunneet muuttaa sinne.
kuin sai ja pysti kiipeamaan puuhun, juosta puhtaalla hiekkarannalla jne.
Joo eikun musta vaan toisinaan tuntuu että ystävät ja perhe Suomessa luulevat että kun nyt asun vaikka täällä Brysselissä niin tunnen koko kaupungin, tiedän kaiken kaikesta.
ReplyDeleteKysymyksistään päätellen niin olen ajatellut.
Ihmettely on aina suurta kun sanon että ei minulla ole aavistustakaan, en minä ole käynyt, en tiedä missä se on.
Aurinko, yksi ulkomailla vuosia perheensä kanssa kierrellyt nainen sanoi lapsistaan, jotka ovat jo isoja ja ovat hajallaan pitkin maailmaa, että sitä saa mitä tilaa. Mua rupeaa naurattamaan joka kerta sen muistaessani. Olimmehan asuneet vasta 1,5 Pariisissa kun keskimmäinen jo ilmoitti muuttavansa isona Skåneen ja esikoinen Barcelonaan... Tämän päivän asumissuunnitelmia en edes uskalla kysyä.
ReplyDeletePiilomaja, just noin, niinhän ne ihmiset luulee. Mun heikkous on huono nimimuisti, en millään muista katujen, nähtävyyksien tai yleensäkään minkään nimiä, saati kiinalaisia! Voin neuvoa kyllä kivoja paikkoja, siellä jossain, sellainen kiva puisto, tällainen jännä paikka. Ei tulisi opasta minusta tekemälläkään.
Anonyymi pyytää anteeksi,että kirjoitti noin. Halusin vain kertoa lukijoille,että joskus on pahan firman armoilla,vaikka olisi päättänyt asioista ihan kivasti etukäteen.Kyse ei ollut elän heitoista vaan siitä,ettei ihmisiä arvosteta firmojen taholta.Nyt kaikki on hyvin ja olen onnellinen ja tyytyväinen.Anteeksi vielä kaikille.Edelleen anonyymi johtuen siitä,etten halua läheisille harmia.Antoisaa expat kaikille aikaa,joiden elää firma kunnioittaa ja arvostaa.
ReplyDelete