Saturday, March 13, 2010

Jumppaopet hoi!


Miten saada kaikki 110 toisluokkalaista innostumaan pukkihyppelystä, kärrynpyöristä, rullalla kävelystä, tasapainoilutempuista, trampoliinihypyistä, puujalkakävelystä... Pukemalla heidät klovneiksi!

Opettajana olen aivan tohkeissani, mikä pedagoginen oivallus saada voimistelu eläväksi ja kiehtovaksi, myös pieniä poikia innostavksi aiheeksi. Kuvataideopetus projektiin mukaan taustakoristeiden teokoon ja musiikki laulun ja tanssin muodossa.




Voi kuinka keskimmäinen Marimekon Iloisessa takissaan nautti esiintymisestä. Kaksi kuukautta kestänyt harjoittelu palkittiin onnistuneilla tempuilla. Me vanhemmat ja sisarukset äimistelimme, ei...mutta voiko olla totta, kyllä vain.. se on todella meidän keskimmäinen! Osaa yhtä ja toista.



Piinaavat liian hitaat esiintymiset ja myötähäpeän tunteet vältettiin oivallisesti vähintään kahdella samanaikaisella esiintymisellä, reilulla musiikilla ja kohtuullisella vauhdilla.

Kansainvälisillä yksityiskouluilla on toki varallisuutta ja resursseja, mutta näemmän myös silkkaa luovuutta ja riittävää itsetuntoa järjestää sirkusilta meille kaikille. Kiitos!

10 comments:

  1. Pedagoginen oivallus todella!
    Pellepukujen etsimenen kaikille onkin sitten haastavampaa...

    Auttaisikohan sama itseeni. Hmm...en tiedä mikä Chanelin veryttelyasu pitäisi saada, että saisin itseni liikkeelle...täällä. Pariisissa kyllä kävelytyttää. Laihduin siellä monta kiloa.

    ReplyDelete
  2. Opettajat ja ideoijat lienevät länsimaisia,amerikkalaisia,kanadalaisia ja australialaisia opettajia.Ainakin poikani koulussa.Suomen kouluissa varmasti riittäisi myös tätä luovuutta,jos olisi määrärahoja.IB kouluissahan määrärahat saadaan lukukausimaksuilla kasaan.Minäkin muistan lämmöllä nuorta ja lasta arvostavaa IB koulun opettajakuntaa.Oma nuoremme sai suoritettua viimeisen vuoden ja IB-ylioppilastutkinnon Suomessa (firma lopetti nuoren viimeisellä IB -lukio vuodella työkomennuksen).Asia vaati meiltä paljon järjetelyjä.Lopputulos oli kuitenkin onnellinen.Kiitos hienolle nuorukaiselle. Lisbet

    ReplyDelete
  3. Ja kiitos myös hienolle suomalaiselle koululaitokselle!! ja sen joustaville ja ymmärtäväisille opettajille.Minua autettiin ja ymmärrettiin aina järjestellessäni asioita Kiinasta käsin.Eli joka maassa opettajat ovat upeita.sama Lisbet

    ReplyDelete
  4. Liivia ja Lisbet, pointti olikin siinä, ettei koulu vaatinut ketään erikseen HANKKIMAAN pelleasua, vaan kannustettiin nimenomaan katsomaan kotien vaatekaappia "sillä silmällä". Ainoa mitä minunkin tytölle tein oli tuo rimpsu kaulaan - onnistuisi keltä vain. Ja mitä koulujen resursseihin tulee, ei tästäkään tapahtumasta koitunut muita ylimääräisiä kuluja kuin ilmapallot, joita ilman olisi voinut myös olla. Muuten akikki välineet olivat pesurkamaa, joita löytynee kaikista vähänkään suuremmista koulusta.

    ReplyDelete
  5. Niin mikähän se tappaa ilon ja luovuuden elämästä? Miksi olemme niin pahoja toisillemme (esim tuo bisnesmaailma)? Tärkeitä kysymyksiä nykypäivänä ja aiemminkin.Lisbet

    ReplyDelete
  6. Eksyin blogiisi monen mutkan kautta (kuten selaillessa usein käy) ja olen heti ihan koukussa. Upeita kuvia ja huomioita elämästä toisella puolen maapalloa. Kuinka arki on kuitenkin aika samanlaista ja miten monet asiat ovat aivan toisin... Kivan lisämausteen antavat lukuisat kommentoijat eri puolilta maailmaa.

    Lastemme koulussa täällä säästetään kovalla kädellä ja lomautetaan opettajia. Onneksi kireys ei ole ainakaan vielä vaikuttanut lapsiin, vaan arki pyörii normaaliin tahtiin. Mukavat ja kekseliäät opettajat vieläpä jaksavat organisoida markkinapäivää, jotta lapsille saadaan luokkaretkitileille täytettä.

    ReplyDelete
  7. Voi mahtavaa, miten riemastuttava ja värikäs tapahtuma! Voin kuvitella, että oppilaat nauttivat todella. Tuollainen varmasti kannustaa liikkumaan ja opettelemaan vaikka mitä temppuja. Ja pellepuvun suojin voi uskaltautua ihan uudella tavalla. Hattua täytyy nostaa koulun henkilökunnan ideointitaidolle!

    ReplyDelete
  8. No just noin! Yksinkertainen ja nerokas idea!
    Miten ilahduttaakin tämä postaus niin kovasti.

    ReplyDelete
  9. Loistava idea!!!!!

    Kansainvälisten koulujen opettajat ovat yleensä hyvin koulutettuja ja määrärahat ovat eri luokkaa kuin tavallisissa kouluissa.Näin ainakin täällä päin. Meillä ei ole edes liikuntasalia,saatikka välineitä mikä ei tietenkään ole este koulutetuille opettajille mutta kylläkin kouluttomattomille.

    Lasten koululla on house sport-juttu ja ihme ja kyllä, se saa liikkumaan myös tyttöjä.

    Jäin nyt taas miettimään muuttoa pääkaupunkiin ja kansainväliseen kouluun siirtymistä...

    ReplyDelete
  10. Hienolta esitykseltä näyttää!

    Täällä meidän päässä jenkkikouluissa mennään sitten vähän siinä ääripäässä että ohjelmaa, näytöstä ja tapahtumia on liikaakin. Olin aivan uupunut esikoisen ensimmäisen kouluvuoden jälkeen kun olin mennyt liian moneen juttuun vapaaehtoiseksi avuksi. Onneksi budjettileikkausten vuoksi ovat joutuneet vähän karsimaan 'oheistoimintaa'.

    ReplyDelete