Matkalla vihannesmyyjäni luokse tutustuin etäisesti kohtuullisen uuteen asuinalueeseen, joka koostuu 30 jättikerrostalosta, joissa kuusi rappukäytävää kuudessa kerroksessa kussakin. Nämä ovat siirtolaisten asuntoja, heidän jotka pakkomuutettiin pois Pekingin uuden lentoterminaalin tieltä.
Näkymä vastakkaiseen suuntaan on rauhallinen, kuvitellakseni pohjalaistyyppinen peltomaisema. Miltä mahtoi tuntua muuttaa vanhasta hutonkikylästä sekä kaupunkirakenteesta uuteen persoonattomaan lähiöön? Kuskin mukaan "asukkaat eivät pidä". Muuttajien motivointi saattoi päättäjillä olla hankalaa, sillä kolmosterminaali on pääosin ulkomaanlentoja varten, jollaisiin tavallisella kiinalaisella ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta.
Ei minulla olisi ratkaisua tähänkään ollut, mutta mieltäni jäi vaivaamaan näiden ihmisten kotiviihtyvyys...
---------
Ja tässä vaiheessa iltaa, kellon lähestyessä kahdeksaa mietin jälkiviisaasti, että kuinka paljon on järkevää yrittää elää kuten paikalliset. On nähkääs lyhtyjuhlan ilta. Ulkoa on pimeyden laskettua kuulunut tauoton maailmansotapauke, ellei pahempikin. Kodin lyhdyt on sytytetty ja,
niin, viisaampi olisi jättänyt jo väliin, mutten malttanut, kun pitää niin yrittää, sopeuta tai jotain, olla ennakkoluuloton ja niin elelleen. Siis tänä iltana kuuluu syödä perheen yhtenäisyyttä symboloivia pyöreitä "herkkuja". Märkiä taikinapalleroita, sisällä punapapua tai muuta tosi ihanaa.
Onneksi oli eilisiä torttuja jäljellä.
Ilotulitukset ulkona ovat kyllä todella hienoja! Niitä onkin luvassa vielä seuraavat viisi tuntia.
Mielenkiintoista taasen. Vaikkakin vähän urullista (yläkuvat).
ReplyDeleteTunnelmaiselta alakuvissa näyttää. Luulin valkoisia palloja joiksikin jugurttikuorrutteisiksi herkuiksi ja tummia kookossuklaapalloiksi...
Noi kaikki moottori- ja yhdysteiden yms aiheuttamat asuntojen pakkolunastamiset on aina tosi surullisia yksilötasolla! Voi vain kuvitella kuinka erilaista on asua hutongissa ja tuollaisessa lähiössä:(
ReplyDeleteMinuakin säälittää pakkomuutetut ihmiset, varsinkin kun uusi koti näyttää aika pelottavalta.
ReplyDeleteRuotsissa oli 70-luvulla miljoona-projekti. Siinä oli tarkoitus rakentaa miljoona halpaa ja nopeasti toteutettavaa asuntoa siirtolaisille. Lähiöitä tehtiinkin urakalla ja lähiöissä olikin sitten ongelmia vaikka muille jakaa..
Ei nyt ihan liity tekstiisi, mutta se minulle tuli mieleen.
Alimman kuvan herkut näyttivät hyviltä, mutta kuvailusi jälkeen saattaisi sittenkin jäädä minulta maistamatta :)
Hei! Olen vasta löytänyt tämän blogien maailman (kiitos Liivian). Olemme kavereita aikojen takaa... Satun asumaan Pohjanmaalla ja siksi kommentoin tuota rauhallista kuvaa... Luulenpa, että siellä päin ovat aakeet laakeetkin hiukan isompia kuin täällä. Jopa tanskalainen maisema vei aukeudessaan voiton meistä ;o) Mutta kyllä lakeuksia vielä piisaa vaikka tännekin niitä kerrostaloja on rakennettu.
ReplyDeleteOma blogini on kuvaton ja täynnä pohdintaa. Olen aloittanut tosiaan vasta viime viikolla. Pikkusiskoni muuten on asunut Porvoossa kohta kymmenen vuotta ja siellä aina silloin tällöin vierailemme.
Liivia, jugurttikuorrutteisia,hmmm, olisikin! Sellaisia ahmisin kymmenen vaikka sissällä olisi mitä.
ReplyDeleteVintage living, juttelimme juuri miehenkin kanssa siitä, kuinka me suomalaiset koemme järkytyksen kun yksikin koti tai jo hylätty mummonmökki joudutaan purkamaan mottoritien liittymän alta. Ja täällä siirretään kokonaisia kaupunkeja, noin vain. Ja näiden siirtojen myötä ihmisten koko elämäntyyli ja monilla elinkeino otetaan pois.
Katilei, eivät taida paljoa maailman epäonnistuneet esimerkit täällä hetkauttaa. Kehitys on jotenkin myös siinä vaiheessa, ettei mm. nuoriso vielä rähinöi eli systeemi ei anna mahdollisuuksia oireiluun.
Jatink, tervetuloa Blogistanian ihmeelliseen maailmaan, täällä tätä menoa ja meininkiä riittää. Ja lakeus on mielestäni ihmeellinen asia, miten maa voi olla niin lättänää. Ei pientäkään mäennyppylää missään. Ja sitten yhtäkkiä alkaa pystyseinä vuori, tsup, 80 asteen kulmassa.
Pakkomuuttaminen on niin kiinalaista etta. Hyvin harva siita luonnollisesti pitaa. Jos vaikka on asunut kodissaan jo kymmenia vuosia ja vaikkapa saanut elantonsa kodin viereiselta peltotilkulta.
ReplyDeleteMutta.Monesti nama uudet asunnot ovat paremmin varusteltuja kuin vanhat. On jopa oma keittio ja kylpyhuone. Ehka tilaakin enemman.
Mutta Kiinassa nyt voidaan purkaa vaikka suht uusia taloja ja alueita, ei sekaan mikaan ihme olisi.
Suzhouren, mielenkiinnolla olemme seuranneet lähistön taloprojekteja. Ensin rakennetaan runko, sitten myydään tämä luurankotalo, jonka ostaja taas muokkaa hyvin rankalla kädellä mieleisekseen, siis purkaa seiniä, muuttaa terassin sisätilaksi, aukoo seiniin ikkunoita jne. Samaa "tehdään ja puretaan" meininkiä sain tänään kuulla koulussani. Sinne olen tarkat ohjeet antanut millaisen pesualtaan ja hanan haluaisin kuvisluokkaan. Kun kollega oli kysynyt ovatko saaneet oikeanlaiset käsiinsä sanoi paikallinen työnjohtaja, että laittavat nyt jonkun, voihan sen sitten vaihtaa! Meinattiin pyörtyä.
ReplyDeleteTuo kohta "kun pitää niin yrittää, sopeuta tai jotain, olla ennakkoluuloton ja niin elelleen" toi mieleeeni minut Hollannissa.
ReplyDeleteMuistan miten muutimme sinne. Ihan omasta tahdostamme siis, ei mitenkään pakotettuina. Emme tienneet maasta oikein mitään, minä en ollut koskaan käynytkään. Olin avoimin mielin, halusin tajuta ja oppia, sulautua mukaan.
Minun oli kuitenkin itselleni myönnettävä ettei se onnistunut.
En voinut hyväksyä, kestää, sietää...Ihan alun turistiuteliaisuutta mentyä ohi jäi vaan olo että tämä ei ole minulle.
Taalla Cairossa monet talot ovat vailla 'ylinta kerrosta'. Saastyy verot kun talo ei ole valmis!
ReplyDeleteTuolla ne seisoo puolivalmiit talot asuttuina, useimmat taysin viimeistelemattomia...
Onneksi, siis onneksi, ihminen on aika sopeutuvainen.
Taalla on ollut koko paivan hiekkamyrsky - siihen ei kylla sopeudu! Suut silmat taynna hiekkaa jos olisi pakko tuolla ulkona olla pidempaan...
Siivousta tiedossa! argh!
Kiitoksia tervetulotoivotuksesta!
ReplyDeleteMitä mahdatte tehdä siellä niin kaukana täältä?
Punapapu herkut ovat aivan ihania! Voi kuinka minulla onkaan myös ikävä uuden vuoden ananasherkkuja, syksyn lootus-pähkinä kuukakkuja ja lämpöisiä jamssipuuroja!
ReplyDeleteViolet, onneksi tämä totaalinen sopeutumattomuus koskee ainoastaan näitä "makeita" herkkuja, ruokaruoan joukosta löytyy vallan herkullisiakin lajeja ja täytyy myntää, että olen ihastunut moneen visuaaliseen seikkaan.
ReplyDeleteBlogitse, sopeutuvainen on juu ja kiinalaiset tuntuvat minusta harvinaisen sitkeiltä.
Jatinka, elämää täällä eletään! Alunperin lähdimme Suomesta pakoon ikuista vanhan talon remontointia ja tietynlaista itse luomaa oravanpyörää, jossa ei ollut hengitysmahdollisuuksia. Mies on töissä eräässä kotimaisessa puhelinfirmassa ja minä siis kuvisopena ruotsalaisella koululla. Arjen täyttävät lasten koulut läksyineen, harrastukset, kinanopiskelu, työtkin ja minulle arjenkohokohtia ovat omat pienet retkeni jonnekin, vaikkapa sekatavarauppaan.
Laura, vau, jos tykkää punapavusta on elämä täällä taivaallista. Olen kade. Ja kuukakut, tosi kauniita, juu, muttemme kyllä niistäkään oikein osanneet arvostaa ruokailumielessä. Jamssipuuroa en ole vielä saanut, kiitos vinkistä
Kun luin postauksesi, mietin, miten meidän kotoiset maahanmuutajamme sopeutuvat. Meillä taitaa olla erikoinen kansa? Ukoisiin seikkoihin on varmaankin helppo sopeutua, mutta mistä saada paikallisia ystäviä? Sillä tavallahan kulttuuriin päästään sisään, että ystävystytään paikalliseen väestöön? Olenko ihan väärässä?
ReplyDeleteIhan vain arvailen sen perusteella mitä olen silloin tällöin kuullut. Eräs yhdysvaltalainen diplomaatin rouva kertoi käyneensä kahden vuoden ajan eräässä leikkipuistossa poikansa kanssa eikä koskaan päässyt perustervehtimistä pitemmälle kenenkään toisen äidin kanssa. Hän on asunut useassa eri maassa, ja sanoi, ettei tunne paikallisia (paitsi minut, mutta mä nyt tutustunkin kaikkiin).