Ajauduin kirjakauppaan, jalat vain veivät, oli melkein pakko päästä. Kirjakaupassa on niin rauhallista ja hiljaista. Aika unohtui, hiki lämmitti selkää, kaikilla oli katse alas kirjoihin luotuna eikä kukaan töllistellyt toista. Kirjat saivat kaiken huomion.
Mikähän tuo on, entäs tuo, kurkkaanpa vielä tämän sisälle, ja kyllä vielä tuokin pitää vilkaista...
Kymmenittäin kalligrafeista kertovia kirjoja. Alkoi melkein pyörryttää tajutessani, kuinka arvostettuja he tässä kulttuurissa ovatkaan. Kalligrafi minussa huusi "jihuuuuu".
Mutta näitä ihmettelin, olivatko näköispainatukset haluttavia tekstin sisällön vai kalligrafian vuoksi? Suosittuja lienevät kuitenkin, sillä vastaavia oli satoja erilaisia.
Pelikorttivalikoiman runsauden sen sijaan jo ymmärsin, nehän ovat kulutustavaroita. Kenties tästä kahden sadan valikoimasta löytyy jokaiselle mieluinen pakka, ensi kuun peleihin. Sitten taas uusi pakka kehiin.
Kiinalaista akvarellimaalausta esittelevien kirjojen valitsemisen vaikeus sai minut solmuun. Mistä voin etukäteen tietää mistä oppaasta olisi eniten inspiraation lähteeksi ja avuksi opetuksessa? Sellainen tieto jäi muinoin opintojen aikana saavuttamatta.
Melkein silmät ummessa ja omien mieltymyksien mukaan jotain valitsin, kevään lopussa sen sitten näkee oliko mitään käytönnön hyötyä opetuksessa tästä kirjakauppareissusta.
Mutta aivan välitön hyöty oli kuitenkin rentoutunut ja hyvä olo, jonka voi saavuttaa ainoastaan kirjakaupassa.
On muuten jännää, että kirjakaupat ovat aina ihania, aina houkuttelevia. Voin kuvitella itseni kiinalaisessa kirjakaupassa kuin alttarilla, viipymässä, vaikken tasan tarkkaan osaa sanaakaan kiinaa. Kirjat ovat kieltä, mutta kirjat ovat myös kielestä huolimatta kirjoja :).
ReplyDeleteIhana postaus!
ReplyDeleteJuu ja kirjakaupoissa on se tuoksu ja jannittavyys; kun ei koskaan tieda mita eteen pulpahtaa kun kirjan avaa...
Tuossa kaupassa oli varmaan sellainen 'entisaikojen' tuoksukin!?
Sellainen mika on painomusteen, paperin, puun, pienen polyn, kaiken tuon yhdistelma...aaah!
Uteliaana kysyn, miten otat kaupassa kuvia kysytkö saako ottaa vai otako huomaamattomasti, salaa? Mun on aina vaikea valokuvata julkisesti, tuntuu jotenkin nololta.
ReplyDeleteNämä oli hienoja kuvia tunnelma hyvin välittyi.
Maija
Roiibos, minulle kirjat ovat etenkin haptinen kokemus. Se miltä kirja tuntuu kädessä, millainen paperi on valittu, kuinka kirja aukeaa, miten "plärättävä" se on... Lukijana olen onneton (vain suomi menee), katselen kuvia ja nautin kokonaisuudesta.
ReplyDeleteBlogitse, kumma kylä, mutta tämän kaupan tuoksu ei erityisesti jäänyt mieleen, taisi olla ihan yleinen Pekingin tuoksu, mikäli sen nenäaistimuksen nyt positiivisesti haluaa ilmaista...
Maija, Kiinassa on kohtuullisen helppoa kuvata. Silloin tällöin kaupassa myyjä kieltää, varsinkin jos menee kysymään lupaa, mutta kun määrätietoisen rauhallisesti kuvaa, eikä kuitenkaan jää tähtäilemään ja ei keskity muihin eläviin olentoihin liiaksi, niin yleensä saa räpsiä rauhassa. Katuvilinässä käy säännöllisin väliajoin niin, että joku haluaa ehdottomasti tulla kuvatuksi ja tulee sitä oikein pyytämään! Ja vastaavasti kun liikumme perheen kanssa niin paikalliset mieluusti tunkevat kameroineen hyvinkin lähelle kuvaamaan meidän vaaleahkoja tyttöjä ja asettavat mummonsa poseeraamaan tyttöjen viereen. Mnustakin meinaa välillä tuntua nololta, mutta sitten karaistan mieleni ja ajattelen olevani joku "oikea" kuvaaja, olevani "tärkeällä" asialla.
Sinähän OIKEASTI olet OIKEA kuvaaja, tallennat tärkeitä välähdyksiä, havaintoja, muistoja, kulttuuritieteellisiä otoksia. Oletko koskaan ajatellut blogiasi taideteoksena tai taidetekona?
ReplyDeleteIhania kuvia!Olet tuon kirjakaupan rauhankin saanut talletettua..
ReplyDeleteIhanaa helmikuuta sinne kauas!