Monday, February 16, 2009

Arkisia mietteitä


Minulla on (salainen) unelma, jonka oikeastaan luulen olevan verrattoman yleinen suomalaisten ekspaattien joukossa. Olisi ihanaa saada asua, edes yhden vuoden, lämpimässä maassa. Osittain toiveeni on toteutunut, sillä Pekingin kesä on todella lämmin - ja kostea. Talvi puolestaan järkyttävän kuiva, viimainen (päivittäin terveiset suoraan Mongolian aroilta) sekä kylmä. Kuten tänään.


Lapset onkin syytä pakata huolellisesti. Toisinaan ihmettelen kuinka lapsiparat edes pystyvät liikkumaan, mutta tässä todistekuva, pystyvat he! Lukijoissa piilee ainakin yksi lastenvaatesuunnittelija, katsoppas tätä Suomessa tuntematon "peppuesiliinaa", kätevää vai mitä?


Toisaalta pahin talvi kestää ainoastaan kolme kuukautta, joten tavalliselle vaan tuntuu kunnon talvitamineisiin investointi suurelta summalta ja eikös isukilla ollutkin siellä naulakossa toinenkin takki... XXXXXXXL-takkeja olen nähnyt liikenteessä monta.


Seuraavaksi esittelen päivän itsestäänselvyyden: halkiohousut. Taitaa olla virtsatientulehdukset eurooppalaista hömppää?


Toisinaan toki maalaisärkeä voisi olla enemmän. Kummassa pissi haisee vähemmän, puskassa vai roskiksessa? Ymmärrän toki, kyseessä oli temppelialue, joten eihän sitä sovi ruikkia ihan minne sattuu!


En uskalla miettiä kuinka monta tuhatta rahaa olemme laittaneet kolmen tyttären vaippoihin. Ilmaiseksikin olisimme näemmän selvinneet.


Hyvää uutta viikkoa!

27 comments:

  1. Kiitos tästä(kin) hienosta postauksesta!
    Noita halkiohousuja minä olen kans ihmetellyt. Lapset pakataan muuten tosi hyvin talvella, sitten pylly vilkkuu... En muista, laskivatko mäkeä talvella luukkupöksyillä... Kesällä kylläkin.

    ReplyDelete
  2. Unohtui kommentoida ensimmäiseen aiheeseen, että kieltämättä, Thaimaassa lomaillessa mietin, millaistahan siellä olisi asua vuosi expattina ;-D
    Mitenköhän äkkiä sitä kyllästyisi ikuiseen kesään...

    ReplyDelete
  3. Kolme vuotta tropiikissa asuneena; kun sinne paasee, on aina vain liian kuumaa ja tukalaa , ja kun sielta paasee pois niin ei tata kylmyytta kesta erkkikaan! ;-D

    Satsu naapurista

    ReplyDelete
  4. Onpa mielenkiintoinen vaatemuoti teillä siellä. Sieviä osa, mutta erittäin sopimattomia tänne kylmään pohjolaan...

    Ehkäpä siellä on sallitumpaan lasten pissaaminen erilaisiin omituisiin paikkoihin kuin täällä Suomessa. Tosi kesällä ainakin pojat turvautuvat ahkeraan luontoäidin omaan vessaan ;o)

    ReplyDelete
  5. Ei noihin luukkuhousuihin kyllä totu silmä millään :)

    ReplyDelete
  6. Ihan hulvattomia kuvia! Erityisesti alin. Miten kaukana olit kuvatessa :D

    Täällä myös lapset ihan ylipuetaan talvella ja kaikki alle 3 vuotiaat kannetaan paksuun huopaan kiedottuna paikasta paikkaan ettei saa kylmää. Vaan halkiohousuja ei ole eikä isien takit päällä.

    Ihana postaus taas!

    ps. kommentoit tänään blogissani postauskeen missä vain testasin temppuilevaa fonttikokoa. Ehdin poistaa postauksen ennen kuin sain kommenttisi. Kiitos siis kommentista ja sorry se ei näy siellä :) Ja ei, en varmasti muuta sivupohjaa mustaksi :)

    ReplyDelete
  7. Nämä oli kyllä kaikkein parhaimmat kiinankuvasi!
    Menen katsomaan vielä uudestaan.

    ReplyDelete
  8. Terveiset lämpimästä kolkasta. Vaikka kait täälläkin jonkinlainen talvi on.. muutama kuukausi vain keskimäärin +15.. Nautin! En kyllästy! Lisää!

    Huikeat nuo halkiohousut. Mutta... käytännölliset varmaan. Muistan että pieniä lapsia ei ole kiva riisua pakkasella kuoristaan hädän tullessa.. enkä ikävöi sitä puuhaa yhtään.

    ReplyDelete
  9. Aina oppii toisista kulttuureista jotain uutta!

    Tosin itse todistin pari viikkoa sitten täällä Suomessa pienen pojan pissattamista puistossa aikas kovilla pakkasilla. Puku vaan auki ja tähtäys. Pikkuinen totesi päälle: "Kato miten pitkälle nyt lensi." Kävi vaan mielessä että toivottavasti ei paleltunut paikat moisessa extremelajissa.

    ReplyDelete
  10. Kaikkea siellä voikin nähdä, kun pitää silmänsä auki! :D

    - Kiva, että mekin saamme tietää, ja kuviesi kautta nähdä, noita kummallisia juttuja!

    ReplyDelete
  11. Todentotta. Halkiohousut! Peppuesiliina!

    Olen haltioissani. Nerokasta!

    ReplyDelete
  12. Ihania kuvia! Kuinka kätevää tuollainen halkio. :) Täällä kyllä pissatetaan lapsia viemärikaivoon Monoprix'n edessä keskellä lauantai-iltapäivän ruuhkaa (juuri tuo sylipissitys-ote), mutta ilman halkiota, klassisesti siis pöksyt alhaalla. Puistoon voisin pojan viedä, mutta että keskelle katua...Me hilpaistaan aina hädän tullen brasseriehen. Bisous& kiitos taas ihanasta postauksesta! Näitä lukee todella hymy huulilla.

    ReplyDelete
  13. vai vuosi lampimassa haaveena...Tule Egyptiin!
    Talvi on kuin Suomen kesa. Yolampotila Kairossa on yli kymmenen mutta talla hetkella viela alle 20.
    Valilla tulee 'kohtauspaivia' jolloin lampotila kohoaa yli +25 muttei ole normaalia tahan vuoden aikaan. Pari viime paivaa +20 kieppeilla.

    Mutta kesa onkin eri juttu.
    Heina-syyskuu oli viime vuonna minulle ainakin rankinta. Kun saattaa olla +47 ja tulee tunne ettei saa happea kun on niin kuuma.
    Tuollaisina paivina olin sisatiloissa ja odotin illan saapumista...

    Mutta niin kuin kaikkialla - hyvat ja huonot puolensa.
    Jos valita pitaa SAAN puolesta niin kylla mina taalla mielummin olen kuin...kuin monessa muussa maassa!

    Halkiohousut on tutut jo vuosien takaa kun Kiinassa kavin...vuonna -89 ekan kerran...voi, miten vuodet vierii...

    Ihania kuvia taas!
    Mukavaa viikkoa!

    ReplyDelete
  14. Kyllähän näitä halkiohousuja saa Suomestakin, on saanut jo ainakin jokusen vuoden. http://www.myllymuksut.com/product_details.php?p=82

    Muutama tuttu on tätä vaipatonta viestintää harrastanut ja sivusta olen seurannut.

    Mutta taidetaan täällä silti pukea ulos vaippa päälle.

    tippi

    ReplyDelete
  15. Luojan kiitos halkiohousuista. Mihin Kiinassa vaippajätteiden kanssa jouduttaisinkaan, jos kertakäyttösellaiset olisivat kaikkien hankittavissa. Huolestuttavaan suuntaan sielläkin ollaan menossa. Ja pikkulasten pissi tuskin koiran jätöksiä pahemmalta haisee...

    ReplyDelete
  16. Nina, kenties peppu on verrattavissa poskeen, onhan sekin paljaana.

    Satsu, niin kai se on, ettei koskaan oikein täydellistä.

    Jatink, pissaaminen minne vain on sallittua myös aikuisille, siitäkin on pian koossa kohtuullinen kuvasarja...

    Pilvitarha, tottuu kyllä, kun tarpeeksi harjaantuu.

    Mizyena, alin kuva on otettu aukealla puiston nurmikentällä, kenties 10 metrin päästä. Mulla ei ole mitään superputkia, ihan paketissa tullut perusoptiikka.

    Liivia, hyvä jos nautit, ehkä hymy huulessa.

    Merja, nauti sinä vain, minä yritän hillitä kateutta!

    Marguetta, eihän sit ole kovinkaan pitkälti kun suomalaiset tekivät kaikki hätänsä ulkohuusseissa ympäri vuoden, joten eiköhän yksi pikkuhätä puskaan hyvin sujunut.

    Ruiskaunokki, paljon tosiaan näkee elämää täällä, silä se tapahtuu paljon enemmän kadulla kuin Suomessa. Ja suhtautuminen valokuvaamiseen on varsin myönteistä.

    Laura, mutta totta.

    Isoinpapu, sä olisit juuri sellainen joka keksisi myös valmistaa moisia.

    Kaisa, joo, muistan kyllä ranskalaisen varsinvapaan pissatuskulttuurin. Mutta täällä se ulottuu myös aikuisiin! Vaan muistan erään mummelin meidn takakadulla Franprixin edessä, siinä hänellä oli jalat hajan katuojan molemmin puolin ja välistä lorisi pissi. Ei tainnut mummelila olla pikkareita.

    Blogitse, oih, Egypti on yksi vanhoista haaveistani eikä lämpötilat kuulostaneet ollenkaan kuheilta. Nauti!

    Tippi, mielenkiintoista ja hauskaa, sillä oikeastihan tuollaiset halkiohousut ovat aika kätevät. Täällähän niiden käyttö ei rajotu ainoastaan kuivaksi opetteleville, vaan niitä käyttävät ihan pienet vauvatkin.

    ReplyDelete
  17. Anonymous, tuota jätepuolta sietäisi meidän kaikkien miettiä, vaikkei edes olisi vaippaikäistä perheessä. Parantamisen varaa löytyy.

    ReplyDelete
  18. Aika hurjalta näyttää ensikatsomalta omaan silmään! Nuo paksut tamineet, isot takit ja halkiohousut. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin onhan tässä kaikessa vaikka mitä ideaa.

    ReplyDelete
  19. Meidän matkaopas Kiinassa nimitti noita housuja Schnellfeuerhose eli sarjatulihousut.

    ReplyDelete
  20. Halkiohousut ovat SUomessakin olleet ennen käytössä hyvin yleisesti.
    Äitini niistä usein puhuu, samoin lasten pissattamisesta.
    Ranskalainen anoppini kertoi että heilläkin oli kova kiire saada 5 lasta pian oppimaan kuivaksi ettei tarvitse pestä vaippoja/ostaa vaippoja niin paljon.
    Pissattamisella säästi siis vaippojakin.

    ReplyDelete
  21. Halkiohousut on kätevät, täällä vaippoja melkein kouluikään... ja hirmu vuoret jätteitä.

    ReplyDelete
  22. Kyselin noista halkiohousuista kiinalaiselta ystävältäni ja heidän mielestään ne ovat varsin kätevät koska peppu ei haudu "pissassa" kuten vaipoissa ja vaippavuori olisi tosiaan aika valtava, kun tuota jätettä tulee muutenkin aika kiitettävästi. Tosin kyllä täällä Hangzhoussa alkaa nähdä vaippakasseja kantavia vanhempia jo aika yleisesti.
    Niin ja pissatulehduksethan ovat käsittääkseni bakteerin aiheuttamia, eikä kylmällä kivelläkään (siitä aina lapsena peloteltiin) istuminen sitä aiheuta. Näin lääkärini minua valisti.

    Minä en voisi asua ikuisessa auringossa, olen ihan liiaksi talvi-ihminen. Mieheni kyllä voisi ja on sitä minulle jopa ehdottanutkin.

    Oikein hyvää kevättä sinne! Täällä jo viime viikolla oli +23, nyt on kylmä taas tullut. Viikon päästä kuulemma kevät tulee. Sitä odotellessa...;)

    ReplyDelete
  23. Olen jo kauan ihastellut blogiasi kommentoimatta - erityisesti tapaasi upeitten kuvasarjojen avulla valottaa kaikkea näkemääsi. Kiitos!

    Eilisellä hiihtoretkellä meren jäällä eteläisessä Suomessa pissahädän yllättäessä kaipasin TODELLA paljon noita käteviä luukkuhousuja :D
    Kaikella on puolensa, eikö.

    ReplyDelete
  24. Tuntuu hassulta kun katsoo näitä kuvia, että Kiinassa ommellaan pilvin pimein toppahaalareita länsimaisille markkinoille...

    Halkiohousut tiesinkin, mutta että pyllyessu! Lämmittänee hiukan halkion kohtaa...

    Lastenkodeista adoptoitavien lasten kuvat ovat kanssa niin hassun näköisiä, koska lapsesta näkyy vaan pää sen muhkean vaatekerroksen joukosta, ei mitään käsitystä minkä kokoinen lapsi on oikeasti...

    ReplyDelete
  25. Halkiohousut oli mullekin tutut mutta entäs toi essu! :)

    Mulla on nyt kolmas vuosi menossa Amazonasilla eikä kyllä mieli tee kylmempään ilmastoon takaisin :) Tietysti välillä on tuskallisen kosteaa ja just nyt (keskellä sadekautta) on vaikeaa kuivata pyykkejä kun sataa niin paljon. Kuitenkin 5 kk Suomen "kesässä" viime vuonna karisti suurimmat Suomi-haaveet. Talvi ei suuremmin houkuttele...

    ReplyDelete
  26. Niin piti vain sanomani, että toki sitä vauvoillakin on halkiohousuja. Nehän ne jo kanssa oppii hienosti kommunkoimaan (ja vahnemmat näkemään) pissihätäänsä. Ei tarvitse opetella kuivaksi, kun ei ole juuri koskaan märkä ollutkaan! Ihminen ei halua vaivaisena vauvanakaan tehdä tarpeitaan ns. päälleen, vaan poispäin itsestään.

    Maailma on monesti yksinkertaisempi, kuin me kerrospukeutuvat hömpöttäjät arvaammekaan!

    Olen erionnellinen että noin ison ihmismäärän maassa ei käytetä kertakäyttövaippoja suuresti. Toivottavasti tuo oppi jatkuu ainavaan, sukupolvelta toiselle.

    ReplyDelete