Että kuopuksen palohälytinpelko loppuisi. "En tykkää "piippajutusta", ota pois toi "palitunti", mä en jaksa tota punaista..." Ilmeessä aitoa pelkoa, joka hiipii esille etenkin yhdessä väsymyksen kanssa. "Mä tahdon kotiin Pariisiin..." "Mutta seilläkin oli kulta palohälyttimet." "Mä tahdon toiseen huoneeseen..." "Sielläkin on..."
Haluaisin harjoittelijaksi ruotsinkiinalaisen tuttavan johtamaan pekingiläiseen korutehtaaseen. Sitten kirjoittaisin ja kuvittaisin novellin "Korutehtaan kädet". Se painettaisiin riisipaperille ja kuvituskuvat olisivat käsin liimattuja valokuvia valkoisine röpelöreunoineen. Ensialkuun riittäisi vaikka päivävierailu tuonne tehtaaseen, mutten tiedä kehtaanko oikein kysyä vierailumahdollisuudesta. Ihmisillä on niin kiire.
Tällaisia mietin juuri, kultakalakulhoa pestessä. Hänellä, joka on Liisa, Henri tai Timppi - en ole pysynyt laskuissa mukana kuka, on yksi ainoa luihu kaverina. Tänään parannan LiisaHenriTimpin elämää ja hankin lajitoverin uiskentelutoveriksi.
Mietteitä, suunnitelmia ja haaveita. Näin nämä sunnuntait luikahtavat.
minulla on yksi ystava, joka on todella taitava valokuvaaja. han haaveilee myoskin kasien kuvaamisesta. sellaisten vanhojen ja paljon elamaa nahneiden kasien kuvaamista.
ReplyDeletemina haaveilen oikeasta kamerasta jotta voisi ottaa oikeita kuvia.
Emalivatihullun on ensin hihkaistava että tuossapa on täydellinen yksilö! Värit just!
ReplyDeleteVoi kuopusta! Minäkin tahdon "kotiin" Pariisiin, enkä tykkään piippajutuista. Terveisiä hälle:)
Meidän esikoinen pelkäsi aikoinaan myös palohälyttimien punaisia silmiä..
ReplyDeletePalohälyttimetkö usein piippaavat. Pelko ei sanoilla häviä, ole mukana, älä vähättele.
ReplyDeleteAurinko, kädet ovat oikeastaan aika vaikea kuvauskohde, minusta kuvista tulee usein jotenkin vähättelevä, pitäisi saada kuvattua niitä joka puolelta samanaikaisesti. Se taitaa olla muuten magneettikuvausta.
ReplyDeleteLiivia, toi emalivatiyksilö on mun ylpeys! Yleensä kaikki ovat kirkkaan punaisia, mutta tämänpä löysin sekatavarakaupan alimmalta takahyllyltä. Ja värit sopivat tosiaan hyvin noihin herkkiin kukkasiin ja perhoseen.
Merja ja Neljän lapsen äiti, täällä pelko alkoi tässä viikolla tyttöjen vaihdettua huoneita ja tässä uudessa huoneessa punainen silmä tohottaa kohti sänkyä. Ja luonnollisestikin hälytintä ei saa millään käännettyä. Teippasin katosta roikkumaan paperin joka estää hälyttimen näkymisen sänkyyn, muttei se paljoa ole auttanut. Eikä tätä pelkoa tosiaan voi vähätellä, niin tosissaan tyttö on. Ollaan yritetty painottaa vempeleen olevan KILTTI.
Tunkea sinne korutehtaaseen.
ReplyDeleteSanot vaikka että on oikeastaan vähän niin kuin pakko, kun Brysselissä asuu yksi bloggaaja joka haluaisi nähdä millaista siellä korutehtaalla on.
Hän haluaisi myös lukea sen novellin.
Ihmisillä on kiire, mutta monilla on "kiire".
Sitä paitsi monet ovat kauhean huonoja sanomaan EI.
Oi miten kiehtova haave sinulla! Kauniisti kuvitettu novelli korutehtaan käsistä. :) Osa haaveista on sellaisia, jotka palvelee ihan pelkkänä haaveena, joistakin taas haluaa todella tehdä totta. Jos tämä on sellainen haave, niin mitä jos rohkeana vain kysyisit sitä vierailua sinne.
ReplyDeleteOta minut mukaan, jooko?
ReplyDeleteViolet, joo, näitä kiireihmisiä tuntuu olevan, vällillä itsekin meinaa moiseen antautua, vaikkakin olen mielestäni oppinut olemaan kiirehtimättä isoissa asioissa, suurissa linjoiss. Joku varmaan kuvailisi sitä myös laiskuudeksi. Mutta arjen pikkuasioissa mulla on aina kiire ja ihan turhaan!
ReplyDeleteMiaO, hyvin kirjoitettu.
Pensastasku, katsotaan nyt pääsenk sinne koskaan.