Friday, September 12, 2008

Summamutikassa


Punainen oli ruokakaupassa väriteemana. Oletetulla herkkuhyllyllä löytyy pusseja ja purkkeja jos jonkinmoisia ja yhdenkään sisällön mausta ei ole aavistustakaan. Jotain hyvää olisi kiva napostella, joten valitsen yhden rapisevaa karkkipussin, yhden hieman kolisevan purkin ja viimeiseksi puolipehmeän paperipussin.


Yhdessä tyttöjen kanssa avataan ja hmm, hieman ehkä petytään. Paperipussissa oli, aivan kuten siinä ayin mukaan lukeekin, auringonkukansiemeniä. Niistä voisi jos jaksaisi nykertää saada syödäkseen pienen pienen siemenen.

Karkkipussi näyttää niin houkuttelevalta, että jokainen haluaa maistaa äkkiä... lihaliemikuutiolta maistuvaa karkkia. Ayi kiitti sydämellisesti lahjoituksesta, hänen poikansa lemppareita!

Viimeiseksi purkin kimppuun, jonka sisältö tuoksuu avatessa marjamaisen makealta. Jotain marjoja taitaa ollakin, hieman kuivattuja ja sokeroituja. Mieleen tulee Brunbergin tyrnimarmeladi, sellainen terveyskarkki. Melko hyviä, maistui jopa useampi, tosin vain äidille. Mutta tästä se jatkuu, ruokakauppaan tutustuminen ja uusiin makuihin totuttelu. Yllärit tuskin loppuvat vuoden sisällä!

8 comments:

  1. Tuttu tilanne. Miksi mikään ei ole sitä miltä näyttää!? Tänään juuri ostin napostelupussin, ja luulin saavani ihan rehdisti kuivattua mangoa. Mutta olihan kummasti maustettu, mango maistui ehkä aavistuksen verran kaiken muun takana. Kyllä jäi minulta syömättä. Mutta hyvä vinkki, pitääpä tarjota ayille :)

    Isäntä osasi jo tottuneemmin välttää kaikki makeat kääröt ja valitsi herkkupussin, joka sisälsi kuivattuja jakinlihapalleroita. Selvästi parempi vaihtoehto, varsinkin punaviinin kera. ;) Nam.

    ReplyDelete
  2. Me maisteltiin noita marjajuttuja siellä Pekingissä keväällä, ayi niitä osti ja antoi maistiaiset, ei ollut ihan mun juttu :-) On niitä toki myynnissä kyllä täälläkin, enkä tiedä, oliko ihan just toi sama. Tytöt tykkää noista auringonkukansiemenistä, vaikka hirvee näpertelyhän niissä on! Lihaliemikarkit, jos ollaan jostain saatu, on annettu aina suoraan ayille :-)

    ReplyDelete
  3. Kiinnostavaa seurailla, mitä pusseista lopulta paljastui...
    Lihaliemikarkkeja?! Yäk!! Ehkä sitten tuntuu sitäkin ihanammalta, kun joku päivä löytää jonkun lempparijutun..

    ReplyDelete
  4. Miten mielenkiintoista onkaan lukea seikkailuistanne ! TAmakin, pelkka karkkien etsiminen ! ;)

    Mukavaa vkonloppua sinne toiselle puolelle maapalloa!

    ReplyDelete
  5. Tein sokkiskuja Hollannissa joskus aasialaisiin supermarketteihin, ja lopputulos oli jotakuinkin sama.
    Pettymys toisensa jälkeen.

    ReplyDelete
  6. ei kuitenkaan käynyt niin kuin tänne Ruotsiin muuttaneille, jotka avatessaan ostamansa säilykekalapurkin ja kokivat koko asuntoon leviävän yllätyksen hapansilakkaliemen purskahtaessa ulos purkista.

    ReplyDelete
  7. Minä en uskaltaisi edes kokeilla, kun jo suomalaisetkin karkit ällöttää. Pussit on kyllä houkuttelevia!

    Ja saat nyt siellä totaalista punaishoitoa. Mitenkähän käy tuleeko teistä ystävät, punaisesta ja sinusta.

    ReplyDelete