Tiedättekös kun on sellaisia ihmisiä jotka rakastavat pallourheilua, yksinkertaisesti heidän henkinen hyvinvointinsa vaatii päästä juoksemaan pallon perässä kerran vuorokaudessa. Jopa koko perhe tai suku tai kansa saattaa kuulua moisiin. On myös paljon muunkinlaisia ihmisiä. Kuten kiinanlaisia, joista 99,9% rakastaa seurapelejä.
Kaduilla samoillessa ei voi välttyä näkemästä pelaajia. Siinä he tienposkessa kyykkivät, vaihtelevan suuruinen yleisö ympärillään, kommenttien ja rajun pohdinnan siivittämänä peli etenee, minun silmissäni erittäin verkkaisesti.
Ainakin kuuden sätkän verran oli tätäkin peliä jo pelattu. Mikäli jostain miellehäiriöstä tai painostuksesta päätän osallistua johonkin peliin saa se kestää enintää kaksi tupakkia (vaikken poltakkaan), muuten uni meinaa yllättää tai käsitaipeissa alkaa kihelmöidä tapahtumattomuus.
Olen miettinyt, että jos olisin syntynyt kiinalaiseksi, kuuluisinko pelihulluun enemmistöön vai olisinko yksi niistä harvoista oudoista, joilta puuttuu peli-innostusgeeni.
Hassua tuo kyykkiminen? Joko taidat sen?
ReplyDeleteTäälläkin ukot istuu talojen edessä lautapelejä pelaamassa mutta vasta eläkeiässä. Sama seura kokoontuu joka päivä saman talon kulmalla. Olen heitä joskus kuvannut mutta ihan noin lähelle en ole päässyt/uskaltautunut menemään.
Ihania nämä sinun kulttuuripostaukset sieltä!
Marita, jotain kukanhoitoa muutama päivä sitten harrastaessani kokeilin tuota kykkimistä - en jaksanut 30 sekuntia pidempään... Olisikohan senkin harjoittaminen pitänyt aloittaa lähes 40 vuotta sitten?
ReplyDeleteNoita miehiä kuvatessa ainoastaan yksi vaivautui nostamaan katseensa kameraa kohti, naurahti ja jatkoi peliään. Heitä ei olisi vähempää voinut pelin ulkopuoliset tapahtumat kiinnostaa. Hyvä niin!
Minä rakastan seurapelejä. Täälläkin niitä pelataan kaduilla ja pelaajat ovat pääasiassa kaikenikäisiä miehiä. Voisin pitkäänkin katsella pelien hidasta edistymistä, mutta 1,5-vuotias ei jaa tätä äitinsä innostusta ja huomattuaan, ettei pääse säheltämään pelilaudalle tms., lapsi jatkaa matkaansa.
ReplyDeleteToi kyykkyasento on mulla hyvin yleinen. Tänäänkin kun oltiin puistossa ja pojat keinu ja nurmi oli hiukan kostea niin istuin noin.
ReplyDeleteHyvin voi mennä tuntikin;-)
Mun isäni on aivan pelihullu.
Yksikätiset ja bingo, ravitm pajatso ja lotto ja sellainen. Nyt on hiukan rauhottunut, mutta oli aika jolloin ei päässy yhdenkään koneen ohi.
Istuin lapsena isän kanssa useasti bingossa tai seisoin raveissa maaliviivalla...
Pallopeleistä en ole koskan välittänyt, ellei tennistä lasketa.
ReplyDeleteMutta seurapelejä pelattiin kovastikin parikymppisenä. Kuului vähintään jokaiseen viikonloppuun.
Eipä ole tullut pelattua vuosikausiin muuta kuin joskus lapsen kanssa dominoa.
Multa ei tuollainen kyykky luontuisi.
Kyykky luontuu ( olen tainnut periä ominaisuuden isältäni, tarvitaan vaan pitkät akillesjänteet ), mutta seurapeleistä en tykkää. Pienenä pelattiin afrikantähteä ja kimbleä hiihtolomat putkeen, aina hiihtämisen välillä siis. Sen koommin ei oikein ole innostanut.
ReplyDeleteEi ole minustakaan seurapelaajaksi. Tylsistyn heti. Mutta kyykkijänä olen ilmiömäinen!
ReplyDeleteMä niin tykkään kurkkia Kiinaan täällä. Kiitos kiitos!
Minä kyllä kyykin jos vain housut antaa periksi ja seurapelejäkin mielelläni pelailen mukavassa seurassa.
ReplyDeleteSinulla on ihania kuvia blogissasi! Niiden kautta on kiva katsella Kiinaa