Wednesday, September 17, 2008

Pörröpääarmeija


Olin rauhallisella kävelyllä kauppahallissa. Isossa kauppahallissa, jonka läpi asiakkaat saattoivat polkea tai jopa mopoilla, eihän tuo nyt niin tarkkaa ole. Yhtäkkinen huuto herätti minut. Edessäni on 20 parikymppistä peikkopoikaa, kahdessa suorassa rivissä ja välillä jonossa.


Sulkeisia, karjuntaa, taputusta. Hyväntuulisesti ja samalla kuitenkin armeijamaisesti. Pörröpäät ja muu toiminta eivät jotenkin kuuluneet yhteen, paitsi muista ohikulkijoista tilanteessa ei selvästikään ollut mitään ihmeellistä.




Aikansa siinä tömistelivät ja kääntyilivät, kunnes käsky kävi siirtyä jonnekin, riveissä juosten ja tasatahdissa. Mahtoivatko olla paikallisen kampaamoalan opiskelijoita? Vai mallitoimiston listoille pyrkiviä?


Hiusteema jatkui, sillä seuraavaan putiikkiin poiketessani ovella roikkuivat hiuslisäkkeet. Eivätkä mitkä tahansa karvatupot, vaan ihan aidot ihmishiuksiset poninhännät! En tullut kysyneeksi hintoja, mutta jos olisin mustahiuksinen olisin oitis yhden ostanut. Hmmm, samaisessa paikassa taidettiin myydä värjäysaineitakin...

9 comments:

  1. Vilijonkka, miten sä ehdit päivittään blogia tähän tahtiin? Onko sun oppilaat itseohjautuvia (!) vai onko sulla vapaa jakso? Onko Pensastasku nyt jo siellä? Kirjoita joskus juttu kiinalaisista nimistä, mä en yhtään ymmärtänyt kun vietnamilainen ystäväni Loan menee kiinalaisen miehen kanssa naimisiin, ja ottaa miehen äidin nimen ??? Ei menny mulle jakeluun kun yritti selittää. Hauskaa päivää!

    ReplyDelete
  2. Näilloli selvästi joku hiusmielenosoitus...(???)

    ReplyDelete
  3. Tiitta, itseohjautuvat oppilaat kelpaisivat, valitettavasti en sellaisiin ole vielä törmännyt. Omat muksut alkavat olla aika itseohjautuvia, ainakin sotkemisen ja tappelun suhteen. Kyllä mä ihan töissä olen, tosin vähemmän kuin kesällä luulin eli 10 tuntia viikossa ja palkkaakin saan alle suomalaisen minimipalkan! Mutta siksipä hoidan työni mahdollisimman tehokkaasti eli suunnittelen yhden tehtävän viikossa jota sitten varioin kullekin luokkatasolle sopivaksi. Täten täytyy hankkia vain yhdet materiaalit, valmistella vain yksi alustus kuvineen päivineen jne. Ja sitä paitsi, bloggaus on henkireikä, ei siihen työkiireet saa vaikuttaa! Parahimmat terkut sinne Hanoihin!

    Violet, toi oli hyvä tulkinta. Esikoinen muuten luuli ensimmäisellä kerralla Kiinaan tullessaan, että lentokentällä oli mielenosoitus, sillä kylttien kanssa seisovia vastaanottajia oli niin paljon (kymmeniä).

    ReplyDelete
  4. Ne tosiaan värjää niitä hiustuppoja. Jos koskaan olet hiustenpidennyksestä haaveillut, niin täällä sekin on yllättäen melko halpaa!

    Noi on hassuja nuo "aamujumpat", on kai aika yleisiä kampaamoissa ja hierontapaikoissa ainakin, armeijatyyliin juoksuttavat ja laulattavat. Ihania pörröpäitä kyllä :-)

    ReplyDelete
  5. Ja minä kun oon luullut että aasialaiset miehet ei ole minkään näköisiä. Nämähän ovat älyttömän kivan näköisiä poikia!

    ReplyDelete
  6. Vau, mitkä pörröpäät. Pitää näyttää näitä kuvia tytöllenikin (7-vee) hän jaksaa aina kummastella ja ihailla teinien tyylejä.

    ReplyDelete
  7. Tulipa mieleen suomalainen mieskuoro Huutajat, joka kävi juuri jossain New Yorkin puistossa / kadulla karjumassa.. (en ole fani!! satuin vain näkemään telkusta). Nämä ehkä freesimmän näköisiä ;) Ihanat letit roikkumassa, tahtoo tuollaisen!

    ReplyDelete
  8. Tosi söpöjä poikia. Minulla oli teini-iässä peruukki, luonnonhiusta, mutta varmaan jostain Papua-Uusi-Guineasta vai miten se taipuu, oli niin karkeaa (teatteritouhuihin, ei ollut leukemiaa onneksi).

    ReplyDelete
  9. Täällä joskus aamulla kävellessään säikähtää kun vartiopojat ovat aamujuoksulenkillään ja karjuvat mennessään. Ja sitten pidetään aamukäskynjako, jossa kaikki vuorotellen karjuu niin lujaa kuin lähtee.

    Nuo hiuslisäkkeet eivät aina ole kiinalaisia, brasilialaisiakin löytyy täältä. Tuollainen tupsu maksaa alle viisi euroa ja sillä saa jo monta hiuspätkää pidennettyä, kun "poninhännässä" on niitä aika paljon.

    Tervehdys Hangzhousta. :)

    ReplyDelete