Varhaisin paperinkeräysinto kohdistui sikarisormuksiin. Saimme niitä lastentarhan pihalla käyskentelevältä pastorilta, joka tuprutteli muutaman sikarin päivässä. Oli hurja kilpailu lasten kesken kuka minäkin päivänä voittaa mustakaapuisen sedän suosion. Mennessäni kouluun oli kokoelmani jo mielestäni merkittävä, kolmatta kymmentä sormusta. Säilössä ovat, jossain. Eilen ilahduinkin aivan suunnattomasti bongatessani kadulla lojuvan sormuksen, kultatekstein oikein. Tosin hieno vaakuna tai ritari puuttuu, mutta jostain on aikuisiän kokoelmankin alettava. Onhan nämä hieman helpompia säilöttäviä kuin vanhat rautahuonekalut, joita oikeastaan haluaisin haalia ympäristöni täyteen. Vielä helpompaa keräily olisi jos itse tupruttelisi.
Tyttäreni kerää myös "moska-aarteita", taskut pursuavat katulöydöksiä, joista väistämättä ajattelen välillä "hyi". Kun pitäisikin ne kenkälaatikossa, joka tarkoitukseen on osoitettu, mutta kun niitä tungetaan joka rakoon, kaikkiin samettivuorattuihin rasioihin, leviävät pitkin lattioita...Annan silti kerätä, vaikka välillä karjun, valitettavasti.
ReplyDeleteMies kerää bassoja(ei hauskaa...), lapsi jätteitä ja minä vaikka mitä. Valokuvia on kaikki kaapit täynnä, lankoja isoja säkillisiä, kenkiä komerollinen, lehtiä torneittain...missä se tavoittelemani minimalisti?!
Älä kuitenkaan ala poltella sikaareita!! Minä keräsin myös pienenä kaikenlaista, esimerkiksi niitä pikkiriikkisiä kangaslappuja, joita pesulassa liimataan lakanoihin. Hienoja paperilappuja kerään vieläkin. Keräisin mieluusti piktogrammeja, mutta ne ovat aina liimattuina jonnekin. Poikani kerää kaikkea kammoa, kuten likaisia muovikorkkeja kadulta. (Nyt se huutaa tuossa vieressä: "Ei poliisi pistä putkeen!!" Jaaha.)
ReplyDeleteMinähän en kerää mitään...en ainakaan paria kuukautta kauempaa! Kerään aina hetkisen jotakin, kunnes olen tyytyväinen varastooni. Tällaisia kohteita ovat olleet mm.emalipannut ja -kattilat, retrokorut, retrokankaat, vauvan retromekot jne. Mitään jatkuvaa keräystä ei luojankiitos ole.
ReplyDeleteMatroskin: olen vieläkin ihan innoissani, jos löydän (äidiltä perityistä) lakanoista pesulalapun! Yleensä jätän siihen muistoksi, mutta joskus on pakko repiä ja imeskellä sellaista niin kuin lapsena, heh. Meille tuli pesukone vasta kun olin 8v.
Noita mainitsemiasi metrolippuja esikoinen keräsi kun vielä asuimme Ranskassa. Hän oli silloin alle nelivuotias. Nyt on 8 vuotta ja ne liput pitää säästää edelleen. Niitä oli aivan valtavasti, pyysin saada muutossa hiukan karsia kokoelmaa...poika suostui ja loput liput ovat nyt lasipurkissa hänen pöydällään.
ReplyDeleteMeillä pieni mies kerää kaiken vastaantulevan, tärkeitä ovat.Kotiin asti niitä ei enää tuoda ja niinpä talomme sivustalla on keko aarteita, talon muiden asukkaiden ihmeteltäväksi ja talonmiehen harmiksi.
ReplyDelete