Sitten kun alkaa hieman muistella lähimenneisyyden pieniä tapahtumia, jo leviää hymy, jopa pieni naurun helähdys, sillä hän on myös niin hupaisa. Palatessamme kesälomalta kotiin lentäen, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia, otimme matkalaukkuihin vain tärkeimmät ja loput tulisivat perässä muutaman viikon päästä autolla. Ensimmäisenä aamuna kotona Cilla kysyy heti ensimmäiseksi: "Missä käääme?" Unitäkit, tutit, pehmokonnan, Barbababa-kirjan, ne kaikki olin kyllä pakannut reppuun, mutten sitten sitä alkukesästä hänen itse kirpparilta valitsemaansa muovikäärmettä tajunnut sulloa mukaan! Ja voi voi kun sitä kaivattiin. Useanpaan otteeseen. Jällennäkemisen riemu olikin suunnaton ja vastaanotto käärmeelle sydämellisempi kuin samalla kyydillä tulleille isovanhemmille. Vain Cilla voi olla tuollainen...
Keskimmäinen puolestaan on se blondi. Meikit, korkokengät, pitkät lainehtivat hiukset, pystyt rinnat ja kimaltelevat hampaat ovat pakollisia tullakseen onnelliseksi aikuiseksi, ainakin hänen mielestään. Tuossa makoileva "Lisa Lady Carola" on maailman ihanin. Toisinaan luulen sen olevan liimattu Alvan käteen ja toisessa kulkee tähtihiusharja. Miten tämä on mahdollista?
Voimme ainakin iltaisin saada kuunnella hyvin monipuolisia filosofioita ja näkemyksiä siitä, että mikä on elämässä tärkeää, tulevaisuuden unelmia, vaihtelevia mielipiteitä kauneuden määritelmästä. Jos siis jaksaisi lapsukaisiansa haastatella. Kyllä sekin päivä koittaa.
Meillä nuo roolit on täysin toisin päin! Esikoinen haluaa isona leijonankesyttäjäksi tai dinosaurustutkijaksi. Pienempi on oikea hulivili prinsessa. Pitää kaikesta kauniista, mutta on hirveä rämäpää :)
ReplyDeleteMinä ja mun kolme siskoa ollaan kaikki ihan erilaisia. Jo pienenä näkyi kunkin kiinnostuksen kohde ja ne on kutakuinkin pitäneet aikuiseen asti. Sanotaan että kymmenvuotiaana arvomaailma on kehittynyt täyteenmittaansa, ne mille vaikutuksille silloin altistuu, jäävät pysyviksi.
ReplyDeleteLiivia, ai kauheeta, jo niin varhainko sitä "jämähtää". Rupesin heti kelaamaan tuota esikoista (9v.), että millainen on ja mitä tuo arvostaa jne. Oikeastaan tilanne hänen suhteen aika ok, tuosta blondeliinista lähinnä olenkin huolestunut.
ReplyDeleteEhkäpä jokaisessa useampilapsisessa perheessä tulee olla se kiintiöulisija? Meillä virkaa hoitaa erittäin menestyksekkäästi esikoinen! Korvia vihlovan ulinan syyksi ja motiiviksi riittää niin silmäpako sukkahousun polvessa raisujen pihaleikkien jäljeltä, kuin kadonnut (lue: minun roskiin heittämä) piirustus, jossa oli aivan ihana kimallekynällä tehty sydän... puhumattakaan kiusaavista pikkuveljistä, jotka kyllä saavat isosiskolle ulinamoodin päälle alta sekunnissa!
ReplyDeleteMilläs pienin pärjää isojensiskojen
ReplyDeletejoukossa muulla kuin äänellä.
Ei hän kesällä yksin mummilassa ollessaan ulissut. Piti vain muuten päänsä.
Keskimmäinen blondi elää omaa rikasta mielikuvitus elämää.
Onneksi kaverit sopivat käteen, eivätkä ole näkymättömiä lapsen kokoisia leikkikavereita, joilla pitää olla autossa tilaa ( kolme lasta pienen perheauton takapenkillä 60-luvulla) ja ruokapöydässä tuoli. Näinhän oli aikoinaan serkullasi ja ihminen hänestäkin kasvoi.
Vaan onhan esikoinen huolehtivainen rapu.
Lasten lempilelut ovat kyllä mystinen ilmiö. Yhdessä vaiheessa, joskus 3 v, esikoiseni lempileluja olivat sydämen muotoiset meikkisienet! Jostain oli tupsahtanut sellainen ja sitten niitä piti ostaa lisää, kun se katosi. Hän ei voinut mennä nukkumaan ilman meikkisientä. Hah. Onneksi meikkisienivillitys meni ohi.
ReplyDeleteLasten luonne-erot ovat kyllä merkillinen asia. Ehkäpä ne vain vahvistuvat, kun täytyy rajata itselleen henkisesti oma tontti.Ainakin meillä keskimmäinen on ihan surutta hajamielinen hulivili, eikä edes suunnittele 'kunnostautumista'. Sehän tietäisi isosiskon alueelle tunkeutumista! Noista lempileluista:meillä ihan ykköslelu joskus muinoin isojen tyttöjen ollessa pieniä oli sellainen munanviipalointilaite=harppu/lyyra. Siitä tapeltiin ja onnellinen oli se, joka sai munalyyraa näppäillä!
ReplyDeleteMatroskin ja Elli velli, kiitos makeista nauruista!
ReplyDelete