Saturday, June 16, 2007

Kaikille löytyy tilaa

Eikös sitä sanota, että neljän ulkomailla asutun vuoden jälkeen on ihmisen jo melko työlästä palata kotimaahansa, sopeutua ja oppia jälleen tavoille? Minua jännittää tuleva kesäloma Porvoossa jo kolmen Pariisi-vuoden jälkeen. Yritän tässä hieman kerrata mitä saan tehdä ja mistä puolestaan katsotaan kieroon. Erityisesti jälkimmäiseen pitäisi kai valmentautua.


Parkkeeraus: Vaikka Rihkamatorin paikat olisivat kaikki täynnä, en parkkeeraa keskelle Mannerheiminkatua. Puskuri on auton koriste, eikä sillä saa työntää toista autoa parkkeeratessa.
Tervetiminen: Vaikka muistan hyvin Cittarin hyllyntäyttäjän kasvot, pidän suuni visusti kiinni enkä häiritse Hyvällä Päivällä. Kadulla tervehditään vain oikeasti tuttuja.
Liikennevaloissa: Vaikka minulla on kiire ja liikennevirrassa tulee väli, en automaattisesti hyppele päin punaista.
Pissattaminen: Vaikka vajaa kolmevuotias kailottaisi äitipissaa, en kyykitytä häntä autojen välissä.
Lääkärissäkäynti: Vaikka minulla olisi millainen vaiva, olen kiitollinen jo kahteen lääkereseptiin (kuuden sijaan).

Toisaalta maltan tuskin odottaa jo hieman kuivettuneen ruisleivän jyystämistä, nakuna saunomista, kerjäläisettömiä katuja, asiakkaana oikeassaolemista, ihmisiin naiivisti luottamista...Hui hui, painetaanpa jarrua heti alkumatkasta, ettei lopussa vallan pety.

7 comments:

  1. Toivotan oikein onnistunutta, ihanaa lomaa!!

    ReplyDelete
  2. Ventta holl?!?

    Ovatko nuo kuvassa olevat autot todella pysäköity keskelle katua?

    Porvoossa Empire-kaupunginosan leveät kaduthan ovat todella alihyödynnetyt!

    ReplyDelete
  3. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  4. Teppo:
    Parkissapa hyvinkin. Ja tämä ei ole mikään poikkeus, vaan varsin suosittu tapa hoitaa ikävä parkkipaikkaongelma, eritoten sunnuntaisin kaikkien liikehtiessä.

    ReplyDelete
  5. Hyvää Suomen lomaa! Muista ajaa varovasti. Helposti jää ulkomaanajotyyli päälle....
    Mutta toi näyttää tutulta, täällä parkkialueilla autoja parkkeerataan samalla tavalla keskelle (Kuwait).

    ReplyDelete
  6. Oikein mukavaa, rentouttavaa Suomi-lomaa! Meillä (Libanon)parkkeerataan autot kaksois- tai kolmisparkkiin kadunvarteen, molemmin puolin. Siinä sitä on välillä ihmettelemistä...

    ReplyDelete
  7. Kiitos kaikille "töivöttelijoille". Lomat ovat hieno asia! Toivotan myös teille kaikille ihania kesähetkiä, lomalla tai töissä tai muuten vain!

    Ja hyvää jatkoa Libanoniin, kiva päästä sinnekin välillä piipahtamaan, en ollut aiemmin käynytkään.

    ReplyDelete