Kaikille löytyy tilaa

Eikös sitä sanota, että neljän ulkomailla asutun vuoden jälkeen on ihmisen jo melko työlästä palata kotimaahansa, sopeutua ja oppia jälleen tavoille? Minua jännittää tuleva kesäloma Porvoossa jo kolmen Pariisi-vuoden jälkeen. Yritän tässä hieman kerrata mitä saan tehdä ja mistä puolestaan katsotaan kieroon. Erityisesti jälkimmäiseen pitäisi kai valmentautua.


Parkkeeraus: Vaikka Rihkamatorin paikat olisivat kaikki täynnä, en parkkeeraa keskelle Mannerheiminkatua. Puskuri on auton koriste, eikä sillä saa työntää toista autoa parkkeeratessa.
Tervetiminen: Vaikka muistan hyvin Cittarin hyllyntäyttäjän kasvot, pidän suuni visusti kiinni enkä häiritse Hyvällä Päivällä. Kadulla tervehditään vain oikeasti tuttuja.
Liikennevaloissa: Vaikka minulla on kiire ja liikennevirrassa tulee väli, en automaattisesti hyppele päin punaista.
Pissattaminen: Vaikka vajaa kolmevuotias kailottaisi äitipissaa, en kyykitytä häntä autojen välissä.
Lääkärissäkäynti: Vaikka minulla olisi millainen vaiva, olen kiitollinen jo kahteen lääkereseptiin (kuuden sijaan).

Toisaalta maltan tuskin odottaa jo hieman kuivettuneen ruisleivän jyystämistä, nakuna saunomista, kerjäläisettömiä katuja, asiakkaana oikeassaolemista, ihmisiin naiivisti luottamista...Hui hui, painetaanpa jarrua heti alkumatkasta, ettei lopussa vallan pety.