Elämys

Alva halusi aloittaa baletin viime syksynä. Ennakkoluuloni ovat olleet aikamoisia kyseisen taidemuodon suhteen ja varauksella suostui. Tuskin siellä vielä tuossa iässä puututaan ruumiinrakenteen sopivuuteen ja musiikki on sentään kaunista. Näin on lukuvuosi hurahtanut, tunnit ovat osa viikottaisia rutiineja, paljon Tchaikovskyn Ruususta soitettu ja hypelty kotosallakin. Vihdoin lauantaina yritin olla parempi vanhempi ja jäin seuraamaan Alvan balettituntia ruokakauppaan ryntäämisen sijaan. Kylläpä minut palkittiin.




Se oli niin kaunista! Seitsämän pientä tyttöä kipitti, liiti, kikatti ja kieppui. Opettaja oli hyväntuulinen kaiken supinan keskellä ja piti tytöt iloisen kiireisinä liikkeestä toiseen siirryttäessä. Alvan asetellessa jalkojaan oikeanlaiseen ojennukseen oli keskittyminen käsinkosketeltavaa. Ja jokainen sai tanssia oman soolon musiikin huumatessa. Juuri silloin olin niin ylpeä äiti ja iloinen tyytyväisen lapseni puolesta. Kannatti mennä katsomaan, tuollaisen elämyksen jälkeen jääkaapistakin löytyi vallan helposti jämiä iltaruoaksi, koko elämä näyttäytyi hetken epätodellisen iloiselta ja liitelevältä.